Aivoni ajattelevi, kynäni kirjoittavi..

28. syys, 2019

Aamulehti 13.8.2019

Erityistä tukea tarvitsevien lasten määrä on lisääntynyt. Mikäli lapselle ja perheelle ei saada riittävää tukea oikea-aikaisesti, aiheutuu siitä turhaa inhimillistä kärsimystä ja kustannuksia tulevaisuudessa. Sekä perheelle että yhteiskunnalle.

Selvityksemme mukaan erityisesti neuropsykiatrisille lapsille on vaikeaa saada omaishoidon tukea ja palveluja, jotta arki ja koulu sujuisivat ongelmitta. Perheessä voi olla useita ns.nepsylapsia, joista kukaan ei yksittäin täytä omaishoidon kriteerejä, mutta yhdessä muodostavat haasteellisen kokonaisuuden. Tuki pitäisikin myöntää perheen kokonaistilanne huomioiden.

Lapsen sairaus/vamma koskettaa koko perhettä. Parisuhde joutuu koetukselle ja avioerot ovatkin yleisempiä kuin muissa perheissä. Lisäksi perheen muut lapset kokevat usein jäävänsä vähemmälle huomiolle.

Varhainen tuki vanhemmuudelle olisikin äärimmäisen tärkeää. Pelkkä taloudellinen tuki ei aina ole se paras – joskin tärkeä - ratkaisu, tarvitaan myös vertaistukea, parisuhteen tukemista sekä erityisesti kotiin tuotavia palveluja.

Monet lasten omaishoitajat haluaisivat pysyä työelämässä. Se lisäisi heidän hyvinvointiaan, pitäisi yllä ammattitaitoa ja olisi usein taloudellisesti ratkaisevaa.  Kokopäiväinen työ ei kuitenkaan aina onnistu.

Työssäkäynnin/opiskelun mahdollisuuksia tulisikin parantaa. Ansiotyön ja omaishoidon yhdistämistä tukee räätälöityjen palvelujen mahdollistaminen – myös kotiin tuodut. Kaikki omaishoitotilanteet ovat erilaisia, joten yksilöllinen perheen kokonaistilanteet huomioiva palvelukokonaisuus on todettu vaikuttavaksi.

Omaishoitajien työllistymistä hidastavat erilaiset kannustinloukut ja työelämän joustamattomuus. Taloudelliseen kannustinloukkuun hän törmää menettäessään jonkin etuuden ottaessaan vastaan työtä. Sosiaaliturvaa pitääkin kehittää kannustavaksi, jolloin kaikenlaisen työn vastaanottaminen helpottuisi.

Jos toimeentuloturvan taso on miltei sama - tai jopa suurempi kuin työstään saama palkka, niin se ei taloudellisesti kannusta. Tosin omaishoitajista osa haluaisi siitä huolimatta pysyä työelämässä, sillä vaihtoehtona on 24/7 hoivavastuu, joka joskus voi olla äärimmäisen kuormittavaa. Ansiotyön positiiviset vaikutukset arkeen voivatkin painaa vaakakupissa enemmän kuin mahdolliset kannustinloukut.

Monet omaishoitajat jättävät kertomatta olevansa omaishoitajia, sillä pelkäävät sen estävän työllistymistä. Aikaisempien työkokemusten puute ja keskenjääneet opinnot eivät myöskään houkuttele työnantajaa. Tosin monilla on hyvinkin paljon koulutusta ja kokemusta. Supistuvan työvoimatarjonnan tilanteessa emme voi hukata kenenkään työpanosta.

Hyvää henkilöstöpolitiikkaa olisikin työntekijän hyvinvointia lisäävät joustot, esimerkiksi osa-aikatyö, liukuva työaika ja etätyö. Eikä vähäisintä ole työpaikan ymmärtävä ja kannustava ilmapiiri.

Mikäli omaishoitaja pysyy niin halutessaan työelämässä, hän tuottaa verotulojen lisäksi mittavat säästöt yhteiskunnalle. Jokaisen kunnan pitäisikin varmistaa, että omaishoitajien jaksamista tuetaan, varmistetaan toimivat sijaishoidot ja riittävä taloudellinen tuki.

28. syys, 2019

Pirkkalainen 3.7.2019

Perhepoliittiset ratkaisut on tehtävä ensisijaisesti lapsen edun näkökulmasta. Tähän velvoittaa jo YK:n lapsenoikeuksien sopimus. Elinkeinoelämä ja työmarkkinat eivät voi määritellä ja rajoittaa kuka ja miten lapsia hoidetaan.  Lastenhoidosta päättää perhe ja yhteiskunnan tehtävänä on tukea eri hoitomuotoja tasaveroisesti.

Perheiden tilanteet ja tarpeet vaihtelevat. Perheiden etuuksissa on lisättävä joustoja ja vähennettävä sääntelyä. Työelämän muutos tarkoittaa erilaisia työpäiviä ja vaihtelevaa hoitotarvetta.

Vireillä oleva uudistus tulee toteuttaa siten, että se ei ole ristiriidassa Kansallisen imetyksen edistämisen toimintaohjelman ja imetyssuositusten kanssa. Kansainvälinen lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa Suomea tukemaan vanhempia lasten rintaruokinnan edistämisessä. Perusteluna on lapsen oikeus parhaaseen mahdolliseen terveydentilaan.

Suomessa suositellaan rintamaito vauvan ainoaksi ravinnoksi 4-6 kk. Kiinteiden ruokien ohella imettämistä suositellaan jatkettavaksi vähintään vuoden ikään asti. Jos alle vuoden ikäisen lapsen hoito rajoitetaan äidin osalta viiteen kuukauteen, ei asiantuntijoiden suosituksia voida noudattaa.

Imetys tukee osaltaan lapsen oikeuksia hyvinvointiin ja yksilölliseen kasvuun. Rintamaidossa on lukuisia infektiosuojaa lisääviä, tulehdusreaktioita hillitseviä ja muita aktiivisia aineosia, jotka voivat tukea merkittävästi vastasyntyneen puolustusmekanismia.

Imettämisellä on selkeä yhteys lasten infektioihin ja se antaa pitkäaikaisen suojan ylipainoa ja monia sairauksia vastaan. Myös äideille imetys on hyödyllistä – se suojaa rinta- ja munasarjasyövältä sekä tyypin 2.diabetekselta. Myös työnantaja hyötyy välillisesti, sillä imetyksen jatkaminen päivähoidon aloittamisen jälkeen vähentää sairaan lapsen hoidosta aiheutuvia poissaoloja työstä.

Entä, jos vanhemmat haluaisivatkin pitää vapaansa samanaikaisesti? Tämän on todettu tukevan imetyksen onnistumista. Varsinkin, jos perheessä on jo ennestään lapsia. Tiukka perhevapaiden kiintiöiminen ei huomioi perheiden erilaisuutta. Joustoja perhevapaisiin tarvitaan myös perheissä, joihin syntyy kaksoset/kolmoset tai jopa enemmän.

Viimeisin Väestöliiton perhebarometri osoitti selkeästi, että perheet haluavat itse päättää perhevapaiden käytöstä. Myös kotihoidon tuki sai kyselyssä laajaa kannatusta. Nämä perheiden toiveet poikkeavat monien puolueiden näkemyksistä sekä vireillä olevasta perhevapaauudistuksesta.

Yhteiskunnan tärkein tehtävä on uuden sukupolven kasvattaminen.  Vanhemmuuden tukeminen – ei sen rajoittaminen ja sääntely - tulisikin nähdä investointina tulevaisuuteen.

15. elo, 2019

Julkaistu: Valkeakosken Sanomat 19.6.2019

Hienoa, Pekka Järvinen ja Teuvo Nieminen, että tartuitte kirjoitukseeni (VS 7.6). Tosin aika rohkeasti väititte (VS 11.6) että kirjoittamani asiat (VS 7.6) eivät pidä paikkaansa. Toivon tämän herättävän lukijoita miettimään, mitä erikoissairaanhoidossamme tapahtuu.

Kuntapäättäjät todellakin on sivuutettu erikoissairaanhoitomme yhtiöittämishankkeessa. Jos valtuutettuna kuulen näin mittavasta asiasta ensimmäistä kertaa lehdestä marraskuussa 2018 – siitä huolimatta, että asiaa on valmisteltu jo parin vuoden ajan - niin jokin on pielessä. Nopea kysely muista kunnista kertoi, että ei muidenkaan kuntien PSHP:n valtuutetut ole nähneet aiheelliseksi tuoda asiaa kunnanhallitusten omistusasiana esiin. Vaikka jokaisessa KH:n kokouksessa omistajaohjausasiat tulisi käsitellä.

Olen ollut yhteydessä miltei kaikkiin Pirkanmaan kuntiin (valtuutettuihin) ja viesti oli sama. Eivät olleet tietoisia asiasta. Olen soittanut myös kuntaliittoon, STM:ään ja muutamille PSHP:n valtuutetuille.

Talouselämä 24.11.2018 kirjoitti ”Tamperelaiset aikovat vallata markkinoita julkisen terveydenhuollon osakeyhtiöllä vaikka eduskunnassa ajatus herättää kauhua ja sokeutta. Tamperelaiset koettelevat taas lakipykälien rajoja… Kyse on veronmaksajan rahoilla tehtävistä terveysmarkkinoiden valtaushankkeista.” Kuntaliitto ja STM ovat ilmaisseet huolensa avoimuuden puutteesta ja demokratiavajeesta.

Kuntien ylin päättävä elin on valtuusto. 1,5 miljardin liikevaihto, n. 14 000 henkilön työpaikka ja verovaroin rakennettu erittäin kustannustehokas ja laadukas erikoissairaanhoidon yhtiöittäminen luulisi kiinnostavan muitakin kuntapäättäjiä.

Aika rohkea oli myös väite, että ”kirjoitus kuvaa henkilön todellista tietämättömyyttä asiassa” ja kuitenkaan ette halunneet lähteä virheellisyyksiä korjaamaan? Olen valmis avoimeen keskusteluun, milloin tavataan?

15. elo, 2019

Julkaistu: Pirkkalainen 22.5.2019

Joulukuussa Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirit perustivat yhteisen Tays Alustayhtiö oy:n. Sen tehtäväksi tuli erikoissairaanhoidon palveluiden tuottaminen piirien yhteisen osakeyhtiön kautta. Kysymyksessä on 13700 henkilöstö ja noin miljardin toimintatuotot ja -kulut. Kuten sote-uudistuksessa, niin tässäkin on hirmuinen kiire. Kaatuneessa sotessa valinnanvapautta ei olisi saatu erikoissairaanhoitoon, korvataanko se yhtiöittämisellä?

Olen tiedustellut miltei kaikkien kuntien valtuutetuilta, miten näin massiivista asiaa on heidän valtuustoissaan/hallituksessa käsitelty. Yhdessäkään kunnassa asiaa ei ole käsitelty omistajaohjausasiana eivätkä he olleet edes tietoisia asiasta. Minulle myös kerrottiin, että PSHP:ssä oli esitetty asian viemistä lausuntokierrokselle, mutta silloinen esitys hävisi äänestyksessä. Toivottavasti julkinen paine pyörtää päätöksen.

STM ja Kuntaliittokaan eivät ole olleet kovin innostuneita yhtiöittämisestä. Uhkana näkevät mm. avoimuuden puutteen ja demokratiavajeen.

Erikoissairaanhoidossa on tapahtunut muitakin huolestuttavia piirteitä. Hallituksen keskittämis-/päivystysasetuksella perusteltiin leikkaustoiminnan ja synnytysten lopettaminen useista pienistä julkisista, kustannustehokkaista sairaaloista. Yksityisen sektorin sairaaloissa leikkaustoiminta sai kuitenkin jatkua, vaikkei niissä vaadittua päivystysvalmiutta ollutkaan.

Sastamalassa synnytysosasto lakkautettiin ja nyt matalan riskin synnytyksistä uhkaa tulla riskisynnytyksiä, jotka tapahtuvat suunnittelemattomasti matkalla sairaalaan. Harvinaisten erikoisalojen keskittäminen on järkevää, mutta synnytykset? Lääkäriliiton mukaan erikoissairaanhoidon ei-päivystyksellisten toimintojen liiallinen keskittäminen vaarantaa pienten keskussairaaloiden päivystyksen järjestämisen ja voi vaarantaa potilasturvallisuutta.

Kyseinen päivystysasetus johti myös siihen, että leikkauksia ohjattiin jo valmiiksi tukossa oleviin keskussairaaloihin. Jonoja purkaakseen keskussairaalat nyt ulkoistavat niitä yksityisille yrityksille.

Miten näin massiivista ja kauaskantoista ratkaisua tehdään näin nopealla aikataululla? Missä ovat vaikutusarviot hoidon integraatioon? Millä tavalla kuvaan tulee sosiaalipuoli? Ja miksi näin massiivisessa päätöksessä kuntien päättäjät on sivuutettu?

Entä onko kokonaistaloudelliset vaikutusarviot tehty? Erikoissairaanhoidon kilpavarustelu ja massiiviset investoinnit johtavat vääjäämättä kustannusten nousuun. Tays investoi 300 miljoonalla. Lisäksi Pohjola sairaala rakentaa omille asiakkailleen uusia sairaaloita. Tällainen toiminta johtaa päällekkäisyyteen, turhiin investointeihin ja kokonaiskustannusten nousuun kunnille.

Eikö tosiasialliset tuottavuustavoitteet pitäisi olla selvillä ennen toimeenpanoa? Omistajien tuotto-odotukset tulevat myös vaikuttamaan siihen, että kokonaiskustannukset yhteiskunnalle eivät ainakaan laske ja kokonaisverotus tulee todennäköisesti kasvamaan.

Tays on tuottavuuskehitykseltään paras yliopistosairaala. Näin korkeatasoinen, keskitetty ja tuottava toiminta tulee kiinnostamaan sijoittajiakin. Miten yhtiöittäminen vaikuttaa tuleviin ratkaisuihin?

Suurimpana ongelmana on kuitenkin avoimuuden puute.

15. elo, 2019

Julkaistu: Satakunnan Kansa 17.6.2019

Perustuslakimme mukaan vesi kuuluu kaikille eikä sitä voi kukaan omistaa. Joitain vuosia sitten Björn Wahlroos tuki Nestlen pääjohtajan lausuntoa, että maailman juomavedet pitäisi siirtää yksityiseen omistukseen.  Sellaisen yksityistäminen, mitä ilman emme tule toimeen, on pelottava.

Viime vuosisadan aikana vedenkäyttö on kuusinkertaistunut, eli kasvanut kaksi kertaa enemmän kuin väestönkasvu samana aikana. 60 % Euroopan kaupungeista käyttää liikaa pohjavesiä. Maatalous on monin paikoin vaarassa vedenpuutteen vuoksi. Slummiutuminen johtaa puhdistamattomiin jätevesiin ja juomaveden puutteeseen. YK:n arvion mukaan 2025 mennessä kaksi kolmasosaa maailman väestöstä kärsii vesipulasta. Saastunut vesi tappaa ihmisiä enemmän kuin sodat.

Maailman vesistä 3 % on makeaa vettä ja siitäkin iso osa saastunut käyttökelvottomaksi ja loppuja ollaan yksityistämässä reipasta vauhtia. Vesi on jo nyt konfliktien lähde ja kasvava osa turvallisuuspolitiikkaa. Sijoituspankit suuressa maailmassa ovat lähteneet ostamaan makean veden lähteitä. EU:n kehitysyhteistyön ohjelma myös tukee vesihuollon yksityistämistä. Siirtyykö päätösvalta tässäkin pois kansallisesta päätösvallasta?

Muiden maiden kokemukset vesivarantojen yksityistämisestä ovat ikäviä. Vesimaksut ovat nousseet roimasti. Michiganissa Nestlen sallitaan pumpata ja myydä massiivisella voitolla vettä samalla kun tunnin ajomatkan päässä paikalliset asukkaat maksavat Yhdysvaltojen korkeinta hintaa vedestä, jota ei voi käyttää turvallisesti edes kylpemiseen.  Caruna on karuna kotimaisena esimerkkinä yksityistämisen seurauksista.

Metsähallituksella oli 2015 salaiseksi julistettu lakivalmistelu, jossa valtavat vesialueet oli tarkoitus siirtää kansalaisten vapaasta käytöstä liikelaitoskäyttöön. Eikö tällaisen valmistelu olisi pitänyt olla julkista ja avointa?

Myös kuntapäättäjät kantavat vastuuta. Kunnallisten vesilaitosten yksityistäminen mahdollistaa niiden myymisen suursijoittajille – ne ovatkin jo pyrkineet sijoittamaan vesihuoltoyhtiöihin, mutta toistaiseksi kunnat eivät ole olleet halukkaita myymään laitoksiaan. Kuntien talouden kurjistuessa tilanne saattaa muuttua. Kuntien pitäisi myös hyödyntää mahdollisuuttaan laatia pohjavesialueidensa suojelusuunnitelman. 

Vesivarat Suomessa ovat toistaiseksi ympäristöviranomaisten lupamenettelyjen suojassa. Maan omistaminen itsessään ei vielä anna oikeutta pumpata vettä kaupalliseen tarkoitukseen. Luvat siihen myöntää AVI. Intialaiselle vedenpullottamolle lupa myönnettiin Ylitornioon, Lahteen singaporelaiselle sijoittajalle, mutta missä ovat kotimaiset yritykset?

Veden vientimarkkinat maailmalla ovat pohjattomat, suuremmat kuin sellulla. Osaammeko hyödyntää vettä kestävällä tavalla, vai luovutammeko sen hyödyntämisen kansainvälisille yritykselle, kuten olemme tehneet kaivosalalla? Tällä hetkellä tuomme vettä kymmenkertaisesti verrattuna vientiin.

Olemmeko hereillä? Vesivarojemme hallinta, omistus ja kaupallinen hyödyntäminen on pidettävä tiukasti kansallisissa käsissä. Lisäksi niille on laadittava kunnianhimoinen suojeluohjelma.