Aivoni ajattelevi, kynäni kirjoittavi..

11. loka, 2020

Aamulehti 1.8.2020

Omaishoitajan kirjoitus (AL 28.7) pitäisi herätellä. Sosiaalibarometri 2020:ssä puolet kuntien sote-alan johtajista nimesi omaishoitajien kuormittuneisuuden kolmen kärkeen kysyttäessä mitkä tekijät ovat vaikuttaneet ikääntyneisiin koronan aikana. Omaishoidon tukipalveluja karsittu, päivätoimintaryhmät keskeytetty, lyhytaikaishoitoa myönnetään vain hätätapauksissa ja lakisääteisiä vapaita ei ole voinut pitää.

Omaishoito voi olla hyvinkin raskasta, omaa aikaa hyvinvointinsa ylläpitämiseen ei ole, sosiaaliset suhteet ovat kapeutuneet sitovan hoivan vuoksi ja nyt korona on pahentanut tilannetta.

Väen ikääntyessä pitkäaikaishoivan tarve kasvaa. Omaisten tekemä työ korvaa hyvin laajasti virallisen tahon hoivaa. Arviolta 26-46 % hoidettavista olisi laitoshoidossa ilman läheisen hoivaa ja hoivakulut n. 3 miljardia korkeammat. Julkiselle sektorille omaishoidon kustannukset ovat jopa vahvasti tuettunakin selkeästi alhaisemmat kuin laitoshoito.

Myös erityislapsiperheissä tilanne on kärjistynyt. Heillä on usein puutteelliset resurssit lasten tukemiseen ja kriisiaika on pahentanut tilannetta. Korona-aikana kuntoutukset ja terapiat ovat olleet tauolla ja etäkoulu ei kaikille sovi. Aiheellinen huoli onkin ovatko oppimiserotkin kasvaneet kriisin aikana?

Monet läheistään hoitavat ovat lisäksi työelämässä, joten heidän työpanoksensa yhteiskunnalle ovat kaksinkertaiset. Verotulojen lisäksi he tuovat mittavat säästöt. Olisi sekä inhimillisesti kohtuullista ja yhteiskuntamme talouden kannalta tärkeää, että heidän jaksamisestaan huolehditaan ja riittävät tukipalvelut toimivat. Poikkeusoloista huolimatta.

Mikäli uusi korona-aalto on tulossa, on varmistettava, että omaishoitoon riittää resursseja kurjistuvasta taloustilanteesta huolimatta. Läheisiämme hoidamme koska välitämme, mutta pelkällä kiitoksella ei kukaan jaksa.

11. loka, 2020

Pirkkalainen 24.6.2020

Kuntien talous on kiristymässä ja spekulaatiot siitä mistä pitää säästää tai leikata ovat keskeisiä kiistanaiheita valtakuntamme jokaisessa kunnassa. Kustannuksia ovat nostaneet erityisesti palvelutarpeen kasvu ja ostopalvelut.

2013 sosiaalibarometri kertoo, että jopa 1/3 kunnista on ottanut ostopalveluita takaisin omaksi työksi kustannus- ja laatusyistä. Lisäksi barometrin mukaan vain runsas 10 % kunnista oli onnistunut säästämään ulkoistamalla palveluja. Puolet oli joutunut toteamaan, että ostot olivat nostaneet kustannuksia. Myös palvelujen laatu, palveluketjun tehokkuus, ekologia ja työn teettämistavan eettinen kestävyys ovat painaneet vaakaa kunnan oman työn eduksi.

Selvityksen mukaan kunnat ovat eniten palauttaneet asumispalveluja sekä lääkäri- ja terveysasemapalveluja.

Ulkoistamiseen voi liittyä riski, että toivotut kustannussäästöt eivät toteudu tai laatu ei ole sopimuksen mukaista. Ulkoistettujen palvelujen valvonta on myös haasteellisempaa kuin oman työn valvonta. Oma työ on myös hyvä keino estää veronmaksajien rahoja valumasta ulkomaisille pääomasijoittajille ja veroparatiiseihin. Toisaalta paikalliset pk-yrittäjät lisäävät kunnan elinvoimaisuutta, joten niiden mahdollisuuksia tuottaa palveluja olisi turvattava.

Palvelujen tuottamisessa on oltava ehdoton avoimuus ja läpinäkyvyys erityisesti silloin, kun kyseessä on vanhuksille, vammaisille ja lapsille tuotetuista palveluista.

Näistä lähtökohdista tein valtuustoaloitteen joulukuussa 2019 jossa esitin, että ulkoistetuista palveluista ja omasta toiminnasta tehdään kustannusvertailu viimeisten 10 vuoden ajalta sekä arvioidaan mitä taloudellisia/laadullisia perusteita löytyy sille, että kunta ottaisi ulkoistettuja palveluja takaisin omaksi toiminnaksi. Luonnollisesti myös toisin päin, mikäli laatu ja kustannustehokkuus osoittautuvat yksityisellä paremmiksi.

Aloitteeseen saamani palaute oli riittävä ja antaa hyvän pohjan tuleviin budjettikeskusteluihin. Pari keskeistä huomiota palautteesta:

Ostopalvelujen kustannukset lasten ja perheiden palveluissa ovat kasvaneet 2013-2019 2 miljoonasta eurosta 6 miljoonaan. Kunnan mahdollisuus vaikuttaa näihin kustannuksiin perustuu ensisijaisesti ennaltaehkäisevään työhön. Perheiden tilanteet ovat entistä haasteellisimpia ja samalla päteviä ammattilaisia ei kuntaan saada rekrytoitua. Tämä on asia, johon sekä inhimillisistä että kustannussyistä on ehdottomasti paneuduttava seuraavan budjetin käsittelyssä.

Sekä palveluntarve että kustannukset ovat kasvaneet voimakkaasti myös ikääntyneiden tehostetussa palveluasumisessa. 2015-2017 kustannukset olivat 300 000 €/v. mutta 2018 jo 900 000 €/v ja 2019 jopa 1.500 000€/v.

Pirkkala on valtakunnallisesti vertaillen hyvin hoitanut talouttaan, mutta mekään emme ole säästyneet voimakkaasti kasvavista palveluntarpeista. Nyt on katsottava vuosikymmenten päähän, panostettava ennaltaehkäiseviin palveluihin, mahdollistettava varhainen tuki riskiperheille ja huolehdittava ikääntyvien toimintakyvyn ylläpitämisestä sekä kotiin vietäviä palveluita kehitettävä. Päätöstemme pitää perustua tutkittuun tietoon ja mahdollisten ulkoistamisten vaikutukset kuntalaisten hyvinvointiin ja kuntatalouteen selvitettynä.

3. kesä, 2020

Aamulehti 31.5.2020

(Alkuperäinen otsikko: Tietoliikenteen hiilijalanjälki yllättää)

Ilmastotietoiset ja ahdistuneet ovat huolissaan yksityisautoilusta, lihansyönnistä ja lentämisestä, mutta kukaan ei uskalla puhua netin käytöstä. Tämä on kieltämättä epämiellyttävä totuus, josta ei haluta puhua.

Jokaisen videoklikkauksen taustalla on pitkä laiteketju: palvelimet ja jättimäiset konesalit jotka vaativat jatkuvaa jäähdyttämistä, tietoverkon eri osat, reitittimet, modeemi, toistolaite sekä näyttö jotka kaikki kuluttavat sähköä. Tämä ei näy katselijan omassa sähkölaskussa.

Tietotekniikan (internet, suoratoisto, pilvipalvelut) hiilijalanjälki on räjähtämässä käsiin. Haluamme yhä enemmän digitaalisia palveluja, jotka tuovat toisaalta säästöjä, mutta lisäävät energian kulutusta toisaalla. Kaikki, mikä voidaan digitalisoida, tullaan digitalisoimaan. 5G on tulossa, autot, laitteet, robotit, tekoäly tulevat myös syömään osansa energiasta.

Verkkopalvelun koon kasvaessa sen kuormittavuus kasvaa ja jokaisella sivunlatauksella palvelin ja muut osat tekevät töitä ja syövät energiaa. Mobiilidatayhteys kuluttaa jopa viisinkertaisesti verrattuna langalliseen internetyhteyteen.

Jos internet olisi valtio, se olisi Greenpeacen mukaan energiankulutukseltaan 6.suurin.

Fortune- lehden mukaan Despacito -hitin yli 5 miljardi katsomiskertaa Youtubessa (2018) vei yhtä paljon energiaa kuin mitä 40 000 yhdysvaltalaista kotia käyttää vuodessa. Jokainen ”Despacito” Google-haku aktivoi 6-8 datakeskusta ympäri maailmaa.

58 % netin datasta on videoiden streamausta. Yhden HD-tasoisen Netflix -elokuvan (2h) katselu syö energiaa 1,13 kWh eli saman verran kuin 60 teekupillisen keittämiseen menee. Kymmenellä Google-haulla lämmittäisi jo kattilallisen vettä – hakujen ollessa miljardeittain on tällä ympäristövaikutuksia.

Lopputulokseen toki vaikuttaa missä videoita pyörittävät palvelimet ja toistoketjun muut osat ovat. Intiassa palvelimen päästöt ovat jopa 4,5 kertaiset verrattuna Suomeen. Palvelimen synnyttämän lämmön talteenotolla voidaan myös vähentää päästöjä. Katselija ei valitettavasti voi valita palvelimen sijaintia eikä sitä kuinka monen palvelimen kautta video kulkee.

Päästöjä voi vähentää ostamalla käytettyjä levyjä. Kertalataus ja datan säilyttäminen omalla laitteella on myös ympäristöystävällisempää kuin suoratoisto.

Tulevan vuosikymmenen aikana tietotekniikan arvellaan syövän yhä enemmän vuosittaisesta sähkönkulutuksesta. Ennusteet vaihtelevat 6 – 21 prosenttiin Etlan johtavan tutkijan Timo Seppälän mukaan.

Pidämme itsestään selvänä, että käyttämämme data on vapaata ja mobiilidataliittymät ovat rajattomat. V. 2017 datan käyttö mobiililaajakaistaliittymää kohti oli Suomessa OECD-maiden suurinta, 15,45 gigatavua/kk (Ruotsi 5,7 ja Saksa 1,77). Mobiilihinnoittelussa pitäisikin siirtyä dataperusteiseen hinnoitteluun.

Digitalisaatio rapauttaa valtion veropohjaa, sillä sen tuomat muutokset syövät ansiotulovero- ja arvonlisäverokertymiä.  Ne ovat nykyisen veropohjamme keskeinen osa. Mikäli haluamme ylläpitää pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa, on verotuksen pohjaa uudistettava. Yksi keino on mobiilidatan verotus.

3. kesä, 2020

Aamulehti 28.4.2020

Koulupudokkuuden ja syrjäytymisen syyt ovat moninaisia, joten erilaisia toimenpiteitä tarvitaan. Taustalla voi olla elämänhallinnan ongelmia, rankka koulukiusaaminen, mielenterveyden häiriöitä, päihteitä, selkiytymättömät koulutustoiveet, motivaation puute tai koulutusvaihtoehtojen niukkuus, johon koulutuksen keskittäminen on johtanut. Väärä uravalinta johtaa yleensä keskeyttämiseen. Heikko koulumenestys voi olla seurausta edellisistä tai liittyä oppimisvaikeuksiin. Kaikissa perheissä ei ole voimia eikä kykyä tukea koulunkäyntiä. Mitään näistä pulmista lisävuodet eivät ratkaise.

Poikkeusoloissa oppimiserot edelleen kasvavat. Sen sijaan, että oppivelvollisuutta lainsäädännöllä pidennetään, pitäisi puuttua erojen kaventamiseen ja räätälöityyn tukeen.

Kuntaliiton mukaan oppivelvollisuuden pidentäminen toisi jopa 183 miljoonan euron vuosittaiset lisäkustannukset. Kustannustehokkaampaa ja inhimillisempää olisi keskittää resurssit niihin pudokkaisiin, joilla ei ole riittäviä valmiuksia jatko-opintoihin. Jopa 11 prosentilla peruskoulun päättäneistä on niin huono lukutaito, että se estää jatko-opinnot ja työnsaannin. Lisävuodet eivät kompensoi niitä hukattuja vuosia, jolloin tukea olisi pitänyt saada.

Syrjäytyminen alkaa jo varhaislapsuudessa, joten perheiden varhainen tuki on huomattavasti tehokkaampaa kuin reagoivat toimenpiteet. Jotta yhdenkään lapsen ei tarvitsisi aloittaa elämäänsä takamatkalta, pitäisi erityisesti riskivanhempien saada tukea. Huono-osaisuuden ylisukupolvinen kasautuminen on yhteiskuntamme kiperimpiä ongelmia. Kun perheen taloudelliset ja sosiaaliset resurssit ovat niukkoja ja voimavarat nuoren tukemiseen puutteellisia, ylimääräinen kouluvuosi ei tuo helpotusta.

Varsinkin erityistä tukea tarvitsevat lapset jäävät usein ilman riittävää tukea. Tukea tarvitsevien määrä on kasvanut voimakkaasti. Esimerkiksi neuropsykiatriset poikkeavuudet (ADHD, autismin kirjo) ovat periytyviä, altistavat syrjäytymiselle ja kuluttavat voimavaroja. Varhainen tuki perheelle ehkäisee myös huostaanottoja perheissä, joissa ongelmat ovat kulminoituneet. Sijoitetuista lapsista 69 prosentilla on nepsy-diagnoosi. Nepsy-pulmat vaikuttavat jokapäiväiseen elämään, vuorovaikutukseen, tunteiden säätelyyn ja oman toiminnan ohjaukseen. Aistiherkkyydet ja oppimisen vaikeudet altistavat häiriökäyttäytymiselle.  Avoimet oppimisympäristöt tuovat lisähaastetta ja koulunkäynnistä voi muodostua epäonnistumisten sarja.

Jos koulupolkua leimaavat haasteet, epäonnistumiset ja kiusaaminen, miksi pitäisi lisätä sitä mikä ei toimi? Ei ole inhimillistä eikä nuoren etu, että hänet pakotetaan lisävuosille ilman toimenpiteitä oppimisen ja elämänhallinnan tueksi.

Korona lisää oppimisen eriarvoisuutta. Resurssit on sen vuoksi keskitettävä koronakriisin kielteisten vaikutusten minimoimiseen, räätälöityyn etätukeen, jotta kaikki pysyisivät mukana.

3. kesä, 2020

Pirkkalainen 18.3.2020

Toimittaja Antti Jokinen kolumnissaan 11.3 esittää huolensa kiusaamisen lisääntymisestä Pirkkalassa. Mistä johtuu, että kiusaamiseen ei puututa eikä sitä saada kuriin? Yksi tehokas keino estää kiusaamista on tietoisuuden lisääminen kiusaamisesta ilmiönä. Mikä on yksittäisen ihmisen osuus siinä?

Kiusaaminen on ryhmädynaaminen ilmiö, jossa jopa sivustakatsojilla on osuutensa. Kiusaamista käytetään, koska se toimii ja sillä saavutetaan jotain. Kiusaamisen tavoitteina voi olla esimerkiksi vallan, voiman ja suosion halu ja vaikuttimina pelko, syyllisyys, häpeä tai vain halu kuulua ryhmään.

Sosiaalipsykologian varhaisissa tutkimuksissa on osoitettu, että mitä suurempi yleisö, sen epätodennäköisempää kiusaamiseen puuttuminen on. Syitä voi olla useita, mutta yksi on pelko siitä, että joutuu itse väkivallan/kiusaamisen uhriksi. Toinen selitys on mallioppiminen. Jos kiusaaja/väkivallan tekijä onnistuu teossaan tai saa positiivista palautetta, niin toimintaa matkitaan. Kolmantena voisi mainita vastuun jakautumisen useammalle, joten yksittäinen kokee osuutensa vähäiseksi. Jos paikalla on useita henkilöitä he olettavat, että joku toinen on jo ottanut tilanteen haltuunsa.

Kiusaaminen etenee prosessina. Alkuvaiheessa on erilaisuuden nimeäminen, sillä erilaisuus on uhka yhteisön tai ryhmän arvoille. Ryhmän arvot määrittelee valtaapitävä taho. Jos joku ei mukaudu yhteisiin arvoihin, hänellä on riski joutua kiusatuksi. Kun erilaisuutta on tarpeeksi kauan toistettu, alkavat käsitykset kiusattavasta yksilöstä muuttua hiljalleen ja uhri nähdään yhä arvottomampana ja lopulta hänen uskotaan ansaitsevan kiusaamisen. Näin kiusatusta tehdään ”vapaata riistaa”. Tässä vaiheessa mallin merkitys – ja vastuu korostuvat. Mallin vaikutus on suurin epävarmoihin ja riippuvaisiin, jotka haluaisivat olla sosiaalisesti hyväksyttyjä. Estot omaa aggressiivisuutta kohtaan vähenevät, jos aggressiivinen käyttäytyminen palkitaan.

Kiusatulle rakennetaan toiseuden rooli. Siihen liittyy marginaalissa olo, epäsuosio sekä niiden tuoma häpeä. Suuri yleisö ei halua samaistua häneen, joten he vaikenevat ja pyrkivät etäännyttämään itsensä kiusatusta.

Kiusaaminen ei koskaan tapahdu tyhjiössä, se tarvitsee yleisön, joka käytännössä on aina tavalla tai toisella läsnä. Yleisö voi rohkaista nauramalla – tai peukuttamalla somessa. Passiivinen katselukin katsotaan rohkaisuksi, se antaa hiljaisen hyväksynnän tapahtumille. Yksi tehokas keino puuttua kiusaamiseen on poistuminen paikalta. Yleisön mahdollisuus puuttua kiusaamiseen on merkittävä, sillä suurin osa kiusaamistilanteessa olevista on juuri yleisöä. He eivät kuitenkaan uskalla puuttua kiusaamiseen, sillä he pelkäävät kostoa tai tulevansa itse kiusatuksi. 

Kiusaamista vahvistaa ja ylläpitää pelon ilmapiiri. Hyväksynnän tarve ihmisillä on niin keskeinen, että riski sosiaalisen hyväksynnän menettämisestä estää kiusaamisen puuttumisen.

Kiusaaminen ei siis ole pelkästään kiusaajan ja kiusatun välistä, vaan kaikilla meillä on jokin rooli. Martin Luther Kingin sanoin: pahinta ei ole pahojen ihmisten pahuus, vaan hyvien ihmisten hiljaisuus.