Aivoni ajattelevi, kynäni kirjoittavi..

30. syys, 2022

Aamulehti 15.7.2022

Oli ilahduttavaa lukea Aamulehdestä (10.7) parin aukeaman erinomaista kirjoitusta rakentamisen päästöistä ja miten ongelmaan ollaan vihdoin puuttumassa. Rakentamisen päästöt ovat Suomessa n. 30 % kaikista päästöistä, joten kyseessä ei ole vähäpätöinen asia.

Rakentamisen päästöt pitäisi huomioida myös ns. Hinku -laskennassa (Hinku = hiilineutraalit kunnat). Lähes sata kuntaa on sitoutunut vähentämään päästöjään Hinku- päästölaskennan mukaisesti (hiilineutraalisuomi.fi). Tavoite päästövähennyksistä sinänsä on hyvä, mutta laskennan perusteissa on mittavat valuvirheet. Siitä nimittäin puuttuvat sekä rakentamisen että kulutuksen päästöt.

Päästöongelman lisäksi rakentaminen käyttää puolet maailman uusiutumattomista luonnonvaroista ja synnyttää 40-50 % jätteistä (EU tutkimushanke RELIEF 2003). On oltava rehellisiä ja myönnettävä, että on erittäin epäekologista rakentaa Suomea kahteen kertaan pakonomaisen keskittämisen seurauksena. Jopa asumiskelpoisia taloja puretaan uusien tieltä samalla kun haja-asutusalueella jo rakennettu asuntokanta/infra jää käyttämättä.

Koska rakentamisen ja kuluttamisen päästöt hinku -laskennasta puuttuvat, saadaan yksityisautoilun osuus näyttämään todellisuutta suuremmalta. Johtopäätöksenä onkin, että yksityisautoilua tulee vähentää. 

Pitkien etäisyyksien maassa kansalaisia pitäisi kuitenkin kohdella oikeudenmukaisesti eikä rajoituksia tule tehdä niiden ehdoilla, jotka pärjäävät pelkästään pyöräillen tai joiden elämä rajoittuu ratikan tai muun joukkoliikenteen varrelle. ”Oikeudenmukainen” vihreä siirtymä pitää koskea myös maaseudulla asuvia, jotka tässä tilanteessa kylläkin joutuvat lisäksi maksamaan keskittämisen seuraukset, vaikka eivät siitä itse hyödy.

Samalla kun sivuutetaan rakentamisen ja kulutuksen päästöt, on maatalous autoilun ohella rajujen päästövähennysvaatimusten kohteena. On selkeästi tarkoitushakuista, että ruokahävikki, joka syntyy kodeissa ja laitoksissa, lasketaan maatalouden päästöiksi!

Kaiken lisäksi maataloudelle suunnitellaan lisää kustannuksia tuovia toimenpiteitä mm. hiilineutraaliustavoitetta kiristetään viidellä vuodella ilman riittävää lisärahoitusta. Päästövähennyksiä on maataloudellekin toki asetettava, mutta ilman riittäviä resursseja vaarannamme huoltovarmuutemme.

Tiesittekö, Pariisin ilmastosopimuksessa olevat maat raportoivat ainoastaan päästöjä, jotka tuotetaan niiden maantieteellisellä alueella? Tämän logiikan mukaan me, jotka kulutamme paljon, mutta tuotamme vähän, olemme näillä kriteereillä vihreämpiä kuin maa, joka tuottaa paljon, mutta kuluttaa itse vähän? Olisi hyvä miettiä miksi kasvava kulutuksemme on haluttu ulkoistaa maihin, joissa ne tuotetaan? Kenen päästöjä ne kiinalaisten päästöt sittenkin ovat?

Päästöt on laskettava rehellisesti ja oikeudenmukaisesti. Muussa tapauksessa kunnianhimoiset päästötavoitteet kääntyvät sinänsä hyvää tarkoitusta vastaan.

30. syys, 2022

Pirkkalainen 13.7.2022

Monella sektorilla tapahtuvan polarisaation eli yhteiskunnan jakautumisen seuraukset ovat korostuneet viimeaikaisissa tapahtumissa. Jakolinjat jyrkkenevät niin taloudessa, terveydessä, arvoissa kuin politiikassakin. Myös päätösvalta jakautuu niihin, joilla on resursseja vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen ja niihin, joiden ääni ei kuulu. Olemmeko palaamassa viidakon lakeihin, jossa vahvat voittavat?

Vallassa olevat pyrkivät usein sementoimaan asemansa ja kilpailutilanteessa pienet ryhmät valitettavan usein suostuvat kompromisseihin ja valitsevat puolensa. Moniäänisyys ja terveyttävä kritiikki vaimenevat.

Yhdysvalloissa, jossa on vahva kaksipuoluejärjestelmä, republikaanit säätivät yli 28 lakia vaikeuttamaan vastapuolen äänestämistä. Täällä kauhistellaan sitä, mitä demokratian mallimaassa oikein tapahtuu, mutta voisiko samantapaista liikehdintää olla myös meillä?

Kahteen leiriin jakautuneessa järjestelmässä toisella on hallitusvalta ja oppositiossa oleva osapuoli keskittyy torpedoimaan hallitsevan puolueen toimintaa. Ja valtaan päästyään kumoaa edellisen hallituksen päätökset. On helppo nähdä, että yhteiskunta ei voi hyvin tällaisessa tempoilevassa päätöksenteossa. Yhteiskunnan elinvoiman ja hyvinvoinnin kehittäminen vääjäämättä kärsivät painopisteen ja resurssien keskittyessä vallan kahmimiseen ja sen sementoimiseen.

Polarisoituminen synnyttää myös polarisoituneet mediakanavat, jolloin yhteisten kantojen löytyminen vaikeutuu ja poteroidutaan yhä syvemmälle omiin asemiin. Asetelma altistaa vihapuheelle ja ääriajattelulle, sillä muut vaikutuskeinot koetaan tehottomiksi ja vahvasti keskittyneen vallan koetaan etääntyneen kansalaisten arjesta. Ääriajattelujen väliin jäävät, usein sovittelevat ja konsensushaluiset äänet vaimenevat ääripäiden ottaessa tilan haltuun.

Polarisaatio ei luo vuoropuhelua ja kompromisseja vaan pyrkii turvaamaan omien etuja. Valtaapitävä osapuoli pystyy toteuttamaan haluamaansa politiikkaa ilman tarvetta kompromisseille. Ruokahalu saattaa silloin kasvaa syödessä, eli kiusauksena on nimittää omat suosikkinsa vallanpaikoille, laatia lakeja, jotka suosivat omaa äänestäjäkuntaa ja varsinaiset yhteiskuntaa kokonaisuutena kehittävät toimenpiteet jäävät vähemmälle.

Vahvasti polarisoituneessa järjestelmässä kansalaiset usein kokevat, että kumpikaan taho ei edusta heitä, toisin kuin maissa, joissa on selkeästi valinnanvaraa.

Meillä oleva monipuoluejärjestelmä mahdollistaa vähemmistöjen äänen kuulumisen, edistää vuoropuhelua sekä tasa-arvon ja ihmisoikeuksien toteutumista. Edellyttäen, että johtavassa asemassa olevilta löytyy aito halu pitää kaikki mukana ja säilyttää demokratia. Tosin se vaatii johtavassa asemassa olevilta halua ja kykyä avoimuuteen, kompromisseihin, sovitteluun ja joskus myös sellaisiin päätöksiin, jotka ovat vastoin omaa henkilökohtaista etua.

Moniäänisessä yhteiskunnassa suvaitaan erilaisia mielipiteitä eikä niitä pidetä uhkana omalle olemassaololle. Sananvapaushan on edellytys toimivalle demokratialle. Samanmielisen hovin rakentaminen kylläkin mahdollistaa päätöksenteon helppouden, mutta hintana on demokratian ja keskinäisen luottamuksen rapautuminen. Seuraukset ovat nähtävillä maailmalla.

30. syys, 2022

Aamulehti 22.6.2022

Kunnat ovat velkaantuneet voimakkaasti viime vuosina. Lainakantaa ovat kasvattaneet tehtävien lisääntyminen, valtionosuuksien leikkaukset, palvelutarpeen kasvu sekä voimakas investoiminen. Keskittämisen seurauksena asuntorakentamiseen ja infraan on investoitu vahvasti.

Tilanteessa, jossa kunta ei kykene enää ottamaan investointilainaa omaan taseeseen, se joutuu harkitsemaan vaihtoehtoisia rahoitustapoja. Erityisesti kiinteistöleasingin käyttö rakennusinvestointien rahoituksessa on kasvanut voimakkaasti. Vuokraus ja leasing eivät näy investoinneissa eivätkä nosta virallista lainakantaa, vaan kuormittavat käyttötaloutta, johon kohdistuu muitakin lisääntyviä kustannuksia palvelutarpeen kasvaessa. Investointimenojen siirtäminen käyttötalouden puolelle on riski palvelutason ylläpitämiselle. Vai onko tavoitteena, että budjetti ja tase näyttäisivät kauniimmilta?

Mutta koska kunta saa aina edullisemmin rahoitusta kuin esim. yritykset (sillä kunta ei voi mennä konkurssiin), niin leasingrahoituksella pitäisi tavoitella jotain selkeää lisäarvoa. Esimerkiksi hankkeen tehokkaampaa toteuttamista. Leasing-yhtiö ei kuitenkaan toimi kuntiin päin hyväntekijänä, vaan tavoittelee omalle toiminnalleen tulosta. Näin ollen rahan hinta on normaalilainaa suurempi.

Leasingmaksut tulevat maksuun vasta, kun kohde on valmis ja lisäksi rahoituskustannukset ovat alkuvaiheessa yleensä pienemmät kuin yhtä pitkässä tasalyhenteisessä lainassa. Ne eivät myöskään näy asukaskohtaisessa lainamäärässä eivätkä siten vaikuta kriisikuntakriteereihin. Tämä saattaa houkutella siirtämään maksuja tulevaisuuteen.

Samaten konsernilainoja ei useinkaan mainita, kun puhutaan kuntien asukaskohtaisesta lainamäärästä. Velkojen piilottaminen kuntien yhtiöihin tai siirtämällä kustannukset käyttötalouden puolelle leasing- /vuokramaksuilla on mielestäni tasekikkailua eikä anna todellista kuvaa taloudesta.

Tällaista toimintaa ei voi pitää kestävänä. Tämän päivän investointeja ei pitäisi siirtää tulevien päättäjien ja veronmaksajien hoidettaviksi, elleivät ole täysin välttämättömiä. On muistettava, että nyt otetut velat joudutaan maksamaan takaisin aikana, jolloin ikääntymisestä johtuvat menot kasvavat ja veronmaksajien määrä suhteellisesti ja absoluuttisesti vähenee.

Matalien korkojen aikana otetut lainat tulevat maksuun todennäköisesti kasvavien korkojen kera ja maailmantilanteen epävarmuuden vuoksi ylimääräisiin rakentamisen yms. kustannuksiin on varauduttava. Lisäksi soten myötä kunnilta poistuu puolet tuloista ja menoista, mutta velat jäävät.

Jotta vakavilta yllätyksiltä vältyttäisiin, on päätöksenteon tueksi saatava selkeät laskelmat erilaisista skenaarioista ja niiden vaikutus veroprosenttiin ja sopeutustarpeisiin. Miten käyttötalouteen siirretyt investointikustannukset vaikuttavat palvelutasoon? Saadaanko tästä peruste leikkauksille? Joudutaanko myymään omaisuutta, jotta velanhoidosta selvitään? Mikä on asukaskohtainen lainakanta konsernilaina mukaan lukien? Kuinka paljon elinvoiman/verotulojen ym. pitää kasvaa, jotta selviämme velkojen ja vuokravastuiden kasvavista kustannuksista?

30. syys, 2022

Pirkkalainen 8.6.2022

Valtuustossa 23.5 käsiteltiin vuoden 2021 tilinpäätöstä ja siinä nostin muutamia haasteita, joita ei mielestäni ole riittävästi tuotu julkisuuteen.

Pirkkalassa vuonna 2020 käynnistetyssä talousohjelmatyössä tavoitteeksi oli asetettu investointien hallinnan lisäksi käyttötalouden kasvun hillitseminen. Tavoite on erittäin tärkeä tilanteessa, jossa kuntamme kasvavat palvelutarpeet tulevat lisäämään sekä käyttötalous- että investointimenoja. Miten näissä on onnistuttu?

Kunnat ovat perinteisesti rahoittaneet investoinnit ottamalla lainaa omaan taseeseen, jolloin myös omistavat kohteen. Nyt ns. kiinteistöleasing on vahvasti kasvussa. Siinä kunnan pääomaa ei sitoudu omistukseen, vaan kunta maksaa kohteen käytöstä leasingvuokraa.

Vuokraus, leasing ja allianssimallit ovat toki tervetulleita vaihtoehtoja kuntien rahoitukseen. Mutta koska kunta saa aina edullisemmin lainaa kuin esim. yritykset, niin näillä vaihtoehtoisilla rahoitustavoilla pitäisi tavoitella jotain selkeää lisäarvoa. Esimerkiksi hankkeen tehokkaampaa toteuttamista.

Leasingmaksut tulevat maksuun vasta, kun kohde on valmis ja lisäksi rahoituskustannukset ovat alkuvaiheessa selkeästi pienemmät kuin yhtä pitkässä tasalyhenteisessä lainassa. Tämä kannustaa siirtämään tämän päivän investointeja tulevien päättäjien ja veronmaksajien hoidettaviksi.

Leasingyhtiö ei kuitenkaan toimi kuntiin päin hyväntekijänä, vaan tavoittelee omalle toiminnalleen tulosta. Joten on aiheellista varmistaa, että se on kokonaistaloudellista kunnalle.

Pirkkala on investoinut vahvasti viime vuosina ja arvioidut investointimenot vuosille 2022-2024 ovat jopa n. 46 milj.€. Lainamäärä asukasta kohden on kaksinkertaistunut viime vuosina. Jossakin vaiheessa investointeja ei voi enää ottaa omaan taseeseen ja siinä vaiheessa on houkutus siirtää kustannuksia käyttötalouden puolelle, leasingrahoituksella. Tällöin ne eivät näy asukaskohtaisessa lainamäärässä eivätkä myöskään vaikuta kriisikuntakriteereihin. Ehkä näin tehdään siksi, että budjetti ja tase näyttäisivät kauniimmilta?

Käyttötalouteen (mm. palvelut, palkat, vuokrat) kohdistuu suuria kasvupaineita jo ilman leasing- ja vuokramaksujakin. Elinvoiman mahdollisen kasvun varaan emme voi jättäytyä. Joten edessä on joko verojen korotus tai omaisuuden myynti, jotta kyetään selviämään kasvavista veloista ja leasingmaksuista. Omaisuutta voidaan myydä vain kerran, joten se on huonoin vaihtoehto. Pelkäänpä, että palveluista ja ennaltaehkäisevästä työstä halutaan leikata.

Siis sekä investoinnit että käyttötalousmenot ovat tavoitteista huolimatta kasvussa. 2021 leasingmaksut olivat jopa 12 milj.€/v. Lisäksi sinänsä tarpeellinen Pirkkala-kampus tullaan rakentamaan leasing-rahoituksella. Mahdollisesta ratikasta tuleva vuosittainen huoltovastike tulisi kuormittamaan käyttötalouttamme huomattavasti lisää.

Esitin 23.5 valtuustossa, että voisimme päättäjinä saada selkeät laskelmat vaihtoehtoisista skenaarioista ja miten ne vaikuttavat kunnan kokonaistalouteen, veroprosenttiin ja palvelutasoon. Talousohjelmatyössä tavoitteeksi asetettu investointien hallinta ja käyttötalouden kasvun hillitseminen pitää näkyä myös päätöksenteossa. On myös uskallettava kyseenalaistaa investoinnit, jotka eivät ole välttämättömiä.

30. syys, 2022

Aamulehti 14.5.2022

Kiitos hyvistä kommenteista Maria Nikkilä ja Pekka Rehn (ALb12.5) kirjoitukseeni (AL 7.5) Kuten kirjoititte, digihenkilöllisyys tuo mukanaan vastuuta käyttäjälle ja hänen tulee itse ymmärtää, miten se toimii. Siitä olemme samaa mieltä.

Kehittäminen ei pysähdy tähän. VM:n sivujen mukaan hallitus kannattaa yhteiseurooppalaista ratkaisua digihenkilöllisyydelle ja siihen liittyvälle lompakkosovellukselle. Lompakkoon mahdollistetaan muidenkin tietojen kytkeminen, kuten terveystiedot, pankkiasiat yms.

Digitalisaatio ja asioinnin sähköistyminen sopivat teknologiaa hallitseville. Ongelma ei katoa siinä vaiheessa, kun nykyinen teknologiaa heikosti hallitseva ikäryhmä poistuu keskuudestamme. Me kaikki vanhenemme ja kyky oppia uusia sovelluksia heikkenee sekä aiemmin opittu unohtuu. Vaarana on, että palvelujen ja tiedonkulun digitalisoituminen uhkaa sulkea osan väestöstä yhteiskunnan ulkopuolelle.

Teknisten sovellusten pitäisi olla eettisesti kestäviä myös vammaisille ja maahanmuuttajille. Edellyttävätkö järjestelmät sujuvaa kielitaitoa, riittävää kykyä hahmottaa digimaailman kokonaisuus, kykyä päivittää laitteisiin uusia sovelluksia ja tiedostaa mahdolliset tietoturvauhkat?  Entä käsitystä siitä mihin kaikkeen sitoutuu antaessaan sovellukselle luvan tietojensa käyttöön?

Erilaiset asiakasryhmät ja palvelutarpeet edellyttävät, että henkilökohtaista palvelua pitää myös olla saatavilla sekä riittävä perehdytys sitä tarvitseville. Teknologiaa ei pidä kehittää vahvojen ja teknologiaa hallitsevien ehdoilla.

Valitettavasti suurin tietoturvariski on juurikin meissä ihmisissä. Me erehdymme, unohdamme emmekä hallitse nopeasti kehittyvää teknologiaa. Olemme myös helppo kohde tahoille, jotka haluavat käyttää saamaansa valtaa ja tietoa väärin ja omiin tarkoituksiinsa. On oikeutettua kokea turvattomuutta tilanteessa, jossa tietoturvaloukkauksia on jo tapahtunut.