Aivoni ajattelevi, kynäni kirjoittavi..

17. marras, 2019

Aamulehti 19.10.2019

Erityisen ihanan asperger-lapsen äidin kirjoituksen (al 10.10) pitäisi herätellä. Lastensuojelun markkinat nielevät yli miljardi euroa vuodessa. Kulut ovat suorastaan räjähtäneet käsiin runsaassa vuosikymmenessä. Huostaanottojen määrä kasvaa hurjaa vauhtia. Yksittäisen lapsen vuorokausi laitoksessa maksaa yli 300 euroa eli yli 100 000 euroa vuodessa. Sijoitetun pääoman tuotto lastensuojelun markkinoilla onkin jopa 15 %. THL:n raportti viime vuodelta on karua kerrontaa: kun lapsi otetaan huostaan, huostaanotto puretaan harvoin.

Puutteellisten resurssien vuoksi lapsia otetaan huostaan vaikka he ensisijaisesti olisivat esimerkiksi mielenterveyspalvelujen tarpeessa. Kuntaliiton mukaan jopa kolmasosa kunnista ottaa lapsia huostaan, koska lapsille ei kyetä järjestämään mielenterveyspalveluja. Lastensuojelussa sosiaalisia ongelmia hoidetaan yhä enemmän lääkkeillä.

Lapsen haastavan ja tilanteeseen sopimattoman käyttäytymisen taustalta löytyy usein neuropsykiatrisia erityisvaikeuksia. Ns. nepsy –ongelmat vaikuttavat jokapäiväiseen elämään, sosiaaliseen vuorovaikutukseen, viestintään, tunteiden säätelyyn ja oman toiminnan ohjaukseen. Oppimisen vaikeudet sekä aistiherkkyydet vaikeuttavat jokapäiväistä selviytymistä ja kuormittavat perhettä. Joskus nepsy-tyyppisten oireiden taustalta voi löytyä haastava perhetilanne. Vai kuormittavatko lapsen joskus rajutkin oireet parisuhdetta ja perhettä niin, että vanhemmat väsyvät? Joka tapauksessa perhe kokonaisuutena tarvitsee varhaista tukea, olivat ongelmat sitten syy tai seuraus.

Onko tällaisen lapsen oikea paikka laitoksessa? Eikö olisi kaikin puolin inhimillisempää ja jopa äärettömän paljon kustannustehokkaampaa, jos panostettaisiin ongelmien ennaltaehkäisyyn eikä päädyttäisi huostaanottoon, joka usein kulminoi nepsy- lapsen oireilua? Lapsi ja heidän perheensä tarvitsevat varhaista tukea niin arkeen kuin koulunkäynnin tukemiseenkin. Investointi lapsien hyvinvointiin johtaa takuulla parempaan tuottoon kuin bisnes lapsilla.

17. marras, 2019

Pirkkalainen 9.10.2019

Laitospaikkoja vähennettäessä paineet kotihoidossa kasvavat.  Valtakunnallisesti kotihoito on kuntien kurjistuvan talouden vuoksi tiukoilla. Lisäksi yhden asiakkaan luona voi käydä päivittäin useita eri toimijoita, joilla kullakin on selkeästi rajattu toimenpide. Käynnit ovat ajastettuja, pahimmillaan kolmen minuutin pyrähdys, josta osa ajasta menee raportointiin.  Työvuorot laatii usein henkilö, joka ei tunne asiakkaita eikä heidän tarpeitaan. Näin valtakunnallisesti.

Mekanistisesta, pirstaloituneesta työstä kärsivät sekä asiakkaat että hoitajat. Voiko tällaisessa järjestelmässä kenelläkään olla kokonaiskuvaa asiakkaasta? Järjestelmä tulee myös kalliiksi.

Yksi toimivaksi koettu malli on hollantilainen Buurtzorg, joka on valittu työntekijöiden toimesta useana vuonna Hollannin parhaaksi työpaikaksi. Se toimii jo 24 maassa ja Suomessakin sitä on sovellettu muutamilla paikkakunnilla hyvin tuloksin. Hoitajat työskentelevät 10-12 hengen tiimeissä, joilla on suuri vapaus suunnitella työtään työvuorolistoista ja työnjaosta lähtien. Kullakin tiimiläisellä on omat asiakkaansa, joiden hoidosta he ovat vastuussa itsenäisesti alusta loppuun.

Päivittäiset käynnit asiakkaan luona kestävät kauemmin, mutta niitä tarvitaan vähemmän. Yksi hoitaja vastaa niin pesuista kuin lääkityksestä ja varmistaa arjen sujumisen. Asiakkaiden omatoimisuutta ja toimintakykyä tuetaan.  Hoitajien aika ei kulu paperitöihin, raportointiin, matkustamiseen, parkkipaikan etsintään ja alati vaihtuvien asiakkaiden tarpeiden selvittämiseen.

Kun hoitaja tuntee asiakkaansa, voi hän ottaa huomioon kaikki hyvinvointiin liittyvät asiat – ei ainoastaan sairauksia. Buurtzorgissa on kehitetty malli, jossa hoitajalla on oikeus tehdä potilaan kokonaistilanteesta arvio. Tulokset ovat olleet hyviä ja näin on vältytty turhilta testauksilta. Pysyvä hoitosuhde jo sinänsä takaa laadun ja tuo säästöjä. Hollannissa kotihoidon työntekijöiden koulutustaso on korkea, joten he kykenevät tekemään arvioita.

Päivittäisiä käyntejä on mahdollista joustaa tarpeiden mukaan. Kuntouttavan työotteen ansiosta asiakkaan toimintakyky voi kohentua ja käyntejä voidaan tarvittaessa lyhentää.

Itseohjautuva malli soveltuu kotihoitoon, sillä sinne yleensä valikoituu itsenäiseen työskentelyyn kykeneviä. Tavoitteena on, että työntekijä toimii ilman ulkopuolista ohjausta, ideat ja ratkaisut tehdään työyhteisössä, paikan päällä. Siinä keskitytään olennaiseen, pidetään asiat yksinkertaisina eikä rakenneta turhia sääntöjä ja byrokratiaa. Päällekkäinen työ poistuu ja tiimi kantaa itsenäisesti vastuun organisoinnista. Ja ennen kaikkea, tiimiläiset luottavat toisiinsa ja siihen, että kukin haluaa onnistua työssään.  Työmotivaatioon ja sitoutumiseen vaikuttaa suuresti se, että voi itse vaikuttaa työhönsä.

Buurzorgin toiminta ei ole suoraan siirrettävissä Suomeen, mutta mikään ei estä soveltamasta toimivia elementtejä julkiseen kotihoitoon. Vaihtoehtoisesti palvelusetelin tai vastaavan avulla voitaisiin Suomessa päästä suunnilleen samanlaiseen toimintamalliin. Voittoa tavoittelemattomat, yhteiskunnalliset yritykset tai osuuskuntapohjainen malli voisivat myös sopia kotihoitoon.

Mallissa on myös haasteensa. Sitä ei voi tuoda valmiina, se pitää rakentaa kussakin tiimissä erikseen sopivaksi. Se myös vaatii aikaa, työkulttuurin muutosta sekä osaamisen päivitystä ja täydennystä. Siihen on myös sitouduttava. Kokeillaanko?

17. marras, 2019

KDlehti 10/2019

Taloudellinen eriarvoisuus on lisääntynyt viime vuosina. Kehitys johtaa terveydelliseen, koulutukselliseen ja sosiaaliseen eriarvoistumiseen ja ne vuorostaan vaikuttavat kokonaishyvinvointiin. Hyvinvoiva jaksaa olla myös tuottava ja on motivoitunut huolehtimaan itsestään ja lähimmäisistään. Joten perheiden ja lasten hyvinvointiin joko suoraan tai välillisesti vaikuttavat leikkaukset tai uudistukset tänään ovat huomisen kustannuksia.

Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kuuluu psyykkinen, fyysinen, sosiaalinen ja hengellinen toimintakyky ja ne ovat riippuvaisia toisistaan. Puuttumalla yhteen palapelin osista, vaikutamme koko palettiin. Kristillisdemokraattina koen eriarvoistumisen ehkäisemisen ja hyvinvoinnin edistämisen keskeisimmäksi tehtäväksemme. Poliittisten päätösten vaikutus yksittäisen kansalaisen kokonaishyvinvointiin pitäisi olla päätösten pohjalla.

Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan köyhien perheiden lasten yhdenvertaisuus ei toteudu kouluissa ja päiväkodeissa.  Sosiaalinen liikkuvuus on pysähtynyt. Varakkaiden ja korkeasti koulutettujen lapset etenevät koulutuksessa muita pidemmälle. Koulutusleikkaukset ja koulutuksen keskittäminen tulevat aiheuttamaan mittavat kustannukset kasvavina sote-kuluina. Jo nyt 25% sellaisista nuorista syrjäytyy, joiden kotikunnasta puuttuu toisen asteen koulutus. Päätös sotii nuorisotakuuta vastaan ja eriarvoistaa väestöä.

Lapsiperheisiin kohdistuvat leikkaukset eivät tue lapsen hyvää kehitystä ja sosiaalietuuksien leikkaaminen rajoittaa vähävaraisten lasten osallistumista harrastuksiin. Pitäisikö vastikkeettoman tuen vaihtoehtona olla täsmäavustus riskiperheille? Tällainen yleensä aiheuttaa vastustusta, sillä sen koetaan leimaavan perheitä. Eikö kustannusvaikutusten vuoksi olisi parempi riittävä täsmäapu sitä tarvitseville kuin kaikille vähän? Syrjäytymiselle altistutaan siis jo lapsena.

Myös psyykkisen hyvinvoinnin perusta rakentuu varhaisvuosina.  Lapsivaikutusten arviointi on asia, johon Suomi on sitoutunut YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen ratifioidessaan.

Syntyvyyden lasku osaltaan kertoo siitä, että ei luoteta yhteiskunnan tukeen perheen perustamisessa. Tukemalla vanhemmuutta ja perheiden hyvinvointia varmistamme tulevaisuuden vastuunkantajat. Puuttumalla eriarvoistavaan politiikkaan mahdollistamme kaikille lapsille tasa-arvoiset lähtökohdat.

Yhteiskunnan tärkein tehtävä pitäisi olla uuden sukupolven kasvattaminen

28. syys, 2019

Aamulehti 24.9.2019

Kuntien julkista toimintaa on kiihtyvässä määrin siirretty kuntien omistamille osakeyhtiöille. 2013 vuoden kuntalakiuudistus sysäsi yhtiöittämisten rajuun kasvuun. Laki aiheutti sen, että kunta on velvollinen yhtiöittämään toimintaansa, mikäli se harjoittaa markkinoilla toimivaa elinkeinotoimintaa.

Yhtiömuotoisessa toiminnassa päätöksenteko siirtyy suljettujen ovien taakse. Harmaa talous ja hankinnat - työryhmä onkin kriittinen yhtiöittämisen seurauksena olevasta avoimuuden puutteesta. Avoimuus edellyttää, että tietoa saadaan myös sellaisista asioista, joista johto ei halua viestiä.

Julkista rahaa käytettäessä pitäisi läpinäkyvyyden olla ehdotonta. Yhtiöittäminen vaarantaa julkisten hankintojen läpinäkyvyyttä ja päätöksentekoa sekä virkavastuu sumentuu. Korruptiota on vaikeampi ehkäistä ja niistä kiinnijääminen vaikeutuu. Toimijoiden eturistiriitatilanteet jäävät myös pimentoon. Yhtiöiden hallituksissa istuvat voivat olla toistensa yhtiöiden hallituksissa nostamassa palkkioita ja paikat voivat kertyä samoille henkilöille.  Tämä nostaa kysymyksen jääviydestä. Kilpailuviraston kanta asiaan on, että mitä harvemmissa käsissä hallinto on, sitä alttiimpi se on korruptiolle.

Yhtiöittämisen ongelma voi näkyä mm. siinä, että veronmaksajien rahalla toteutettuja rakennusprojekteja viivästyy kerta toisensa jälkeen ja kustannukset nousevat. Lisäksi omistajien tuotto-odotukset tulevat vaikuttamaan siihen, että kokonaiskustannukset yhteiskunnalle eivät ainakaan laske. Yksi huomionarvoinen riski yhtiöittämisessä on, että se on usein johtanut yksityistämiseen.

Valtion ja kuntien tulisikin säilyttää keskeiset toiminnot omissa käsissään. Vaarana on, että markkinoita tulevat hallitsemaan ulkomaiset suuryritykset ja pääomasijoittajat. Huoltovarmuuden ja turvallisuuden kannalta on riski, jos esim. kansainvälisen kriisin/heikentyneen tuoton/konkurssin vuoksi yritys lopettaa toimintansa. Lain mukaan valtiolla on vastuu huoltovarmuudesta toisin kuin elinkeinoelämällä ja yrityksillä. Ruuan, puhtaan veden ja energian lisäksi kriittisiä aloja ovat terveydenhuolto, tieto- ja viestintäjärjestelmät sekä logistiikka.

Vaihtoehtona yhtiöittämiselle on liikelaitosmalli. Se on kunnan kokonaan omistama yhtiö, jonka tavoitteena on ainoastaan palvelujen tuottaminen ja se mahdollistaa viranomaistehtävien hoitamisen. Liikelaitos on kunnille edullisempaa kuin palvelujen yksityistäminen, koska se ei kerrytä voittoja omistajille.  Ja ennen kaikkea, liikelaitosta ei voi myydä, vaan se säilyy julkisena omaisuutena.

Joten herää kysymys, että miksi liikelaitoskuntayhtymämalli ei kiinnosta Tähtisairaalahanketta? Nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa sen eikä se estä hankkeelle suunniteltuja tavoitteita kuten yhteistyötä eri sairaanhoitopiirien välillä ja erityisosaamista vaativan toiminnan kehittämistä.

28. syys, 2019

Pirkkalainen 14.8, Helsingin Sanomat 25.9

Väen ikääntyessä pitkäaikaishoivan tarve kasvaa. Omaisten tekemä työ korvaa hyvin laajasti virallisen tahon hoivaa. Ikääntyminen ja laitospaikkojen vähentämisen seurauksena työssäkäyvien läheistään hoitavien määrä tulee lisääntymään. Arviolta 26-46 % hoidettavista olisi laitoshoidossa ilman läheisen hoivaa, joten kyseessä on mittavat summat. On luonnollista, että huolehdimme läheisistämme, mutta voimavarat ja aika ovat rajalliset. Meidän tulisikin olla askeleen edellä ja kehittää joustavia, kustannustehokkaita ja samalla inhimillisiä hoivakäytäntöjä sekä huolehtia omaistaan hoitavan jaksamisesta. Omaishoidosta kannattaa tehdä realistinen – ja haluttu vaihtoehto.

Omaishoidolla on merkittävä vaikutus yhteiskunnan taloudelle. Tutkija Sari Kehusmaan (2014) mukaan ilman omaisia ikääntyneiden hoivakulut olisivat 2,8 miljardia/v korkeammat. Kyseessä on mittavat rahat, sillä esim.2011 kaikkiin vanhusten palveluihin käytettiin yhteensä 2,2 miljardia. On siis taloudellisesti perusteltua, että omaishoidon tukea maksettaisiin useammalle hoitajalle, koska tuen menot ovat hyvin pieni osa omaishoidolla saavutetusta säästöstä.  Muiden maiden esimerkki kertoo, että hoivatyöstä tulee helposti harmaan talouden aluetta, mikäli julkiset palvelut ja tuki eivät ole riittäviä.

Julkiselle sektorille omaishoidon kustannukset ovat jopa vahvasti tuettunakin selvästi alhaisemmat kuin laitoshoito. Esimerkiksi kehitysvammaisen laitoshoito maksaa noin kymmenkertaisesti enemmän kuin virallisen omaishoidon kustannukset. Yksityinen palvelutalo- ja asumispalvelubisnes ovatkin yksi nopeimmin kasvavista toimialoista. Niiden liikevaihto kasvoi 2013-2017 jopa 47 prosenttia. Markkinaehtoisesti hoidettu hoiva on synnyttänyt huolta laadusta. Omaishoitoa tukemalla mahdollistetaan laitoshoidolle toimiva ja inhimillinen vaihtoehto..

Monet omaishoitajat haluavat pysyä työelämässä ylläpitääkseen ammattitaitoa. Työ tuo vaihtelua ja virkistystä 24/7 hoivatyöhön. Se voi olla monille myös taloudellinen pakko, joten ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamista tulisi helpottaa. Joustavilla työkäytännöillä autetaan myös osatyökykyisiä. Liukuva työaika, työaikapankki, etätyö, lyhennetty työaika, vuorotteluvapaa, mahdollisuus säästää vuosilomapäiviä, äkillisistä poissaoloista sopiminen lähijohdon kanssa ja ennen kaikkea ymmärtävä ja kannustava asenne työpaikoilla tukevat omaishoitajan pysymistä työelämässä. Työvoiman saatavuuden vähentyessä on etulyöntiasema sellaisilla työnantajilla, jotka joustavat perheiden tarpeiden mukaan.

Monet tekevät kokopäiväisen työnsä ohella hyvinkin sitovaa ja kuormittavaa omaishoitoa, joten heidän työpanoksensa yhteiskunnalle ovat kaksinkertaiset. Verotulojen lisäksi he tuovat mittavat säästöt. Joten olisi kohtuullista, että heidän hyvinvoinnistaan ja taloudestaan huolehditaan. Pirkkalan pitäisikin nyt varmistaa, että omaishoitajien jaksamisesta huolehditaan, varmistetaan toimivat ja vaihtoehtoiset sijaishoidot lakisääteisten vapaiden ajalle ja varmistetaan omaishoitajille riittävä taloudellinen tuki.