1. loka, 2015

Hyvinvoiva jaksaa olla tuottava

Ruotsissa on kokeiltu kuuden tunnin työpäivää Göteborgilaisessa vanhainkodissa.  Palkka pysyi samana. Tulokset ovat rohkaisevia: tuottavuus nousi ja työntekijöiden hyvinvointi parani.  Vai olisiko se niin, että kun työntekijän hyvinvointi paranee, niin tuottavuuskin kasvaa?

Työntekijät kertoivat, että aiemmin he olivat koko ajan väsyneitä ja kotiin päästyään lysähtivät sohvalle. Nyt heillä on aikaa itselleen ja perheelleen, virkeinä. Tämä tulee varmasti heijastumaan lasten hyvinvointiin. Säästöjä kertyy siis sitäkin kautta.

Täystyöllisyys ja pitkät  työpäivät ovat eilistä, niihin ei ole paluuta. Teknologia ja automatisaatio ovat vieneet ison  osan työpaikoista ja tuoneet uusia työn tekemisen muotoja.  Työtä ei riitä kaikille liukuhihnalta lomautetuille, joten työ pitää jakaa uudella tavalla. Nyt monet uupuvat työtaakan alla samalla kun yhä kasvava joukko turhautuu työttöminä.

Työajan lisäyksen sijasta huomio pitäisikin kiinnittää työtyytyväisyyteen. Hyviä keinoja ovat mm. työntekijän arvostaminen ja kunnioittava kohteleminen, läpinäkyvyys ja avoimuus johdon ja työntekijöiden välillä, työpaikan varmuus, mahdollisuus hyödyntää omia taitoja ja kykyjä työssään ja ennen kaikkea keskinäinen luottamus.

Hyvinvoiva työntekijä jaksaa olla tuottava ja innovatiivinen. Stressi ja tyytymättömyys estävät luovuutta ja syövät voimavaroja. Lisäksi pitkät työpäivät ja -matkat vähentävät mahdollisuutta oman kunnon ylläpitämiseen.

Uusimmat kommentit

26.07 | 05:25

Erinomainen kirjoitus Etelä-Suomen Sanomissa (Lahti) tänään 26.7. Oletettavasti joissakin muissakin lehdissä?

22.06 | 19:00

Olipa sinulla hyvä juttu keskiviikon 22.6.22 Aamulehdessä. Tartuit isoon ongelmaan.

26.05 | 07:47

Hei Riitta!Perun tuloni vaaliavustajaksi

24.05 | 11:16

Hyvä Riitta,Kiva, persoonallinen esittely.

Jaa tämä sivu