Aivoni ajattelevi, kynäni kirjoittavi..

7. huhti, 2018

Julkaistu: Pirkkalainen 28.3.2018

Suuri yhteiskunta eli Big Society on uusliberalistien suosima malli, jossa vastuu itsestä ja lähiympäristöstä siirretään kansalaisille itselleen. Idea on lähtöisin Britanniasta, missä ex-pääministeri Thatcher ideoi mallin ja ex-pääministeri Cameron toteutti sen.  Idea realisoitui mittavina julkisten palvelujen leikkauksina.

Cameron tavoitteli – ymmärrettävistä syistä – järjestelmää, jossa päästäisiin eroon vastikkeettomista tuista joilla on taipumus passivoida kansalaisia. Ääneen jäi sanomatta, että sosiaaliavustusten leikkaamisella uskottiin yhteiskunnallisen vastuun kasvavan. Eli kansalaiset ohjattiin ottamaan vastuu itsestään ja lähimmäisestään - mikä sinänsä on tavoittelemisen arvoista.

Uudistuksessa kirjastojen, puistojen siivoaminen ym. yhteisöllinen toiminta siirtyivät vapaaehtoisten vastuulle. Tällainen toimii varakkaimmilla alueilla, missä yhteisöllisyys on jo kehittynyt ja ihmisten ei tarvitse huolehtia jokapäiväisestä leivästään. Tämän varjolla kuitenkin oikeutettiin massiiviset julkisen sektorin leikkaukset.

Big society mielikuvamarkkinoitiin Britanniassa uskottelemalla, että tavoitteena on yhteisöllisyyden lisääminen, vaikka todellisuudessa tavoitteena oli raivata julkinen palvelusektori vapaiden markkinoiden tieltä.

Suomessakin julkisten menojen leikkausten vuoksi katseet kääntyvät kansalaisten vastuuttamisen suuntaan. Emeritaprofessori Briitta Koskiaho on huolissaan tavasta, jolla Big Societyä vyörytetään Suomeen. Vapaaehtoisuuden varjolla ajetaan suurten sote-talousjättien oligopolista (epätäydellinen kilpailu) järjestelmää. Big Society itsessään ei hänen mielestään ole ongelma, vaan miten se toteutetaan.

Kuntien taloudesta päättäville Big Society kuulostaa kieltämättä houkuttelevalta. Yhteisöllisyyteen ja kansalaisyhteiskuntaan vetoamalla julkisten palveluiden leikkaukset saadaan kuulostamaan oikeutetuilta.

Kolmannen sektorin vastuulle on Suomessakin enenevässä määrin siirtymässä niitä, jotka eivät terveysmarkkinoille kelpaa. Järjestöissä tehdään hyvää työtä, mutta eivät ne kuitenkaan saa korvata julkisten toimijoiden perustehtäviä. Sitä paitsi kolmas sektori tarvitsee myös resursseja, jos sen oletetaan korvaavan julkiselta sektorilta karsittuja palveluja.

Kolmannen sektorin rahoitusta on vähennetty, vaikka avuntarvitsijoita on tullut lisää. Lisäksi kunnat ovat vähentäneet ostojaan mm. saattohoitokodeista, ensikodeista ja päihdehoidosta. Kehitys Suomessa näyttää samansuuntaiselta kuin Britanniassa. Oletuksena on, että kolmas sektori saa rahoituksen hyväntekeväisyydestä.

Ovatko kansalaiset varautuneet siihen, että joutuvat mittavasti kompensoimaan julkisia palveluja? Julkisten laitospaikkojen vähentämisellä pakotetaan potilaita kotiutumaan puolikuntoisina - usein ilman riittävää kuntouttamista.

Yhteisöllisyys ja kansalaisyhteiskunnan toiminta ovat ehdottomasti tavoiteltavan arvoisia asioita, mutta niiden varjolla ei pidä oikeuttaa hyvinvointivaltion alasajoa. On täysin oikeutettua odottaa, että me vahvat ja terveet kannamme vastuun omasta elämästämme. Mutta sairauden, työttömyyden tai ikääntymisen kohdatessa pitäisi saada luottaa siihen, että yhteiskunnan turvaverkko pitää.

7. huhti, 2018

Julkaistu; Helsingin Sanomat 13.3.2018

Hallitus vetoaa Orpon suulla, että jos sote-uudistusta ei pikaisesti saada päätökseen, valtaavat  monikansalliset terveysyhtiöt Suomen. Tosin sitä on tapahtunut jo pitkään ja sote-uudistus joka tapauksessa lisäisi sitä.

Terveyspalvelujen yksityistäminen on edennyt useilla rintamilla. Jopa vähäpätöisiltä näyttävät yksittäiset linjaukset osoittautuvat yhdessä mittavaksi yksityistämisprojektiksi. Tilanne on kulminoitunut epävarmuudessa, johon hallituksen kiireellä valmisteltu uudistus on johtanut.

Ensinnäkin kuntien talous on ajettu kuralle valtionosuuksia leikkaamalla sekä lisäämällä kuntien velvollisuuksia. Tämä on pakottanut kuntia ulkoistamaan palvelujaan.

Toiseksi tietoinen ja toistuva alibudjetointi ohjaa ulkoistuksiin. Tiukalla budjetilla perustellaan leikkaukset kuntien lakisääteisiin palveluihin. Erityisesti ennaltaehkäisevä perusterveydenhuolto kärsii mikä kostautuu moninkertaisena erikoissairaanhoidon kustannuksina, joka puolestaan rapauttaa kuntien taloutta entisestään. Kurjistuva kuntatalous karsii julkisia palveluja ja jonot kasvavat. Ja tämä pakottaa ulkoistamaan.

Kolmanneksi sote-uudistukseen kytketty ns.muutosrajoitin ohjaa ulkoistuksiin. Jos kuntien sote-kustannukset kasvavat seuraavan kahden vuoden aikana, se tulee pysyvästi vähentämään kunnan valtionosuuksia tulevaisuudessa. Tämän vaikutus on sama kuin alibudjetoinnin, sillä oikeutetaan – suorastaan pakotetaan julkisten palvelujen leikkaaminen.

Neljänneksi, epävarmuus siitä, mitä tapahtuu tyhjiksi jääville sote-kiinteistöille ohjaa kuntia hätiköityihin ratkaisuihin. Kunnat mieluummin myyvät verovaroin rakennetut kiinteistönsä alihintaan terveysjäteille kuin luovuttavat ne vastikkeetta tuleville maakunnille. Hallituksen kyvyttömyys vakuuttaa kuntapäättäjiä on syynä hätiköintiin.

Viidenneksi, miksi hallitus ei nähnyt etupainotteisesti mihin epävarmuus kentällä johtaa? Hallitus lupasi Meri-Lappi -tapauksen yhteydessä tiukentaa rajoittamislakia. Kuntaliitto tosin epäilee rajoittamislakia, yksityiset ovat osoittaneet osaavansa kiertää lakeja luovasti.

Eikö hallituksen lupaama ja joulukuussa laatima Laki kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta olekaan riittävä estämään ulkoistamisia?

7. huhti, 2018

Julkaistu: KDlehti 2/2018

Euroopan kustannustehokkainta terveydenhuoltoa ollaan yksityistämässä ja sitä tapahtuu useilla rintamilla. Jopa vähäpätöisiltä näyttävät yksittäiset linjaukset voivatkin yhdessä osoittautua mittavaksi yksityistämisprojektiksi.

Kuntien velvollisuuksia on lisätty ja samanaikaisesti valtionosuuksia vähennetty – tämä on ajanut kuntien talouden kuralle ja pakottanut kuntia ulkoistamaan palvelujaan. Kilpailutuksissa monikansalliset yritykset voittavat tilapäisellä alihinnoittelulla – tämän seurauksena kunta menettää verotuloja ja talous kurjistuu edelleen.

Toistuvalla ja usein tietoisella soten alibudjetoinnilla ”oikeutetaan” leikkaamaan palveluja ja erityisesti ennaltaehkäisevä perusterveydenhuolto kärsii ja kustannukset siirtyvät kalliiseen erikoissairaanhoitoon. Siellä ansaintalogiikka on erilainen – sairaala lähettää laskun kuntaan ja kunta ei voi muuta kuin maksaa. Kuntien talous kurjistuu edelleen ja jonot hoitoon kasvavat.

Meneillään olevat palvelusetelikokeilut ohjaavat potilaita kasvavista jonoista yksityiselle sektorille. On luonnollista, että maksukykyisetkin asiakkaat haluavat siirtyä julkisin varoin kustannetun maksuttoman palvelun pariin.

Hännän huippuna on Sote-uudistukseen kytketty ns, muutosrajoitin. Jos kuntien sote-kustannukset kasvavat seuraavan kahden vuoden aikana, se tulee pysyvästi vähentämään kunnan valtionosuuksia tulevaisuudessa. Tällä oikeutetaan – suorastaan pakotetaan julkisten palvelujen leikkaaminen. Koska kuntien on huolehdittava lakisääteisistä palveluista, niiden on pakko ulkoistaa.

Sote-uudistuksen viivästyessä kunnissa tehdään hätäisiä päätöksiä. Verovaroin rakennettuja Sotekiinteistöjä myydään mieluummin alihintaan yksityisille kuin luovutetaan vastikkeetta maakunnille. Lisäksi valinnanvapausmalli mahdollistaa kermankuorinnan.

Sote-uudistuksen nimissä toimivia rakenteita ei saa rikkoa eikä huippulaadukasta terveydenhuoltoamme pidä alistaa markkinoiden lypsylehmäksi.

7. huhti, 2018

Julkaistu: Tamperelainen 17.2.2018

Kimmo Sasi 14.2 väitti, että valinnanvapaus pelastaisi Suomen terveyspalvelut. Mitäpä jos sen sijaan pureutuisimme syihin, miksi lääkäriin ei pääse?

Iso osa lääkäreiden ajasta kuluu toimimattomien tietojärjestelmien parissa. Työn delegoiminen muille ammattilaisille on kustannustehokasta, esimerkkinä suoravastaanotot sairaanhoitajille.

Väestön ikääntyessä tarve lääkäripalveluihin kasvaa. Ongelma on ollut tiedossa jo pitkään. Lääkäriliitto kuitenkin vastustaa lisäkoulutusta ja tämä estää terveen hintakilpailun. Muilla aloilla kilpailua pidetään toimivana tapana laskea kustannuksia.

Lääkärit hakeutuvat pois terveyskeskuksista erikoissairaanhoitoon ja yksityiselle sektorille. Täyttämättömien terveyskeskusvirkojen vuoksi kunnat ovat pakotettuja palkkaamaan keikkalääkäreitä usein tuplapalkalla.

Lääketieteen opiskelijat harjoittelevat julkisella sektorilla ja harjoittelijoiden vaihtuminen estää pysyvien hoitosuhteiden syntymistä, ohjaa tarpeettomiin erikoissairaanhoidon lähetteisiin ja vaikuttaa laatuun.

Todellisia säästöjä syntyy parhaiten kohdentamalla ennakoivaa terveydenhoitoa riskiryhmiin. 10 % väestöstä kerryttää 80 % kustannuksista, joten uudistuksen kärjen pitäisikin kohdistua tähän väestöön eikä asutuskeskusten hyvinvoivaan väestöön, joka maksukykyisenä ei julkista tukea tarvitse.

Julkinen sektori kantaa vastuun moniongelmaisista ja kalliita hoitoja tarvitsevista. Lisäksi yksityisen sektorin komplikaatiot usein kaatuvat julkisen puolen hoidettaviksi. Nämä ovat heikentäneet kuntien taloutta ja sitä kautta rapauttaneet perusterveydenhuollon tasoa ja ovat yksi syy miksi lääkäriin ei pääse riittävän nopeasti.

Erikoissairaanhoidon paisuminen perustuu osin sen ansaintalogiikkaan.  Sairaanhoitopiiri hoitaa asiakkaan ja lähettää laskun kuntaan. Ja kunta maksaa, eihän sillä ei ole vaihtoehtoa. Perusterveydenhuollossa terveyskeskukset sen sijaan joutuvat sopeuttamaan toimintaansa yhä kurjistuvan kuntatalouden raameihin. Ja jonot kasvavat.

Tehokas ja nopea perusterveydenhuolto pystyy pitämään myös erikoissairaanhoidon kulut kurissa. Panostetaan siihen eikä lähdetä hajottamaan Euroopan kustannustehokkainta terveydenhuoltoa.

7. huhti, 2018

Julkaistu: Pirkkalainen 14.2.2018

Ohjaavatko teknologiset innovaatiot tulevaisuuden työelämää vai työelämän tarpeet innovointia? Halusimmepa tai emme, kaikki mikä suinkin voidaan koneellistaa, tullaan lähivuosina koneellistamaan. Vaikutukset näkyvät työelämässä. Matalaa koulutusta edellyttäviä ja mekaanisesti toistuvia työtehtäviä tulee häviämään. Toisaalta robotit ovat myös mahdollisuus – ne voivat tehdä ihmiselle vaarallisia tai epämiellyttäviä töitä. On arvioitu, että robotit vievät jopa 40 % työpaikoista. Tosin uusia töitä syntyy samanaikaisesti jonkin verran sekä erilaisia työn tekemisen muotoja.

Työn tekeminen sitoo meidät yhteisöön, rytmittää elämää ja luo mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Mielekkään tekemisen puute, syrjäytyminen ja sen seuraukset sekä yksilötasolla että yhteiskunnallisesti tulevat kalliiksi. Työn uudelleen jakamista on siis pohdittava vakavasti.

 Terveysteknologiassa kehitetään hoivarobotteja, ikääntyneitä valvotaan etäkameroiden avulla ja apuvälineet korvaavat jo pitkälti avustajan tarpeen. Eettisesti mielenkiintoinen kysymys on ovatko ne tuomassa lisäarvoa vai korvaavatko ne toisen ihmisen läsnäolon ja vuorovaikutuksen?

Automatisoitu liikenne tulee hillitsemään päästöjä ja onnettomuuksia ruuhkautuvissa kaupungeissa mikäli toiveet ja lupaukset täyttyvät. Jos taas uhkakuvat toteutuvat, olemme jatkuvien kyberhyökkäyksien armoilla haavoittuvan tietoliikenteen vuoksi. Kauhuskenaario itseohjautuvista autoista ei jäisi elokuvateollisuuden tehosteeksi.

Teknologian huima kehitys kieltämättä koukuttaa. Se saa meidät uskomaan jatkuvaan taloudellisen hyvinvoinnin kasvuun. Jopa siihen, että meidän ei tarvitse luopua materiaalisesta talouskasvusta rajallisten resurssien tai saastumisen vuoksi sillä 3D tulostus, pihvien kasvatus laboratoriossa ja uusien energiamuotojen kehittäminen ratkaisevat kiusalliset ongelmat. On kiva uskoa, että teknologia tulee pelastamaan meidät.

Lisääntyvälle robotisaatiolle tarvitaan uutta lainsäädäntöä. Miten itseoppiva- ja ohjautuva kone voi olla vastuussa tekemisistään? Virheitä syntyy inhimillisen toiminnan seurauksena, puutteellisen ohjelmoinnin, kyberhyökkäyksen tai tietokatkoksen seurauksena. Etsitäänkö syyllistä koneen valmistajasta, sen käyttäjästä vai yhteiskunnasta? Entä onko roboteilla oikeudellinen asema?

Euroopan parlamentissa robotisaatiota käsiteltäessä monia työtä ja sosiaaliturvaa koskevia kohtia valitettavasti poistettiin. Jostain syystä ei haluttu selvittää mitä vaikutuksia robotiikalla ja tekoälyllä tulee olemaan verotukseen ja sitä kautta sosiaaliturvaamme. Kuka maksaa tulevaisuudessa verot, kun robotit tekevät työn? Pitääkö niitä verottaa? Ohjaisiko robottien verotus teollisuutta maihin, joissa niitä ei veroteta?

On kiireesti selvitettävä robotiikan eettiset ongelmat, kyberuhkat, työttömyys ja robottien osallistaminen verotukseen. Mieluummin olemme askeleen edellä teknologian kehitystä kuin käytämme voimavaroja sen seurauksien korjaamiseen.