Aivoni ajattelevi, kynäni kirjoittavi..

23. huhti, 2021

Tamperelainen 21.4.2021

Olemmeko onnistumassa päästötavoitteissamme vain siksi, että todellisia rakentamisesta, kulutuksesta ja materiaaleista syntyneet päästöt on onnistuttu ulkoistamaan kehittyviin maihin? Kenen päästöjä itseasiassa ovat ne ikävän maineen saaneet ”kiinalaisten päästöt”?

Monet kunnat ovat liittyneet Hiilineutraalit kunnat -hankkeeseen (Hinku) ja joidenkin ilmastopäästöjen laskennasta löytyy yllättävä puute, niistä puuttuvat rakentamisen päästöt teiden, raiteiden ja tiestön osalta (materiaalit ym.). Kuitenkin niissä on mukana mm. maataloudesta eläinten ruoansulatus ja lannankäsittely.

Samainen puute on Tampereen seudun Raitiotien yleissuunnitelmassa. Siinä painotetaan käytön aikaisia päästöjä ja sivuutetaan elinkaaren kokonaispäästöt. Raiteiden päästöistä 46% syntyy rakentamisvaiheessa, 26% käytössä ja 28% kunnossapidossa (Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä 38/2011). Moottoritien kohdalla elinkaarivaiheittain jaoteltuna noin 57 % päästöistä syntyy rakentamisvaiheessa, noin 12 % käytössä ja noin 31 % kunnossapidossa.

Päästöjä tarkasteltaessa on otettava huomioon myös ne päästöt ja luontoarvoja tuhoavat vaikutukset, jotka syntyvät vuosia kestävän raiteiston/tiestön rakentamisesta.

Koska esimerkiksi Pirkkalan ilmastotiekartasta rakennusmateriaalien osuus päästöistä puuttuu, näyttää tieliikenteen osuus kohtuuttoman suurelta.

SYKE (Suomen ympäristökeskus) kuitenkin kertoo, että tieliikenteen osuus Suomen paikallispäästöistä on n. 17 %, josta henkilöautojen osuus 9 %. Joten Pirkkalan 46 % on todella suuri ja synnyttää mielikuvan, että yksityisautoilun rajoittamiseen on pikaisesti ryhdyttävä. Tavoitteeksi asetettiinkin 50 % vähennys tieliikenteen päästöille.

Joukkoliikennettä varten ja keskittämisen seurauksena rakentaminen lisääntyy, joten sen osuus pitäisi näkyä päästöissä. Eikö myös rakentamiselle ja sen materiaaleille pitäisi asettaa yhtä kunnianhimoiset tavoitteet?

14. huhti, 2021

Pirkkalainen 14.4.2021

Ennaltaehkäiseviä ja turvallisuutta lisääviä palveluja ikääntyneille on tarkoituksenmukaista kehittää. Pirkkalainen (24.3) kertoikin PirKATI -hankkeesta, jolla kehitetään kotona asuvien ikääntyvien etäpalveluja. Samaan hengenvetoon pitää kuitenkin muistuttaa, että teknologian tarkoitus on tuoda lisäarvoa ikääntyneille eikä se saa olla pois inhimillisestä ja henkilökohtaisesta vuorovaikutuksesta.

Vaarana on myös, että palvelujen ja tiedonkulun digitalisoituminen uhkaa sulkea osan väestöstä yhteiskunnan ulkopuolelle. Jotta kykenisi osallistumaan omaa elämäänsä koskevaan päätöksentekoon, on hallittava riittävä tietotekninen osaaminen.  Tutkimusten mukaan ikääntyvät kyllä haluavat käyttää teknologiaa, mutta sen pitää olla helppokäyttöistä. Laite ei saa mennä sekaisin, jos vahingossa painaa väärää nappia. Järjestelmän on myös mahdollistettava tarvittavat tiedot eri vaihtoehdoista ja niiden seurauksista.

Ikäihmisillä on kuitenkin vaara syrjäytyä, sillä kyky hyödyntää uusia järjestelmiä heikkenee. Teknisten sovellusten pitäisi olla eettisesti kestäviä myös vammaisille ja maahanmuuttajille. Edellyttävätkö järjestelmät sujuvaa kielitaitoa, riittävää kykyä hahmottaa palvelujärjestelmän kokonaisuus, kykyä päivittää tietokoneeseen uusia sovelluksia ja tiedostaa mahdolliset tietoturvauhkat? 

Ohjaako ikääntyvän elämää hän itse omilla valinnoillaan vai yhteiskunnan rakenteet ja järjestelmät? Palvelujen siirtyessä sähköisiksi se jo osaltaan rajaa eri vaihtoehtoja. Pystyvätkö he valitsemaan tarjotuista vaihtoehdoista ja saavatko riittävästi tietoa valintojensa pohjaksi?

Muistisairaus murentaa ikääntyvän toimijuutta ja hänen oikeudellinen toimintakykynsä heikkenee. Hän saattaa sen vuoksi sitoutua oikeustoimiin, joiden merkitystä ei kykene ymmärtämään ja jotka voivat olla hänelle vahingollisia. Muistisairasta voidaan helposti käyttää hyväksi. Myös järjestelmä itsessään saattaa vaarantaa ikääntyvän oikeuksia, sillä tietojärjestelmät eivät taivu diagnosoimaan henkilön kykyä tehdä valintoja.

Teknologia etenee huimin hyppäyksin ja harvalla meistä on kykyä pysyä perässä.  On lyhytnäköistä ajatella, että ongelma poistuu, kun nykyinen tekniikkaa taitamaton ikäpolvi poistuu keskuudestamme. Samanaikaisesti me kaikki vanhenemme ja toimintakykymme laskee. Näkö heikkenee, hienomotoriikka hidastuu, muisti pätkii ja jo opitutkin taidot alkavat rapautumaan, saati että kykenisimme oppimaan uusia teknologioita. Joten aina tulee olemaan sukupolvi, joka ei kykene tekniikan avulla hoitamaan asioitaan ja jää kehityksestä jälkeen.

Tehtävä ei siis ole helppo. Toivottavasti yhteistyössä ikääntyvien itsensä kanssa löytyy tarvelähtöisiä, turvallisuutta lisääviä ja toimintakykyä ylläpitäviä teknisiä palveluja. Kun ikääntyvät läheisemme ovat turvassa, on meillä etäällä olevillakin levollisempi mieli.

14. huhti, 2021

Pirkkalainen 17.3.2021

Valtuutettu Alamäki vetoaa Pirkkalaisessa kh:n enemmistön tahtoon resursoida ratikan suunnitteluun lisärahoitusta. Se ei kuitenkaan sisällä vaihtoehtojen kartoitusta, ja tämä on se varsinainen ongelma, jota ei pidä kiertää. Miksi niitä vaihtoehtoselvityksiä ei haluta tehdä ennen vaaleja lukuisista pyynnöistä ja aloitteesta huolimatta?  

Kaiken investoinnin pitää lähteä tarpeesta: Pirkkalan väkimäärä ei edes tuplattuna riitä ratikan edellyttämään matkustajamäärään. Ratikan hyöty realisoituu täysinäisillä vaunuilla.

Toiseksi, taloutemme ei kestä ratikan tuomia lisäkustannuksia. Lainakanta on jo nyt tuplaantunut 2000 -> 4000 €/as. (2017-2021). Meille päättäjille on kerrottu ratikan rakentamisen kustannusten olevan n.82 M€ (josta valtio tukee 30%) Vuosittainen infrakustannus lainanlyhennyksineen olisi n. 5 miljoonaa euroa. Lisäksi kustannuksia syntyy syöttöliikenteestä ja matkalippujen tukemisesta. Tällä hetkellä kuntamme joukkoliikennekustannukset kokonaisuudessaan ovat alle miljoonan.

Kolmanneksi: vastuulliseen päätöksentekoon kuuluu aina vaihtoehtojen selvitys. Näin mittavassa hankkeessa niitä ei kuitenkaan ole tehty. Eli vaaleihin voidaan/halutaan mennä kahta kättä heilutellen vetoamalla riittämättömiin selvityksiin. Teknisen johtajan mukaan tällä hetkellä ei ole meneillään vaihtoehtojen selvitystä vaan se tehdään vasta syyskuussa, jolloin alkaa hankesuunnitelma ja siinä tehdään vaihtoehdoille selvitys yhteistyössä Nyssen/Tampereen kanssa. Varsinainen rakentamiseen tähtäävä rakennussuunnitelma alkaa todennäköisesti 2022 lopulla.

Eli tuleva valtuusto päättää rakentamisesta.

Selvityksiin on kuitenkin resursoitu yli 300 000 euroa. Mitä ratkaisevaa muutosta ratikan lisäselvitykset tuovat? Sillä näyttää vahvasti siltä, että Tampereella tehty sopimus heijastuu meidänkin päätöksiimme. Kokoomus sai tunnelin sillä ehdolla, että Vihreille (demareille?) luvattiin ratikka.

Tiedoksi Alamäelle, kaikki tiedot on saatu suoraan eri kaupunkien virkamiehiltä, ratikan edustajilta ja jo toteutuneista sähköbussiselvityksistä. Kuka tahansa voi ne tarkistaa. Emmekä koe asiallisena, että poliittinen johto väittää julkisesti, että ratikka tuo enemmän kuin vie.

Olemme edelleen sitä mieltä, että tulevat sukupolvet saavat päättää ratikasta sen hetkisten tarpeiden mukaan. Tarvitaan myös kustannusseurantatiedot yms. Tampereelta ennen omaa päätöstämme. Mitään peruuttamatonta tällaisessa päätöksessä ei tapahdu. Sitä vastoin ratikan rakentaminen on peruuttamaton päätös.

14. huhti, 2021

Aamulehti 6.3.2021

Terveyskustannusten kasvun hillitsemiseksi ja hoidon vaikuttavuuden parantamiseksi on olemassa yksinkertaisiakin keinoja.  Ne eivät edellytä uutta hallinnonporrasta ja ennen kaikkea niiden vaikuttavuudesta on jo kokemuksia. Yksi niistä on panostaminen pysyvään hoitosuhteeseen.

Tutkimusten mukaan potilaat kertovat avoimemmin vaivoistaan ja elintavoistaan tutulle kuin alati vaihtuville lääkäreille. Tutkimukset vahvistavat myös sen, että tutun lääkärin ohjeita noudatetaan paremmin ja potilaat ottavat enemmän vastuuta omasta terveydestään.

Hoidon jatkuvuus varmistaa laadun, tehokkuuden, tuo säästöjä sekä potilaiden kuolinriski pienenee merkittävästi. Kun molemmat osapuolet tuntevat toisensa, ei tarvitse perehtyä potilaan sairaushistoriaan eikä resursseja ja aikaa kulu turhiin tutkimuksiin. Vaihtuvat lääkärit kirjoittavat paljon lähetteitä ja tällainen ylihoito luonnollisesti nostaa terveydenhuollon kustannuksia.

Potilaat myös arvostavat pysyvää hoitosuhdetta. Viimeisten vuosien aikana jatkuvuus vastaanotoilla on kuitenkin vähentynyt 90 prosentista 30 prosenttiin vuosina 1999-2012. Potilaiden turvattomuus on lisääntynyt ja se synnyttää tarvetta lisäkäynteihin. Kuka on vastuussa hoidosta, jos lääkärit vaihtuvat tiuhaan?

Terveyskustannuksista 80 % kertyy paljon palveluja tarvitsevista. Erityisesti heille pysyvä hoitosuhde olisi äärimmäisen tärkeää, jotta kokonaisuus ei pirstaloituisi monien käsiin.

Suomessa toteutettiin 1985-93 Kelan rahoituksella kokeilu, jossa itsenäisinä ammatinharjoittajina toimivat yleislääkärit vastasivat 40 000 potilaan perusterveydenhuollosta. Kokeilun perusteella lääkäriin pääsy nopeutui, hoidon jatkuvuus ja tyytyväisyys palveluihin paranivat sekä se oli kustannustehokasta. Jostain syystä tutkimusraportti kuitenkin haudattiin kaikessa hiljaisuudessa.

Muualla Euroopassa on kokemusta yksityisinä ammatinharjoittajina toimivista yleislääketieteen erikoislääkäreistä, jotka ovat erikoistuneet potilaan kokonaisvaltaiseen hoitoon. Potilaat voivat valita lääkärinsä joka rajaa potilaslistansa työtilanteensa mukaan, jolloin työmäärän hallinta toimii ja vastaanotolle pääsee samana päivänä. Lääkärit toimivat kollektiivisella sopimuksella osana julkista terveydenhuoltoa. Järjestelmästä puuttuvat myös välikädet, lääkäriasemat, jotka ottavat osansa tuotosta.

Hyviä kokemuksia on myös hoitaja-lääkäri -työparityöskentelystä. Erityisesti moniongelmaiset ja pitkäaikaissairaat ovat tyytyväisiä pysyvään hoitosuhteeseen, joka turvaa sairauden seurannan.

Suomessa on Euroopan kustannustehokkain terveydenhuolto. Panostetaan ennaltaehkäisyyn ja perusterveydenhuoltoon, jotka ovat sekä inhimillisiä että kustannustehokkaita. Kehitetään toimiviksi todettuja malleja ja varmistetaan pysyvien hoitosuhteiden syntyminen. Näin saavuttaisimme tyytyväiset potilaat ja selkeitä kustannussäästöjä. Näitä tavoitteita ei luulisi kenenkään vastustavan.

14. huhti, 2021

Länsi-Suomi 7.2.2021

Yhteiskunnassa monella sektorilla tapahtuvan polarisaation/jakautumisen seurauksia olemme joutuneet seuraamaan mm. Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa, missä ääriajattelu ja vihapuhe murentavat uskoa demokratiaan. Onko ääriajattelu syy vai seuraus polarisaatiosta? Aivan mustavalkoista ei ole tämäkään.

Yhdysvaltain kaksipuoluejärjestelmän heikkoudet korostuivat viimeaikaisissa tapahtumissa.   Kaksipuoluejärjestelmässä demokratia helposti kärsii, sillä suuri osa kansalaisista kokee, ettei kumpikaan puolue edusta heitä toisin kuin maissa, joissa on selkeästi valinnanvaraa. Tällöin joudutaan tekemään isoissakin asioissa kompromisseja. Tällainen johtaa vääjäämättä polarisoitumiseen eli ääripäät korostuvat ja keskitie – joka usein olisi sovittelevampi – puuttuu järjestelmästä.

Kaksipuoluejärjestelmässä toisella on hallitusvalta ja oppositiossa oleva osapuoli keskittyy torpedoimaan hallitsevan puolueen toimintaa. Ja valtaan päästyään kumoaa edellisen hallituksen päätökset. On helppo nähdä, että yhteiskunta ei voi hyvin tällaisessa tempoilevassa päätöksenteossa.

Kaksijakoisuus heijastuu myös mediaan. Kummallekin osapuolelle syntyy omat mediakanavansa, jolloin yhteisten kantojen löytyminen vaikeutuu ja poteroidutaan yhä syvemmälle omiin asemiin. Vuoropuhelua ei synny, on vain mielipiteitä, jotka pyritään kumoamaan. Asetelma altistaa vihapuheelle ja ääriajattelulle, sillä muut vaikutuskeinot koetaan tehottomiksi ja vahvasti keskittyneen vallan koetaan etääntyneen kansalaisten arjesta. Vastakkainasettelu lisääntyy. Ääriajattelujen väliin jäävät, usein sovittelevat ja konsensushaluiset äänet vaimenevat ääripäiden ottaessa tilan haltuun.

Jakautuneessa, polarisoituneessa järjestelmässä yksittäinen edustaja ei uskalla olla erimieltä – se saattaa johtaa ryhmän ulkopuolelle sulkemiseen vääränlaisen äänestämisen tai mielipiteen vuoksi. Tämä johtaa siihen, että puolueen jäsenet ajattelevat päätöksiä tehdessään mitä johto heistä ajattelee eikä mikä on yhteiskunnan edun kannalta oikein. Polarisaatio ei luo vuoropuhelua ja kompromisseja vaan pyrkii turvaamaan omien etuja.

Kaksipuoluejärjestelmässä valtaapitävä osapuoli pystyy toteuttamaan haluamaansa politiikkaa ilman tarvetta kompromisseille. Ruokahalu saattaa silloin kasvaa syödessä, eli kiusauksena on nimittää omat suosikkinsa vallanpaikoille, laatia lakeja, jotka suosivat omaa äänestäjäkuntaa ja varsinaiset yhteiskuntaa kokonaisuutena kehittävät toimenpiteet jäävät tekemättä.

Monipuoluejärjestelmä puolestaan mahdollistaa vähemmistöjen äänen kuulumisen, edistää vuoropuhelua sekä tasa-arvon ja ihmisoikeuksien toteutumista. Tosin se vaatii johtavassa asemassa olevilta kykyä kompromisseihin, sovitteluun ja joskus myös sellaisiin päätöksiin, jotka ovat vastoin omaa henkilökohtaista etua. Moniäänisessä yhteiskunnassa suvaitaan erilaisia mielipiteitä eikä niitä pidetä uhkana omalle olemassaololle.