Aivoni ajattelevi, kynäni kirjoittavi..

27. tammi, 2021

Julkaistu: Pirkkalainen 16.12.2020

Vaalit selkeästi värittävät sanailua valtuustossa. Hyvä argumentointi on aina paikallaan, kun muistetaan kunnioittaa yhteisiä pelisääntöjä. Asiallinen ja rakentava faktoihin perustuva kritiikki ansaitsee asialliset vastaukset. Kunnioitetaan toistemme erilaisia näkemyksiä ja sitä, että meillä on erilaiset arvot ja monesti tavoittelemme niin erilaista maailmaa.

Valtuutettu Alamäen viittaus keskusteluihin, joita kunnanhallituksen sisäisissä kokouksissa on käyty, vaatii täsmennystä. Julkiseen kommenttiin on hyvä saada julkinen vastaus, eli mikä aloitteissani on aiheuttanut hilpeyttä KH:n kokouksissa, Jukka?

Tässä aloitteeni muistutuksena: aloite ”Pirkkalan nostamisesta puurakentamisen pilottikunnaksi” 2017 joka perustuu ekologisesti kestävään rakentamiseen, on mielestäni hyvinkin ajankohtainen eikä pitäisi herättää hilpeyttä. Aloite ”Kustannusselvitys ja arviointi siitä, mitä ulkoistettuja palveluja pitäisi ottaa takaisin kunnan omaksi toiminnaksi” 12/2019. Tämän taustalla on jyrkässä nousussa olevat lastensuojelun kustannukset ja ikääntyneiden palveluasuminen.

Aloite ”Lapsiystävällinen kunta -kehittämisohjelmaan hakeminen” 2/2020 ei saanut kannatusta. Meidän tavoitteemme on lapsiperheiden varhainen tukeminen. Tämä olisi tukenut myös sitä. Toinen samaan aiheeseen liittyvä aloitteeni oli ”Ennaltaehkäisevän tuen lisäämisestä riskiperheille sekä palkkaamalla perinteisiä kodinhoitajia” 9/2020.

Marraskuussa 2020 esitin aloitteessani, että ”Päätöksenteon tueksi vaihtoehtojen kartoitus ratikalle ennen sitoutumista ratikan rakennuspäätökseen”. Toivottavasti viime valtuuston päätös ei tee tyhjäksi tätä aloitetta, sillä MAL-sopimuksessa, johon kuntamme on sitoutunut, sanotaan selkeästi, että ”Tampere ja Pirkkala käynnistävät kohti toteuttamista tähtäävän hankesuunnitelman laatimisen vuoden 2021 aikana”. Tähän 38 valtuuston jäsentä valitettavasti myönsivät 70 000 suunnittelurahan ja vuodelle 2022 jopa 300 000 euroa. Ilman, että vaihtoehtoihin saatiin euroakaan.

Kuudes ja viimeisin aloite yhdessä Markku Kuusjärven kanssa ” Liikuntaohjelman laatimiseksi kuntaan” toivottavasti etenee nopeasti, jotta riittävät ja monipuoliset liikuntamahdollisuudet taataan kuntalaisille. Kaikki aloitteet luettavissa kokonaisuudessaan www.riittakuismanen.fi

En tiedä keitä valtuutettu Uskali tarkoitti sanoessaan, että jotkut haikailevat 70-luvulle? Ratikka mielestäni edustaa eilistä teknologiaa kiinteine raiteineen. Rohkaisen perehtymään kehittyvään teknologiaan, sähköbusseihin, akkuteknologiaan ja siihen mitä lähinaapurissamme Hervannassa jo tehdään joustavien liikennejärjestelyiden tiimoilla.

27. tammi, 2021

Julkaistu: Aamulehti 5.1.2021

Ainoa investointi, joka varmuudella kannattaa, on investointi lapsiin. Kuntien heikkenevä talous kuitenkin ajaa kuntia lyhytnäköisiin päätöksiin. Helsinki on lähtenyt lapsiperhevastaiseen politiikkaan leikkaamalla kotihoidon tuen päälle maksettavaa Helsinki-lisää. Tutkimusten mukaan tämä lisää lapsiperheköyhyyttä. Heikennys merkitsee monissa perheissä sitä, että lapsi on laitettava aiottua pienempänä päivähoitoon, jopa 9 kk ikäisenä, kun vanhempainraha loppuu.

Tuen rajaamisella pyritään saamaan lapsiaan hoitavat työelämään nopeammin. Entä lapsen etu?

Pieni lapsi on riippuvainen häntä hoivaavasta henkilöstä kolmen ensimmäisen vuoden ajan. Alle 3-vuotiaat eivät tarvitse pedagogista kasvatusta vaan läheisiä, luottamuksellisia ja ennen kaikkea pysyviä vuorovaikutussuhteita turvallisen kiintymyssuhteen kehittymiseksi.

Pienen, alle 3-vuotiaan lapsen turvallisuuden tunne usein järkkyy, kun hän joutuu uusiin ja vieraisiin tilanteisiin. Hän ei kykene keskittymään leikkimiseen tai tutkimaan ympäristöä vaan hänen energiansa menee turvallisuuden tunteen hakemiseen. Se näkyy keskittymishäiriöinä, motorisena levottomuutena, vetäytymisenä, itkuisuutena tai huomion hakemisena.

Päiväkodeissa liian suuret ryhmät, ero vanhemmasta, vaihtuvat hoitajat, melu ja lasten keskinäiset ristiriidat kuormittavat pientä lasta. Rajaamalla päivähoito neljään tuntiin voidaan jo vähentää lapsen kokemaa stressiä.

Entä päätöksen työllistävä ja taloudellinen vaikutus? Kunnallinen päivähoito maksaa yli 3-vuotiailta n. 10 000€/v ja alle 3.vuotiaan 17000€. Kokonaistaloudellisesti äitien siirtyminen työelämään ei kannata, sillä kunnallisvero kattaa yhden alle 3-vuotiaan lapsen hoitokulut vasta yli 50 000 euron vuosituloilla. Jos lapsia on useita, tämäkään ei riitä. Kuntalisällä täydennettynäkin kotihoidontuen kustannukset jäävät huomattavasti varhaiskasvatuskustannuksia pienemmäksi.

Aikaista päivähoitoa perustellaan myös maahanmuuttajalasten kouluvalmiuksien kehittämisellä. OECD:n mukaan kotihoidontuki hidastaa maahanmuuttajanaisten työllistymistä ja kannustaa pitämään lapset kotihoidossa, jopa 7-vuotiaaksi saakka. Kielitaidottomina he tarvitsevat huomattavia lisäresursseja kouluilta ja tämä ei ole kenenkään etu.

Entäpä jos kotihoidontuen saaminen olisikin vastikkeellista? Eli maahanmuuttajaäitien olisi tukea saadakseen osallistuttava kielikoulutukseen joko työharjoittelun ohella tai varsinaisessa kieliopetuksessa ja lapset olisivat päivähoidossa? Näin varmistaisimme sekä lasten kielitaidon ja kouluvalmiuksien kehittymisen että äitien mahdollisuuden kotoutua ja oppia riittävä kielitaito syrjäytymisen estämiseksi.

Joten jos kotihoidontuen heikentäminen tai kuntalisien rajaaminen ei ole kokonaistaloudellisesti kannattavaa eikä lapsen edun mukaista, eikä se myöskään ole tehokkain keino maahanmuuttajaperheiden kotouttamiseksi, niin miksi näin tehdään? Inhimillisempää ja taloudellisempaa olisi varhainen täsmätuki perheille, jotka sitä tarvitsevat.

Kotihoidon pitäminen realistisena vaihtoehtona alle 3-vuotiaille vapauttaa päivähoitopaikkoja sitä kipeämmin tarvitseville.

12. joulu, 2020

Pirkkalainen 9.12.2020

Kuntien tehtävänä on luoda edellytykset liikunnalle järjestämällä eri kohderyhmille tasapuolisesti ja tarpeiden mukaisesti terveyttä edistävää liikuntaa. Tämä sujuisi jatkossa ilman yllättäviä käänteitä, mikäli kunnassamme olisi pitkän tähtäimen liikuntaohjelma. Sen avulla päättäjät voisivat muodostaa näkemyksen sekä nykytilasta että tulevaisuuden tarpeista. Toiminnasta tulisi ennustettavaa, kykenisimme reagoimaan uusiin tarpeisiin ja liikkumisen muotoihin joustavammin.

Pitkän tähtäimen liikuntaohjelma mahdollistaisi myös kokonaistaloudellisen ja kestävän rakentamisen. Sekä koulut että seurat voisivat suunnitella toimintaansa vuosiksi eteenpäin. Ja ennen kaikkea välttyisimme haasteellisilta päätöstilanteilta jatkossa, kun kaikki vaihtoehdot on selvitetty valmiiksi. Tämä edellyttää joustoja maapolitiikkaan, yksityisten maita pitäisi voida kaavoittaa tilanteessa, jossa kuntalaisten etu sitä vaatii.

Toimivat, monipuoliset ja saavutettavat liikuntapalvelut vaikuttavat oleellisesti kuntalaisten terveyteen ja vähentävät sote-kustannuksia. Liikkumattomuuden kustannukset Pirkkalassa ovat UKK -instituutin selvityksen mukaan n. 14 miljoonaa euroa. Kysymys ei ole pelkästään kustannuksista, kyse on myös yksittäisten kuntalaisten elämänlaadusta.

Moniongelmaiset, päihde- ja mielenterveyspotilaat ja ikääntyneet – heidän mahdollisuutensa osallistua maksullisiin liikuntapalveluihin ovat rajallisemmat. Kun palvelujen rahoitus siirtyy kunnalta käyttäjille itselleen, jäävät ne kuntalaiset, jotka kipeimmin liikuntaa tarvitsevat, usein ulkopuolelle. 10 % väestöstä kerryttää 90 % terveyskustannuksista ja kyseessä on usein juuri se ryhmä, joka eniten tukea liikkumiseensa tarvitsee. Tämän vuoksi on tärkeää, että kunnalla säilyy ohjaus liikuntatoimesta, vuorojen jakamisesta ja tasapuolisuudesta. Liikuntapalvelut tulisi olla kaikkien saatavilla iästä, varallisuudesta, taidoista tai liikunta-aktiivisuudesta riippumatta.

Tutkimusten mukaan ihmiset yleensä liikkuvat lähellä omaa kotia. Lähiliikuntapaikkojen rakentaminen kävelymatkan päähän on varmin tapa saada väki liikkeelle. Erityisesti heidät, joiden motivaatio tai mahdollisuus siirtyä autolla tai bussilla harrastuspaikkaan ei riitä. Sen vuoksi liikuntapaikat pitäisikin hajauttaa.

Kunnanhallituksen päätöksellä nykyistä liikuntahallia ei pureta vaan sen viereen tulee lisätiloja. Nämä palvelevat koulun liikuntatarpeita ja iltaisin muuta väkeä. Tämä ratkaisu mahdollistaa joko jäähallin viereen tai Loukonlahteen (tai molempiin) yksityiselle yrittäjälle mahdollisuuden tarjota perusliikunnan lisäksi monipuolisuutta, jota kipeästi tarvitsemme.

Mikään ei estä kuntaa ostamasta esimerkiksi sulkapallovuoroja yksityiseltä päiväaikaan. Liikuntaseteleitä tarjoamalla työttömille, eläkeläisille ja pitkäaikaissairaille tulisi tiloille käyttöä myös päiväaikaan. Terveysviranomaiset voivat kirjoittaa liikkumisreseptejä. Myös kotiäidit mieluusti lähtisivät harrastamaan, mikäli talo tarjoaisi lapsille omaa tekemistä ja vaikkapa lastenhoitoa. Tällaisesta palvelusta olisivat monet valmiit maksamaan ylimääräistä.

Panostaminen kuntalaisten perusliikuntaan ei ole kustannus, se on investointi, jolla tulevaisuuden menoja hillitään.

12. joulu, 2020

Helsingin Sanomat 26.11.2020

Valtakunnallisella omaishoitajien viikolla on hyvä muistuttaa, että osa työikäisistä omaishoitajista haluaa pysyä kiinni työelämässä, joillekin se on taloudellisesti jopa välttämätöntä. Työelämäosallisuus tukee myös hyvinvointia lisäämällä sosiaalista verkostoa sekä mahdollistamalla osaamisen ylläpitämistä. Jokainen omaishoidon tilanne on omanlaisensa, joten esteet työllistymiseen vaihtelevat.

Omaishoitajiin pätee pitkälti samanlaiset taloudelliset kannustinloukut kuin ketä tahansa työtöntä – voi menettää esimerkiksi asumistuen ottaessaan työtä vastaan. Nostan muutaman parannusehdotuksen, joiden avulla työllistyminen helpottuisi.

Omaishoitajat kokevat, että työelämässä ei tunnisteta omaishoitajan tarpeita ja tarvittavia joustoja ei löydy. Esimerkiksi liukuva työaika, osittainen hoitovapaa, työaikapankki, etätyö ja tilapäinen (palkaton) poissaolo pakottavasta perhesyystä mahdollistaisivat jo monelle työn vastaanottamisen. Työvoiman saatavuuden vähentyessä on etulyöntiasema sellaisilla työnantajilla, jotka joustavat perheiden tarpeiden mukaan.

Monet omaishoitajat eivät edes hakeudu työttömiksi työnhakijoiksi, koska eivät voi osoittaa olevansa kykeneviä ottamaan kokopäivätyötä sitovan hoivan vuoksi. Joten he eivät saa työttömyystukea ja ovat TE-palvelujen ulkopuolella. Ratkaisu tähän olisi lakimuutos, joka mahdollistaisi osapäivätyön hakemisen.

Monet neuropsykiatrisesti oireilevat eivät ole saaneet virallista omaishoidon sopimusta, sillä yksittäinen lapsi ei täytä kriteereitä. Valitettavasti perheessä voi olla useitakin nepsykirjon lapsia ja kokonaisuus on hyvin kuormittavaa – voimia työelämään ei siten riitä. Omaishoidon tukea haettaessa pitäisikin huomioida kokonaistilanne eikä yksittäinen lapsi. Rahallinen tuki ei aina ole se paras – monesti esimerkiksi kotiin tuotavat palvelut toimivat paremmin.

Arjen haasteet osoittautuvat haasteeksi myös parisuhteelle ja yksinhuoltajuus onkin yleistä. Tukiverkosto on usein puutteellinen eivätkä he saa apua arjessaan, saati yllättävissä sairastumis- tai kriisitilanteissa. Työelämään hakeutuminen tuntuu tällöin hyvin kaukaiselta. Varhainen tuki riskiperheille estäisi ennakolta ongelmien kärjistymisen.

Työelämän ulkopuolelle ajaudutaan myös puutteellisen ja toimimattoman sijaishoidon vuoksi. Jatkuva huoli hoidettavasta syö voimavaroja ja keskittyminen työhön kärsii. Monet läheistään hoitavat kokevat, että kokonaistilanne on liian vaativa vaihtuville hoitajille. Erityistä tukea tarvitsevat lapset hyötyisivätkin pysyvästä hoitosuhteesta, esimerkiksi perhehoidosta.  Ammatillinen osaaminen ja kokemus neuropsykiatrisista oireista sekä turvallinen hoitosuhde mahdollistaisivat työelämäosallisuuden.

Yhteiskunnalla ei ole varaa menettää läheistään hoitavien osaamista ja työpanosta. Vaarana on myös koko perheen syrjäytyminen ja inhimillisen kärsimyksen lisäksi kustannukset yhteiskunnalle kasvavat. Omaishoitajan jaksamisesta on myös huolehdittava. Työelämässä olevien omaishoitajien työpanos yhteiskunnalle on kaksinkertainen – eiköhän heille löytyisi myös tarvittavaa tukea?

12. joulu, 2020

Aamulehti 22.11.2020

Luottamus yhteiskunnan rakenteisiin ja toisiin ihmisiin on läntisen demokratian ja yhteiskunnan perusta. Luottamus luo ja ylläpitää solidaarisuutta ihmisten kesken, joka puolestaan lisää yhteiskunnan sujuvuutta ja ennakoitavuutta. Kun voimme luottaa siihen, että turvaverkko ei petä ja huomennakin on töitä, uskallamme keskittyä yhteisen hyvän rakentamiseen. Epäluottamus päättäjiä kohtaan lisää turvattomuuden tunnetta. Yhteiskunnallisen kaaoksen ja anarkian vaara lisääntyy luottamuksen rapautuessa.

Yhteisymmärrys ja sopimukseen pääseminen ovat helpommin saavutettavissa, jos pohjalla on luottamus toiseen. Hyvinvointimme kannalta tärkeä seuraus luottamuksesta on sen kyky sitoa yksilöt yhteisöön, perheeseen ja koko yhteiskuntaan. Luottamus on yhteiskunnan liima.

Työyhteisössä esimiesten luottamus työntekijöihin kannustaa ja motivoi parempaan suoritukseen. Luottamus ja oikeudenmukainen kohtelu ohjaavat toimimaan vastuullisesti. Meillä kaikilla on halu tehdä parhaamme, kun ei tarvitse epäillä, vahtia tai olla vahdittavana.

Luottamus myös edistää talouskasvua. Hyvinvointimenojen leikkaukset syövät turvallisuuden tunnetta ja näköalattomuus omassa elämässä lamaa halun tehdä työtä yhteisen hyvän eteen. Toisaalta verovälttelyn riski kasvaa, mikäli luottamus verovarojen oikeudenmukaiseen käyttöön vähenee ns. vapaamatkustajien vuoksi.

Tuloerojen nakertaa luottamusta ja sosiaalista pääomaa - joka puolestaan rajaa osan väestöstä marginaaliin. Yksilöiden välinen luottamus on heikkoa voimakkaiden tuloerojen maissa. Erityisesti talous- ja valtaeliittiin kohdistuva epäluottamus voi olla riski yhteiskunnan rauhalle.

Avoimuus ja päätöksenteon läpinäkyvyys lisäävät luottamusta. Ilman läpinäkyvyyttä taloudellinen järjestelmä ei toimi, osaoptimointi, epäterve kilpailu ja korruptio yleistyvät, jotka puolestaan lisäävät epäluottamusta. Yhteiskunnat, joissa ihmiset luottavat toisiinsa, ovat myös kilpailukykyisempiä. Tutkimusten mukaan pienet elintasoerot ja mahdollisuuksien tasa-arvo luovat tunteen, että olemme samassa veneessä eikä halua sen keikuttamiseen synny. Luottamuksen rapautuessa palaamme viidakon lakien maailmaan, jossa kukin taistelee oikeuksistaan ja resursseista. Se on taistelu, jossa vahvat voittavat.

Luottamus, rehellisyys ja yhteiskuntamme toiminnan läpinäkyvyys ovat arvoja, joita suojelemalla ylläpidämme demokraattista hyvinvointiyhteiskuntaa. Meidän on saatava jatkossakin luottaa siihen, että yhteiskunnan tukiverkko pitää, oikeudenmukaisuus toteutuu ja lähimmäiseen voi luottaa. Ja ennen kaikkea, pyritään olemaan itse luottamuksen arvoisia.