Aivoni ajattelevi, kynäni kirjoittavi..

26. joulu, 2021

Aamulehti 24.12.2021

Ennaltaehkäiseviä ja turvallisuutta lisääviä palveluja ikääntyneille on tarkoituksenmukaista kehittää. Teknologian tarkoitus on tuoda lisäarvoa ikääntyneille eikä se saa olla pois inhimillisestä ja henkilökohtaisesta vuorovaikutuksesta. Osa palveluista on toki järkevää toteuttaa liikkuvina palveluina ja etänä tarjottavia palveluja tulee kehittää, mutta ihmistä ei saa unohtaa etäpäätteen taakse.

Vaarana on, että palvelujen ja tiedonkulun digitalisoituminen uhkaa sulkea osan väestöstä yhteiskunnan ulkopuolelle. Jotta kykenisi osallistumaan omaa elämäänsä koskevaan päätöksentekoon, on hallittava riittävä tietotekninen osaaminen.  Tutkimusten mukaan ikääntyvät kyllä haluavat käyttää teknologiaa, mutta sen pitää olla helppokäyttöistä. Laite ei saa mennä sekaisin, jos vahingossa painaa väärää nappia. Järjestelmän on myös mahdollistettava tarvittavat tiedot eri vaihtoehdoista ja niiden seurauksista.

Ikäihmisillä on kuitenkin vaara syrjäytyä, sillä kyky hyödyntää uusia järjestelmiä heikkenee. Teknisten sovellusten pitäisi olla eettisesti kestäviä myös vammaisille ja maahanmuuttajille. Edellyttävätkö järjestelmät sujuvaa kielitaitoa, riittävää kykyä hahmottaa palvelujärjestelmän kokonaisuus, kykyä päivittää tietokoneeseen uusia sovelluksia ja tiedostaa mahdolliset tietoturvauhkat? 

Ohjaako ikääntyvän elämää hän itse omilla valinnoillaan vai yhteiskunnan rakenteet ja järjestelmät? Palvelujen siirtyessä sähköisiksi se jo osaltaan rajaa eri vaihtoehtoja. Pystyvätkö he valitsemaan tarjotuista vaihtoehdoista ja saavatko riittävästi tietoa valintojensa pohjaksi?

Muistisairaus murentaa ikääntyvän toimijuutta ja hänen oikeudellinen toimintakykynsä heikkenee. Hän saattaa sen vuoksi sitoutua oikeustoimiin, joiden merkitystä ei kykene ymmärtämään ja jotka voivat olla hänelle vahingollisia. Muistisairasta voidaan helposti käyttää hyväksi. Myös järjestelmä itsessään saattaa vaarantaa ikääntyvän oikeuksia, sillä tietojärjestelmät eivät taivu diagnosoimaan henkilön kykyä tehdä valintoja.

Teknologia etenee huimin hyppäyksin ja harvalla meistä on kykyä pysyä perässä.  On lyhytnäköistä ajatella, että ongelma poistuu, kun nykyinen tekniikkaa taitamaton ikäpolvi poistuu keskuudestamme. Samanaikaisesti me kaikki vanhenemme ja toimintakykymme laskee. Näkö heikkenee, hienomotoriikka hidastuu, muisti pätkii ja jo opitutkin taidot alkavat rapautumaan, saati että kykenisimme oppimaan uusia teknologioita. Joten aina tulee olemaan sukupolvi, joka ei kykene tekniikan avulla hoitamaan asioitaan ja jää kehityksestä jälkeen.

Tehtävä ei siis ole helppo. Toivottavasti yhteistyössä alan ammattilaisten ja ikääntyvien itsensä kanssa löytyy tarvelähtöisiä, turvallisuutta lisääviä ja toimintakykyä ylläpitäviä teknisiä palveluja. Kun ikääntyvät läheisemme ovat turvassa, on meillä etäällä olevillakin levollisempi mieli.

26. joulu, 2021

Pirkkalainen 8.12.2021

Tehokas ja nopea perusterveydenhuolto on inhimillistä ja se pitää myös erikoissairaanhoidon kulut kurissa. Olisiko se mahdollista ilman massiivista hallinnonuudistusta?

Muualla Euroopassa toimiva perhelääkärimalli on osoittautunut toimivaksi ja siellä ei ole syntynyt tarvetta massiivisiin hallinnonuudistuksiin. Esimerkiksi Tanskasta puuttuvat yksityiset terveysyhtiöt ja työterveys, siellä kaikki perustuu lääkärin omaan yrittäjyyteen. Perhelääkärit toimivat tuloksellisesti myös Saksassa, Ruotsissa, Norjassa, Hollannissa, Belgiassa, Ranskassa ja Britanniassa vaan ei Suomessa.

Perhelääkärimallia tosin kokeiltiin Suomessa 1985-1993. Siinä 40 000 ihmistä kävi 17 yksityisellä ammatinharjoittajalääkärilla Kelan laskuun. Tulokset olivat erittäin hyvät. Kuluja ei tullut enempää kuin terveyskeskuksessa ja lähetteitä tarvittiin vähemmän. Tämä perustui pysyvään hoitosuhteeseen. Kokeilu kuitenkin haudattiin kaikessa hiljaisuudessa.

Tutkimusten mukaan hoidon jatkuvuus varmistaa laadun, tehokkuuden sekä tuo säästöjä. Kun molemmat osapuolet tuntevat toisensa, ei tarvitse perehtyä potilaan sairaushistoriaan eikä resursseja ja aikaa kulu turhiin tutkimuksiin. Vaihtuvat lääkärit kirjoittavat paljon lähetteitä ja tällainen ylihoito luonnollisesti nostaa terveydenhuollon kustannuksia.

Potilaat myös arvostavat pysyvää hoitosuhdetta. Viimeisten vuosien aikana jatkuvuus vastaanotoilla on kuitenkin vähentynyt. Potilaiden turvattomuus on lisääntynyt ja se synnyttää tarvetta lisäkäynteihin. Kuka on vastuussa hoidosta, jos lääkärit vaihtuvat tiuhaan?

Potilaat kertovat avoimemmin vaivoistaan ja elintavoistaan tutulle kuin alati vaihtuville lääkäreille. Tuntiessaan potilaan, voi lääkäri suunnitella yksilöllisempää hoitoa eikä aikaa kulu potilaan sairaushistoriaan tutustumiseen. Tutun lääkärin ohjeita noudatetaan myös paremmin. Jatkuva hoitosuhde myös kannustaa potilaita ottamaan vastuuta omasta terveydestään. Valinnanvapaus toteutuu, kun kukin voi valita oman perhelääkärinsä. Pysyvä hoitosuhde motivoi myös lääkäriä.

Terveyskustannuksista 80 % kertyy tällä hetkellä paljon palveluja tarvitsevista. Erityisesti heille pysyvä hoitosuhde olisi äärimmäisen tärkeää.

Meillä Suomessa voitaisiin Sote-keskusten sisään rakentaa perhelääkärimalli. Muutama lääkäri ja hoitaja voisivat perustaa yksikön. Perhelääkäri tekisi myös ikävuositarkastuksia ja kontrollikäyntejä ja tarvittaessa lääkäri kirjoittaa lähetteen jatkotutkimuksiin. Lääkäri voisi itse päättää kuinka paljon potilaita ottaa listalleen ja potilaat voivat itse valita lääkärinsä. Tämä motivoi myös lääkäriä hyvään hoitoon.

Lääkärit toimisivat yksityisinä ammatinharjoittajina. Tämä sopii kokeneille lääkäreille.

Perhelääkärimallista on tehty Kansalaisaloite  https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/9321

20. marras, 2021

Helsingin Sanomat 13.11

Hallituksen sote-malli on jättänyt kunnat epävarmuuteen siitä, mitä niiden omistamille sote-kiinteistöille jatkossa tapahtuu. Käyttämättä jäävät kiinteistöt aiheuttavat ylläpitokustannuksia tai purkukustannuksia ja lisäksi niissä on kiinni huomattava määrä varallisuutta, jonka hyödyntäminen on epävarmaa.

Joten kunnat tekevät hätäisiä päätöksiä ja myyvät mieluummin alihintaan kansainvälisille sijoitusyhtiöille kuin luovuttavat vastikkeetta hyvinvointialueelle.

Kuntiin tulvii yhteydenottoja halukkailta ostajilta, lähinnä suurilta terveyspalveluyrityksiltä, joiden taustalla toimivat pääomasijoittajat tuotto-odotuksineen. Kiinteistökaupat mahdollistavat niille varman markkina-aseman sekä puhevallan tulevien hyvinvointialueiden kanssa.

Turku myi ruotsalaiselle kiinteistösijoittaja Hemsölle 23 sote-kiinteistöä kaupungin keskustasta tontteineen 130 M€. Ja maksaa seuraavat kymmenen vuotta vuokraa vähintään 116 M€. Perusteluna kaupalle oli talousahdinko. Kyseinen Hemsö on kertonut, että Suomi on houkutteleva markkina-alue, jossa on kasvupotentiaalia. Se onkin hankkinut Suomesta mittavan määrän hoivakiinteistöjä yms.

On kuitenkin muistettava, että myyjän markkinoista voi yllättäen tulla kiinteistöjen omistajien markkinat. Kiinteistökaupoissa sijoittajat saavat tilat ja usein maaomistuksenkin keskeisiltä paikoilta kuntia. Investointi tulee varmuudella olemaan kannattava.

Kuntien olisi pitänyt tehdä yhteistyötä jo varhaisessa vaiheessa eikä jättää niitä yksin osaoptimoimaan ja tekemään hätäisiä liikkeitä. Vaihtoehtoisia käyttötapoja olisi pitänyt ajoissa miettiä yhteistyössä muiden kuntien tai paikallisten yritysten kanssa. Sivistystoimi, kolmannen sektorin toimijat tai yritykset saattaisivat myös vuokrata tiloja keskeisiltä paikoilta.

On hämmentävää, että näin mittavassa uudistuksessa kiinteistöjen kohtaloa ei ole suunniteltu.

Kuntien huoli ei nouse tyhjästä. Oulun yliopiston ja Sitran tutkimuksen mukaan terveysasemia tulee poistumaan etenkin alueilla, joilla palveluverkko on tiheä, sillä etäisyys palveluun tulee olemaan yksi kriteeri palveluja keskitettäessä. Esimerkiksi Pirkanmaalla noin puolet toimipisteistä tullaan karsimaan.

Kun palveluja keskitetään jää iso osa sotekiinteistöjä hyödyntämättä samalla kun keskuksiin pitää rakentaa uusi kiinteistömassa. Kustannusten kasvun hillintä ei onnistu kiinteistöjä kahteen kertaan rakentamalla.

Entä tuleeko kiinteistöjen polkumyynnistä ennakkotapaus? Siirtyykö koulutoimikin pois kunnan päätösvallasta? Uskaltavatko kunnat enää investoida, jos tulevaisuudessa muutakin omaisuutta viedään vastikkeetta?

Toivottavasti kuntien päättäjissä ja tulevissa aluevaltuustoissa on riittävästi asiantuntijoita, jotka kykenevät vastuullisiin päätöksiin eivätkä sorru osaoptimointiin tai tee hätäisiä päätöksiä.

20. marras, 2021

Ristin Voitto 3.11

Suomessa on viimeisten vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja.  Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan, paitsi kristillisiä arvoja.

Kuitenkin elämme yhteiskunnassa, jonka demokratia on rakennettu kristillisten arvojen pohjalle. Vai miltä kuulostaa yhteiskunta, jossa kunnioitetaan vanhempia, lapset opetetaan puhumaan totta silloinkin, kun se on heidän etujensa vastaista? Tai heikommista pidetään huolta myös silloin, kun on taloudellisesti tiukkaa?

Jos nämä asiat kuulostavat itsestään selviltä, niin niiden pitääkin. Elämmehän demokraattisessa yhteiskunnassa, jonka arvot perustuvat Raamatun arvoihin. Yhteiskunnissa, joissa ei ole kristinuskoon perustuvia arvoja, ei myöskään ole toimivaa demokratiaa eikä tasa-arvoa - mukaan lukien taloudellinen, sosiaalinen ja terveydellinen tasa-arvo.

Toimintaamme pitäisi vaikuttaa absoluuttinen oikea ja väärä, jota ei voisi valikoivasti pilkkoa osiin ja käyttää itselleen sopivissa tilanteissa. Moraali ja oikeudenmukaisuus näyttävät kuitenkin olevan alisteisia yhteiskunnan muutoksille. Yhteiskunnassa, jossa valtaapitävät ottavat oikeudekseen määritellä uudelleen oikean ja väärän, ei kukaan ole turvassa.

Arvoliberaali haluaa irti normeista ja säännöistä, jotta voisi toteuttaa toiveitaan ja tarpeitaan vapaasti. Jos eläisimme täysin ilman rajoituksia ja normeja, muodostaisimme normit ja säännöt omista tarpeistamme ja pyrkimyksistämme käsin. Jos ei ole mitään korkeampaa eettistä perustaa, ajaudutaan arvotyhjiöön, jossa oikean ja väärän raja on suhteellinen ja siirrettävissä tilanteen mukaan. Tyhjiöt yleensä täyttyvät.

Kun ihminen ottaa vallan määritellä mikä on oikein ja mikä väärin, päädymme totalitaariseen diktatuuriin, jossa erilaiset mielipiteet ovat uhka valtaapitäville.

Äärimmilleen viety markkinaliberalismi puolestaan haluaa vapautua kaikista esteistä, jotta ihmiset voisivat toteuttaa tavoitteitaan ja ajaa omaa etuaan. Tällainen kaikista rajoitteista vapaa kilpailu käyttää hyväkseen ihmisen ahneutta. Talouselämä kyllä hyötyy, mutta tässä mennään vahvojen ehdoilla.

Äärimmilleen viety markkinaliberalismi luo epätasa-arvoiset lähtökohdat terveyden, koulutuksen, varallisuuden ja hyvinvoinnin suhteen. Varattomilla ja syrjäytyneillä olisi hyvin vaikeaa toteuttaa itseään ja tavoitteitaan. Joten vapaus olisikin vain vahvojen ja parempiosaisten vapautta valintoihin. Köyhät ja heikommat jäisivät sivuun jo lähtökohtaisesti.

Sekä markkina- että arvoliberaali karsastavat sääntöjä, rajoituksia että normeja, jotka kuitenkin suojelevat heikompia sekä ylläpitävät tasa-arvoa ja turvallisuutta. Kristittyinä haluamme säilyttää kristilliselle arvoille perustuvan hyvinvointivaltiomme, jossa heikommista pidetään huolta. Ääripäiden väliin jäävä sosiaalinen markkinatalous puolestaan luo vakautta, siinä toimitaan sosiaalisesti vastuullisesti ja oikeudenmukaisesti.

Yksilön ja yhteiskunnan hyvinvointi korreloivat keskenään. Hyvinvointi lähtee varhaisvuosista ja sen vuoksi perheiden ja lasten hyvinvointia pitää tukea. Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on lähdettävä heikomman asemasta. Esimerkiksi lapsen etu menee aikuisen toiveiden ja tarpeiden edelle.

Raamattuun perustuva ihmisarvo on markkina-arvoa tärkeämpää, joten eriarvoistumista ja syrjäytymistä pitää estää turvaamalla tasapuoliset lähtökohdat kaikille. Haluamme suojella elämää sen kaikissa vaiheissa, myös luontoa. Emme voi lisätä kulutusta loputtomasti ja syödä resursseja tulevilta polvilta.

Oikeudenmukaisuus ja moraali antavat raamit meidän toiminnallemme. Joskus päätökset tehdään pelkän järjen avulla ja niitä perustellaan esimerkiksi taloudellisilla seikoilla tai mukavuudenhalulla. Siinä helposti mennään vahvempien ehdoilla. Raamattuun perustuvat arvot suojelevat heikompia - ja myös niitä, jotka eivät Raamatun arvoja jaa.

20. marras, 2021

Pirkkalainen 27.10

Käykö niin, että tulevilla hyvinvointialueilla demokratia voi pahoin? Vallan keskittyminen näyttää olevan vaarana tammikuun aluevaaleissa ja iso osa pienistä kunnista jää todennäköisesti täysin ilman omaa edustajaa samalla kun keskuskaupungit saavat selkeän äänivallan. Lainsäädäntöä muuttamalla voidaan hälventää huolta palvelujen karkaamisesta.

Kunnilla on itsemääräämisoikeus ja lainsäädännöllinen tasa-arvo, joten kunnilla on myös oltava mahdollisuus vaikuttaa palveluihinsa. Kuntalaki on kaikille sama, vaikka kunnat ovat erikokoisia. Sen vuoksi jokaisella kunnalla tulisi olla oma edustajansa aluevaltuustossa, koska siellä käsitellään kaikkien kuntien palveluja ja siihen käytetään kaikkien kuntien rahoja.

Uudistuksen keskeinen tavoite, yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut asuinalueesta riippumatta vaarantuu, mikäli alueen kaikki kunnat eivät ole edustettuina aluevaltuustoissa. Vaikutusvallan keskittyminen keskuskaupunkiin/kaupunkeihin luo eriarvoisuutta alueellisesti. Soten lainsäädännössä tätä ongelmaa ei valitettavasti tunnisteta.

Hyvinvointialueiden rahoitus Kuntaliiton mukaan ei ole riittävä, joten tarve palvelujen leikkauksille on todennäköistä ja se vie pohjan tärkeimmältä tavoitteelta, yhdenvertaisilta palveluilta. Veronmaksajien keskusliiton mukaan soten lisärahantarve on jopa 6,4 miljardia. Lisäksi soten rahoituksessa on valuvika eikä siitä löydy sellaisia instrumentteja, joilla kustannusten hillintään kyettäisiin. Joten aluevaltuustoissa tullaan käymään tiukkoja vääntöjä leikkauksista.

Mikäli lähipalveluja leikataan ja ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon ei riitä resursseja, vaarantaa se toisen tärkeän tavoitteen eli kustannusten kasvun hillinnän. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen ei ole riittäviä taloudellisia kannustimia, joten alueen reuna-aluilla olevat kunnat joutunevat kokemaan sekä sote-palvelujen karkaamisen kauemmas että vähenevät resurssit ennaltaehkäiseviin palveluihin. Pirkkalastakin voidaan lähipalvelut siirtää esimerkiksi Hatanpäälle vedoten ”lyhyeen” matkaan.

Oikeudenmukaisuutta lisäisi se, että päätöksiä palveluiden sijoittumisesta ei tehtäisi yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Pienten kuntien äänen kuuluminen on varmistettava myös monipuolisella lautakuntarakenteella.

Alueet ovat erilaisia, joten vaihtoehtoisesti voidaan käyttää ns. äänivaltaleikkuria, joka vähentää isojen ja kasvattaa pienten kuntien painoarvoa. Tällainen on käytössä mm. Pirkanmaan sairaanhoitopiirillä.

Mikäli tavoitteena on vallan keskittämisen estäminen, pitäisi lainsäädännöllä varmistaa, että minkään kunnan/kaupungin edustus ei saa olla yli 49 %. Vähin, mitä pitää demokratiavajeen puolesta tehdä, on varmistaa, että aluevaltuustoon saadaan vähintään yksi kiintiöpaikka jokaiselle kunnalle.

Nykyistä lainsäädäntöä hyvinvointialueiden valtuustojen äänivallasta on siis muutettava demokraattisemmaksi. Aluevaltuustoissa palveluverkoista päätettäessä tulisikin ottaa käyttöön äänivaltarajoite, jolla rajoitetaan isojen ja kasvatetaan pienten kuntien painoarvoa. Tästä olen tehnyt kansalaisaloitteen, joka avautuu allekirjoitettavaksi 28.10 https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/9100