Aivoni ajattelevi, kynäni kirjoittavi..

22. helmi, 2020

KDlehti 2/2020

Pitkäaikaistyöttömyys on sekä inhimillinen että yhteiskunnallinen ongelma. Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan yleinen syy siihen, miksi osa väestöstä on pitkäaikaistyöttömänä, on terveyteen ja toimintakykyyn liittyvät ongelmat. Jopa 43 % ei kykene työhön ilman toimintakyvyn tukemista. Vasta toisella sijalla oli työmahdollisuuksien puute (41%) ja kolmantena koulutuksen ja osaamisen puute (35%).

Erityisesti yli 10 vuotta työttömänä olleilla terveyden ja toimintakyvyn ongelmat olivat iso ongelma. Heikko toimintakyky ja terveys voivat joskus olla syynä työttömyyteen. Mutta entäpä jos ovatkin seurauksia siitä, että on joutunut tahtomattaan sivuun ja syrjäytetyksi?

Työelämän ulkopuolella oleminen on vakava riski syrjäytymiselle, osattomuuden tunteelle ja yksinäisyydelle. Ja yksinäisyys sairastuttaa. Vastentahtoinen yksinäisyys vaikuttaa mielenterveyteen ja heikentää immuunipuolustusjärjestelmää. Sitä pidetään vakavampana riskinä terveydelle kuin ylipainoa.

Meillä kaikilla on tarve kuulua, olla osa jotain. Jokaisen täytyy voida tuntea, että on tarpeellinen, hyväksytty ja arvokas. Sillä meillä kaikilla on luovuttamaton ihmisarvo.

Kuntoutus tulee sanasta rehabilitaatio joka kirjaimellisesti tarkoittaa yhteisöön palauttamista. Sillä, että saa olla osa jotain kokonaisuutta, on hyvinvointia ja toimintakykyä edistävä vaikutus. Ehkä työelämäkin on silloin hieman lähempänä.

22. helmi, 2020

Pirkkalainen 12,2,2020

”Sananvapaus on oikeutta ilmaista, levittää ja vastaanottaa tietoa sekä ajatuksia ilman pelkoa ja ilman laittomia ja mielivaltaisia rajoituksia” Näin Amnestyn mukaan. Me kaikki kohtaamme mielipiteitä, joita emme jaa, joista emme pidä ja jotka koemme loukkaavina. Olisiko sananvapauden rajoittaminen ratkaisu?

Yhteiskunta, missä sanan- ja uskonnonvapautta arvostetaan ja suojellaan, muodostuu vääjäämättä erilaiseksi kuin sellainen, missä erilaisia mielipiteitä ja arvoja pyritään rajoittamaan. Kun valtaapitävät lähtevät määrittelemään mitä voi sanoa, päädytään totalitarismiin.Onko oikea ja väärä alistettu yhteiskunnallisille muutoksille ja niiden uudelleenmäärittely annettu valtaapitävien oikeudeksi?

Uskallammeko ilmaista mielipiteemme silloinkin, kun se ei ole valtaapitävien mielen mukaista? Kun yhä useammat ihmiset välttävät ilmaisemasta todellisia ajatuksiaan ja arvostuksiaan pysyäkseen sosiaalisen hyväksynnän piirissä, kapenee sanan- ja uskonnonvapaus. ”Poliittisesti korrekti” mielipide saa lisää tilaa mediassa ja julkisessa keskustelussa. Kriittiset ja poikkeavat mielipiteet hävitetään näin vähitellen ja yhteiskuntaa alkaa hallita yksipuoliset mielikuvat. Lopulta on vain yksi hyväksytty mielipide, joka alkaa ohjata yhteiskunnallista päätöksentekoa.

Suomi on demokraattinen yhteiskunta, jonka arvot perustuvat kristillisiin arvoihin. Luottamus yhteiskunnan rakenteisiin ja toisiin ihmisiin on yhteiskunnan toimivuuden perusta. Sanan- ja uskonnonvapaus ovat puolestaan läntisen demokratian kulmakiviä. Yhteiskunnissa, joissa ei ole kristinuskoon perustuvia arvoja, ei myöskään ole toimivaa demokratiaa eikä tasa-arvoa. Oikean ja väärän rapautuessa palaamme viidakon lakien maailmaan, jossa vahvat voittavat.

Kristillisiä arvoja vastaan on hyökätty erityisesti arvoliberalismin taholta. Arvoliberalismi haluaa irti kaikista normeista ja säännöistä, jotta voisi toteuttaa toiveitaan ja tarpeitaan vapaasti. Jos eläisimme täysin ilman rajoituksia ja normeja, muodostaisimme normit ja säännöt omista tarpeistamme ja pyrkimyksistämme käsin. Jos ei ole mitään korkeampaa eettistä perustaa, ajaudumme arvotyhjiöön, jossa oikean ja väärän raja on suhteellinen ja siirrettävissä tilanteen ja omien tarpeiden mukaan. Kuten lapsi, jonka elämästä puuttuu rajoja asettava aikuinen, ohjautuu median, kavereiden ja viihteen arvojen mukaan.

Arvoliberaali karsastaa sääntöjä, rajoituksia ja normeja, jotka kuitenkin suojelevat heikompia sekä ylläpitävät tasa-arvoa ja turvallisuutta. Kristilliseen arvomaailmaan kuuluu oikeuksien ja velvollisuuksien terve tasapaino sekä vastuu omasta ja lähimmäisen elämästä.

Kristilliset arvot suojelevat heikompia - myös niitä, jotka eivät Raamatun arvoja jaa.

22. helmi, 2020

Helsingin Sanomat 13.1.2020

Perheystävällinen työ joustaa, kun ansiotyön ja läheisen hoivan yhteensovittaminen sitä edellyttää. Yhdessä sopimalla toimivista käytännöistä siitä hyötyvät niin työntekijät kuin työnantajatkin. Tarve voi tulla kenen tahansa kohdalle, joskus yllättäenkin kun läheisen hoiva tai muu tilapäinen asia sitä vaatii.

Työelämän joustot tekevät työpaikasta houkuttelevan myös tuleville perheellisille. Sitoutuminen työhön on todennäköisempää, kun tietää että tarvittaessa molempiin suuntiin tapahtuvat joustot mahdollistavat työn jatkumisen ja työhyvinvoinnin säilymisen. Erilaiset elämäntilanteet tulee huomioida tasapuolisesti. On sitten kyseessä perheenlisäys, yllättävä omaishoitajaksi ryhtyminen tai osa-aikaiseen työhön siirtyminen muuttuneen terveydentilanteen vuoksi. Omaishoitajille, kotiäideille sekä osatyökykyisille pitäisi myös mahdollistaa osa-aikaisen työn hakeminen. Ilman että menettävät työmarkkinatukensa.

Ikääntyneiden hoivan tarve kasvaa ja kotona pyritään asumaan mahdollisimman pitkään. Tämä lisää tarvetta omaishoitajuuteen, joka on erittäin kustannustehokasta. Ilman omaishoitajia kuntien talous romahtaisi, joten tässäkin on oltava askeleen edellä ja kehitettävä työelämän ja läheisen hoivan yhteensovittamista jo ennakoivasti.

Kilpailu hyvistä työntekijöistä sekä nyt jo vaikuttava työvoiman saatavuusongelma ohjaavat kehittämään hyvää työpaikkakulttuuria. Miten työelämä on valmistautunut muuttuviin tilanteisiin?

Esimerkiksi työaikaan liittyviä joustoja voitaisiin kehittää, kuten liukuva työaika, työvuoroista sopiminen, etätyö, osa-aikatyön kehittäminen, työaikapankki sekä perheiden tarpeisiin vastaavia lomajärjestelyjä. Mahdollisuus vaikuttaa omiin työaikoihin ennustaa myös työssä jaksamista.

Sijaisjärjestelyt tulisi ennakoida ajoissa. Tarvittaessa työpaikalle voidaan järjestää erillinen tila, jonne työntekijä voi tilapäisesti ottaa hoidettavan mukaan ja hoitaa sellaiset työtehtävät, joita ei etänä voi tehdä. Tällainen yllättävä tilanne voi tulla esimerkiksi silloin, kun hoidettavan varsinaiseen hoitoon on tullut este.

Osa omaishoitajista ja kotiäideistä haluaisi pysyä työelämässä kiinni ja osa-aikatyö lisäisikin heidän hyvinvointiaan ja samalla parantaisi taloudellista tilannetta. Osaamisen ylläpitäminen on myös yhteiskunnallisesti tärkeää.

Perhevapaissa on lisättävä joustoja ja vähennettävä sääntelyä, sillä perheiden tarpeet ovat erilaisia. Työelämän kiristyneet vaatimukset yhdistettynä omaishoitajien ja perheiden haasteisiin muodostavat ajankohtaisen kehittämiskohteen. Muutokset työelämässä ja pätkätöiden lisääntyminen tarkoittavat erilaisia työpäiviä ja vaihtelevaa hoitotarvetta. Kiintiömallit sopivat tähän yhtälöön heikosti.

Ansiotyön sekä omaishoidon ja perheen yhteensovittaminen ovat kannattavaa henkilöstöpolitiikkaa ja ovat hyviä kilpailuvaltteja kilpailtaessa hyvistä työntekijöistä. Se lisää myös sitoutumista työhön, työtyytyväisyyttä ja hyvinvointia jotka puolestaan nostavat tuottavuutta ja parantavat työn laatua.

22. helmi, 2020

KDlehti 10/2019

Taloudellinen eriarvoisuus on lisääntynyt viime vuosina. Kehitys johtaa terveydelliseen, koulutukselliseen ja sosiaaliseen eriarvoistumiseen ja ne vuorostaan vaikuttavat kokonaishyvinvointiin. Hyvinvoiva jaksaa olla myös tuottava ja on motivoitunut huolehtimaan itsestään ja lähimmäisistään. Joten perheiden ja lasten hyvinvointiin joko suoraan tai välillisesti vaikuttavat leikkaukset tai uudistukset tänään ovat huomisen kustannuksia.

Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kuuluu psyykkinen, fyysinen, sosiaalinen ja hengellinen toimintakyky ja ne ovat riippuvaisia toisistaan. Puuttumalla yhteen palapelin osista, vaikutamme koko palettiin. Kristillisdemokraattina koen eriarvoistumisen ehkäisemisen ja hyvinvoinnin edistämisen keskeisimmäksi tehtäväksemme. Poliittisten päätösten vaikutus yksittäisen kansalaisen kokonaishyvinvointiin pitäisi olla päätösten pohjalla.

Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan köyhien perheiden lasten yhdenvertaisuus ei toteudu kouluissa ja päiväkodeissa.  Sosiaalinen liikkuvuus on pysähtynyt. Varakkaiden ja korkeasti koulutettujen lapset etenevät koulutuksessa muita pidemmälle. Koulutusleikkaukset ja koulutuksen keskittäminen tulevat aiheuttamaan mittavat kustannukset kasvavina sote-kuluina. Jo nyt 25% sellaisista nuorista syrjäytyy, joiden kotikunnasta puuttuu toisen asteen koulutus. Päätös sotii nuorisotakuuta vastaan ja eriarvoistaa väestöä.

Lapsiperheisiin kohdistuvat leikkaukset eivät tue lapsen hyvää kehitystä ja sosiaalietuuksien leikkaaminen rajoittaa vähävaraisten lasten osallistumista harrastuksiin. Pitäisikö vastikkeettoman tuen vaihtoehtona olla täsmäavustus riskiperheille? Tällainen yleensä aiheuttaa vastustusta, sillä sen koetaan leimaavan perheitä. Eikö kustannusvaikutusten vuoksi olisi parempi riittävä täsmäapu sitä tarvitseville kuin kaikille vähän? Syrjäytymiselle altistutaan siis jo lapsena.

Myös psyykkisen hyvinvoinnin perusta rakentuu varhaisvuosina.  Lapsivaikutusten arviointi on asia, johon Suomi on sitoutunut YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen ratifioidessaan.

Syntyvyyden lasku osaltaan kertoo siitä, että ei luoteta yhteiskunnan tukeen perheen perustamisessa. Tukemalla vanhemmuutta ja perheiden hyvinvointia varmistamme tulevaisuuden vastuunkantajat. Puuttumalla eriarvoistavaan politiikkaan mahdollistamme kaikille lapsille tasa-arvoiset lähtökohdat.

17. marras, 2019

Aamulehti 19.10.2019

Erityisen ihanan asperger-lapsen äidin kirjoituksen (al 10.10) pitäisi herätellä. Lastensuojelun markkinat nielevät yli miljardi euroa vuodessa. Kulut ovat suorastaan räjähtäneet käsiin runsaassa vuosikymmenessä. Huostaanottojen määrä kasvaa hurjaa vauhtia. Yksittäisen lapsen vuorokausi laitoksessa maksaa yli 300 euroa eli yli 100 000 euroa vuodessa. Sijoitetun pääoman tuotto lastensuojelun markkinoilla onkin jopa 15 %. THL:n raportti viime vuodelta on karua kerrontaa: kun lapsi otetaan huostaan, huostaanotto puretaan harvoin.

Puutteellisten resurssien vuoksi lapsia otetaan huostaan vaikka he ensisijaisesti olisivat esimerkiksi mielenterveyspalvelujen tarpeessa. Kuntaliiton mukaan jopa kolmasosa kunnista ottaa lapsia huostaan, koska lapsille ei kyetä järjestämään mielenterveyspalveluja. Lastensuojelussa sosiaalisia ongelmia hoidetaan yhä enemmän lääkkeillä.

Lapsen haastavan ja tilanteeseen sopimattoman käyttäytymisen taustalta löytyy usein neuropsykiatrisia erityisvaikeuksia. Ns. nepsy –ongelmat vaikuttavat jokapäiväiseen elämään, sosiaaliseen vuorovaikutukseen, viestintään, tunteiden säätelyyn ja oman toiminnan ohjaukseen. Oppimisen vaikeudet sekä aistiherkkyydet vaikeuttavat jokapäiväistä selviytymistä ja kuormittavat perhettä. Joskus nepsy-tyyppisten oireiden taustalta voi löytyä haastava perhetilanne. Vai kuormittavatko lapsen joskus rajutkin oireet parisuhdetta ja perhettä niin, että vanhemmat väsyvät? Joka tapauksessa perhe kokonaisuutena tarvitsee varhaista tukea, olivat ongelmat sitten syy tai seuraus.

Onko tällaisen lapsen oikea paikka laitoksessa? Eikö olisi kaikin puolin inhimillisempää ja jopa äärettömän paljon kustannustehokkaampaa, jos panostettaisiin ongelmien ennaltaehkäisyyn eikä päädyttäisi huostaanottoon, joka usein kulminoi nepsy- lapsen oireilua? Lapsi ja heidän perheensä tarvitsevat varhaista tukea niin arkeen kuin koulunkäynnin tukemiseenkin. Investointi lapsien hyvinvointiin johtaa takuulla parempaan tuottoon kuin bisnes lapsilla.