Aivoni ajattelevi, kynäni kirjoittavi..

3. kesä, 2020

Aamulehti 31.5.2020

(Alkuperäinen otsikko: Tietoliikenteen hiilijalanjälki yllättää)

Ilmastotietoiset ja ahdistuneet ovat huolissaan yksityisautoilusta, lihansyönnistä ja lentämisestä, mutta kukaan ei uskalla puhua netin käytöstä. Tämä on kieltämättä epämiellyttävä totuus, josta ei haluta puhua.

Jokaisen videoklikkauksen taustalla on pitkä laiteketju: palvelimet ja jättimäiset konesalit jotka vaativat jatkuvaa jäähdyttämistä, tietoverkon eri osat, reitittimet, modeemi, toistolaite sekä näyttö jotka kaikki kuluttavat sähköä. Tämä ei näy katselijan omassa sähkölaskussa.

Tietotekniikan (internet, suoratoisto, pilvipalvelut) hiilijalanjälki on räjähtämässä käsiin. Haluamme yhä enemmän digitaalisia palveluja, jotka tuovat toisaalta säästöjä, mutta lisäävät energian kulutusta toisaalla. Kaikki, mikä voidaan digitalisoida, tullaan digitalisoimaan. 5G on tulossa, autot, laitteet, robotit, tekoäly tulevat myös syömään osansa energiasta.

Verkkopalvelun koon kasvaessa sen kuormittavuus kasvaa ja jokaisella sivunlatauksella palvelin ja muut osat tekevät töitä ja syövät energiaa. Mobiilidatayhteys kuluttaa jopa viisinkertaisesti verrattuna langalliseen internetyhteyteen.

Jos internet olisi valtio, se olisi Greenpeacen mukaan energiankulutukseltaan 6.suurin.

Fortune- lehden mukaan Despacito -hitin yli 5 miljardi katsomiskertaa Youtubessa (2018) vei yhtä paljon energiaa kuin mitä 40 000 yhdysvaltalaista kotia käyttää vuodessa. Jokainen ”Despacito” Google-haku aktivoi 6-8 datakeskusta ympäri maailmaa.

58 % netin datasta on videoiden streamausta. Yhden HD-tasoisen Netflix -elokuvan (2h) katselu syö energiaa 1,13 kWh eli saman verran kuin 60 teekupillisen keittämiseen menee. Kymmenellä Google-haulla lämmittäisi jo kattilallisen vettä – hakujen ollessa miljardeittain on tällä ympäristövaikutuksia.

Lopputulokseen toki vaikuttaa missä videoita pyörittävät palvelimet ja toistoketjun muut osat ovat. Intiassa palvelimen päästöt ovat jopa 4,5 kertaiset verrattuna Suomeen. Palvelimen synnyttämän lämmön talteenotolla voidaan myös vähentää päästöjä. Katselija ei valitettavasti voi valita palvelimen sijaintia eikä sitä kuinka monen palvelimen kautta video kulkee.

Päästöjä voi vähentää ostamalla käytettyjä levyjä. Kertalataus ja datan säilyttäminen omalla laitteella on myös ympäristöystävällisempää kuin suoratoisto.

Tulevan vuosikymmenen aikana tietotekniikan arvellaan syövän yhä enemmän vuosittaisesta sähkönkulutuksesta. Ennusteet vaihtelevat 6 – 21 prosenttiin Etlan johtavan tutkijan Timo Seppälän mukaan.

Pidämme itsestään selvänä, että käyttämämme data on vapaata ja mobiilidataliittymät ovat rajattomat. V. 2017 datan käyttö mobiililaajakaistaliittymää kohti oli Suomessa OECD-maiden suurinta, 15,45 gigatavua/kk (Ruotsi 5,7 ja Saksa 1,77). Mobiilihinnoittelussa pitäisikin siirtyä dataperusteiseen hinnoitteluun.

Digitalisaatio rapauttaa valtion veropohjaa, sillä sen tuomat muutokset syövät ansiotulovero- ja arvonlisäverokertymiä.  Ne ovat nykyisen veropohjamme keskeinen osa. Mikäli haluamme ylläpitää pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa, on verotuksen pohjaa uudistettava. Yksi keino on mobiilidatan verotus.

3. kesä, 2020

Aamulehti 28.4.2020

Koulupudokkuuden ja syrjäytymisen syyt ovat moninaisia, joten erilaisia toimenpiteitä tarvitaan. Taustalla voi olla elämänhallinnan ongelmia, rankka koulukiusaaminen, mielenterveyden häiriöitä, päihteitä, selkiytymättömät koulutustoiveet, motivaation puute tai koulutusvaihtoehtojen niukkuus, johon koulutuksen keskittäminen on johtanut. Väärä uravalinta johtaa yleensä keskeyttämiseen. Heikko koulumenestys voi olla seurausta edellisistä tai liittyä oppimisvaikeuksiin. Kaikissa perheissä ei ole voimia eikä kykyä tukea koulunkäyntiä. Mitään näistä pulmista lisävuodet eivät ratkaise.

Poikkeusoloissa oppimiserot edelleen kasvavat. Sen sijaan, että oppivelvollisuutta lainsäädännöllä pidennetään, pitäisi puuttua erojen kaventamiseen ja räätälöityyn tukeen.

Kuntaliiton mukaan oppivelvollisuuden pidentäminen toisi jopa 183 miljoonan euron vuosittaiset lisäkustannukset. Kustannustehokkaampaa ja inhimillisempää olisi keskittää resurssit niihin pudokkaisiin, joilla ei ole riittäviä valmiuksia jatko-opintoihin. Jopa 11 prosentilla peruskoulun päättäneistä on niin huono lukutaito, että se estää jatko-opinnot ja työnsaannin. Lisävuodet eivät kompensoi niitä hukattuja vuosia, jolloin tukea olisi pitänyt saada.

Syrjäytyminen alkaa jo varhaislapsuudessa, joten perheiden varhainen tuki on huomattavasti tehokkaampaa kuin reagoivat toimenpiteet. Jotta yhdenkään lapsen ei tarvitsisi aloittaa elämäänsä takamatkalta, pitäisi erityisesti riskivanhempien saada tukea. Huono-osaisuuden ylisukupolvinen kasautuminen on yhteiskuntamme kiperimpiä ongelmia. Kun perheen taloudelliset ja sosiaaliset resurssit ovat niukkoja ja voimavarat nuoren tukemiseen puutteellisia, ylimääräinen kouluvuosi ei tuo helpotusta.

Varsinkin erityistä tukea tarvitsevat lapset jäävät usein ilman riittävää tukea. Tukea tarvitsevien määrä on kasvanut voimakkaasti. Esimerkiksi neuropsykiatriset poikkeavuudet (ADHD, autismin kirjo) ovat periytyviä, altistavat syrjäytymiselle ja kuluttavat voimavaroja. Varhainen tuki perheelle ehkäisee myös huostaanottoja perheissä, joissa ongelmat ovat kulminoituneet. Sijoitetuista lapsista 69 prosentilla on nepsy-diagnoosi. Nepsy-pulmat vaikuttavat jokapäiväiseen elämään, vuorovaikutukseen, tunteiden säätelyyn ja oman toiminnan ohjaukseen. Aistiherkkyydet ja oppimisen vaikeudet altistavat häiriökäyttäytymiselle.  Avoimet oppimisympäristöt tuovat lisähaastetta ja koulunkäynnistä voi muodostua epäonnistumisten sarja.

Jos koulupolkua leimaavat haasteet, epäonnistumiset ja kiusaaminen, miksi pitäisi lisätä sitä mikä ei toimi? Ei ole inhimillistä eikä nuoren etu, että hänet pakotetaan lisävuosille ilman toimenpiteitä oppimisen ja elämänhallinnan tueksi.

Korona lisää oppimisen eriarvoisuutta. Resurssit on sen vuoksi keskitettävä koronakriisin kielteisten vaikutusten minimoimiseen, räätälöityyn etätukeen, jotta kaikki pysyisivät mukana.

3. kesä, 2020

Pirkkalainen 18.3.2020

Toimittaja Antti Jokinen kolumnissaan 11.3 esittää huolensa kiusaamisen lisääntymisestä Pirkkalassa. Mistä johtuu, että kiusaamiseen ei puututa eikä sitä saada kuriin? Yksi tehokas keino estää kiusaamista on tietoisuuden lisääminen kiusaamisesta ilmiönä. Mikä on yksittäisen ihmisen osuus siinä?

Kiusaaminen on ryhmädynaaminen ilmiö, jossa jopa sivustakatsojilla on osuutensa. Kiusaamista käytetään, koska se toimii ja sillä saavutetaan jotain. Kiusaamisen tavoitteina voi olla esimerkiksi vallan, voiman ja suosion halu ja vaikuttimina pelko, syyllisyys, häpeä tai vain halu kuulua ryhmään.

Sosiaalipsykologian varhaisissa tutkimuksissa on osoitettu, että mitä suurempi yleisö, sen epätodennäköisempää kiusaamiseen puuttuminen on. Syitä voi olla useita, mutta yksi on pelko siitä, että joutuu itse väkivallan/kiusaamisen uhriksi. Toinen selitys on mallioppiminen. Jos kiusaaja/väkivallan tekijä onnistuu teossaan tai saa positiivista palautetta, niin toimintaa matkitaan. Kolmantena voisi mainita vastuun jakautumisen useammalle, joten yksittäinen kokee osuutensa vähäiseksi. Jos paikalla on useita henkilöitä he olettavat, että joku toinen on jo ottanut tilanteen haltuunsa.

Kiusaaminen etenee prosessina. Alkuvaiheessa on erilaisuuden nimeäminen, sillä erilaisuus on uhka yhteisön tai ryhmän arvoille. Ryhmän arvot määrittelee valtaapitävä taho. Jos joku ei mukaudu yhteisiin arvoihin, hänellä on riski joutua kiusatuksi. Kun erilaisuutta on tarpeeksi kauan toistettu, alkavat käsitykset kiusattavasta yksilöstä muuttua hiljalleen ja uhri nähdään yhä arvottomampana ja lopulta hänen uskotaan ansaitsevan kiusaamisen. Näin kiusatusta tehdään ”vapaata riistaa”. Tässä vaiheessa mallin merkitys – ja vastuu korostuvat. Mallin vaikutus on suurin epävarmoihin ja riippuvaisiin, jotka haluaisivat olla sosiaalisesti hyväksyttyjä. Estot omaa aggressiivisuutta kohtaan vähenevät, jos aggressiivinen käyttäytyminen palkitaan.

Kiusatulle rakennetaan toiseuden rooli. Siihen liittyy marginaalissa olo, epäsuosio sekä niiden tuoma häpeä. Suuri yleisö ei halua samaistua häneen, joten he vaikenevat ja pyrkivät etäännyttämään itsensä kiusatusta.

Kiusaaminen ei koskaan tapahdu tyhjiössä, se tarvitsee yleisön, joka käytännössä on aina tavalla tai toisella läsnä. Yleisö voi rohkaista nauramalla – tai peukuttamalla somessa. Passiivinen katselukin katsotaan rohkaisuksi, se antaa hiljaisen hyväksynnän tapahtumille. Yksi tehokas keino puuttua kiusaamiseen on poistuminen paikalta. Yleisön mahdollisuus puuttua kiusaamiseen on merkittävä, sillä suurin osa kiusaamistilanteessa olevista on juuri yleisöä. He eivät kuitenkaan uskalla puuttua kiusaamiseen, sillä he pelkäävät kostoa tai tulevansa itse kiusatuksi. 

Kiusaamista vahvistaa ja ylläpitää pelon ilmapiiri. Hyväksynnän tarve ihmisillä on niin keskeinen, että riski sosiaalisen hyväksynnän menettämisestä estää kiusaamisen puuttumisen.

Kiusaaminen ei siis ole pelkästään kiusaajan ja kiusatun välistä, vaan kaikilla meillä on jokin rooli. Martin Luther Kingin sanoin: pahinta ei ole pahojen ihmisten pahuus, vaan hyvien ihmisten hiljaisuus.

22. helmi, 2020

KDlehti 2/2020

Pitkäaikaistyöttömyys on sekä inhimillinen että yhteiskunnallinen ongelma. Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan yleinen syy siihen, miksi osa väestöstä on pitkäaikaistyöttömänä, on terveyteen ja toimintakykyyn liittyvät ongelmat. Jopa 43 % ei kykene työhön ilman toimintakyvyn tukemista. Vasta toisella sijalla oli työmahdollisuuksien puute (41%) ja kolmantena koulutuksen ja osaamisen puute (35%).

Erityisesti yli 10 vuotta työttömänä olleilla terveyden ja toimintakyvyn ongelmat olivat iso ongelma. Heikko toimintakyky ja terveys voivat joskus olla syynä työttömyyteen. Mutta entäpä jos ovatkin seurauksia siitä, että on joutunut tahtomattaan sivuun ja syrjäytetyksi?

Työelämän ulkopuolella oleminen on vakava riski syrjäytymiselle, osattomuuden tunteelle ja yksinäisyydelle. Ja yksinäisyys sairastuttaa. Vastentahtoinen yksinäisyys vaikuttaa mielenterveyteen ja heikentää immuunipuolustusjärjestelmää. Sitä pidetään vakavampana riskinä terveydelle kuin ylipainoa.

Meillä kaikilla on tarve kuulua, olla osa jotain. Jokaisen täytyy voida tuntea, että on tarpeellinen, hyväksytty ja arvokas. Sillä meillä kaikilla on luovuttamaton ihmisarvo.

Kuntoutus tulee sanasta rehabilitaatio joka kirjaimellisesti tarkoittaa yhteisöön palauttamista. Sillä, että saa olla osa jotain kokonaisuutta, on hyvinvointia ja toimintakykyä edistävä vaikutus. Ehkä työelämäkin on silloin hieman lähempänä.

22. helmi, 2020

Pirkkalainen 12,2,2020

”Sananvapaus on oikeutta ilmaista, levittää ja vastaanottaa tietoa sekä ajatuksia ilman pelkoa ja ilman laittomia ja mielivaltaisia rajoituksia” Näin Amnestyn mukaan. Me kaikki kohtaamme mielipiteitä, joita emme jaa, joista emme pidä ja jotka koemme loukkaavina. Olisiko sananvapauden rajoittaminen ratkaisu?

Yhteiskunta, missä sanan- ja uskonnonvapautta arvostetaan ja suojellaan, muodostuu vääjäämättä erilaiseksi kuin sellainen, missä erilaisia mielipiteitä ja arvoja pyritään rajoittamaan. Kun valtaapitävät lähtevät määrittelemään mitä voi sanoa, päädytään totalitarismiin.Onko oikea ja väärä alistettu yhteiskunnallisille muutoksille ja niiden uudelleenmäärittely annettu valtaapitävien oikeudeksi?

Uskallammeko ilmaista mielipiteemme silloinkin, kun se ei ole valtaapitävien mielen mukaista? Kun yhä useammat ihmiset välttävät ilmaisemasta todellisia ajatuksiaan ja arvostuksiaan pysyäkseen sosiaalisen hyväksynnän piirissä, kapenee sanan- ja uskonnonvapaus. ”Poliittisesti korrekti” mielipide saa lisää tilaa mediassa ja julkisessa keskustelussa. Kriittiset ja poikkeavat mielipiteet hävitetään näin vähitellen ja yhteiskuntaa alkaa hallita yksipuoliset mielikuvat. Lopulta on vain yksi hyväksytty mielipide, joka alkaa ohjata yhteiskunnallista päätöksentekoa.

Suomi on demokraattinen yhteiskunta, jonka arvot perustuvat kristillisiin arvoihin. Luottamus yhteiskunnan rakenteisiin ja toisiin ihmisiin on yhteiskunnan toimivuuden perusta. Sanan- ja uskonnonvapaus ovat puolestaan läntisen demokratian kulmakiviä. Yhteiskunnissa, joissa ei ole kristinuskoon perustuvia arvoja, ei myöskään ole toimivaa demokratiaa eikä tasa-arvoa. Oikean ja väärän rapautuessa palaamme viidakon lakien maailmaan, jossa vahvat voittavat.

Kristillisiä arvoja vastaan on hyökätty erityisesti arvoliberalismin taholta. Arvoliberalismi haluaa irti kaikista normeista ja säännöistä, jotta voisi toteuttaa toiveitaan ja tarpeitaan vapaasti. Jos eläisimme täysin ilman rajoituksia ja normeja, muodostaisimme normit ja säännöt omista tarpeistamme ja pyrkimyksistämme käsin. Jos ei ole mitään korkeampaa eettistä perustaa, ajaudumme arvotyhjiöön, jossa oikean ja väärän raja on suhteellinen ja siirrettävissä tilanteen ja omien tarpeiden mukaan. Kuten lapsi, jonka elämästä puuttuu rajoja asettava aikuinen, ohjautuu median, kavereiden ja viihteen arvojen mukaan.

Arvoliberaali karsastaa sääntöjä, rajoituksia ja normeja, jotka kuitenkin suojelevat heikompia sekä ylläpitävät tasa-arvoa ja turvallisuutta. Kristilliseen arvomaailmaan kuuluu oikeuksien ja velvollisuuksien terve tasapaino sekä vastuu omasta ja lähimmäisen elämästä.

Kristilliset arvot suojelevat heikompia - myös niitä, jotka eivät Raamatun arvoja jaa.