Aivoni ajattelevi, kynäni kirjoittavi..

8. huhti, 2019

Ylöjärven Uutiset 3.4.2019

Suomen kaltaiselle maalle ainoa tapa nostaa kansantaloutta on viennin lisääminen – tai sen jalostusarvon nostaminen.

Teknologian kehittämiseen on käytetty 40 miljardia viimeisen 25 vuoden aikana, eikä kuitenkaan ole syntynyt merkittävää uutta vientituotetta Suomeen Nokian jälkeen. On luotava idea, jolla on jo valmiiksi markkinat ja kysyntää maailmalla. Suomeen pitää saada investointia, joka myös pysyy täällä. Eli sellaista, joka on riippuvainen luonnonvaroistamme ja osaamisestamme. Maa- ja metsätaloudessa on käyttämätöntä potentiaalia – löytyykö poliittista tahtoa?

Rakentaminen kuluttaa noin puolet luonnonvaroista ja tuottaa noin 40 % jätteistä. Valtaosa näistä luonnonvaroista on uusiutumattomia. Väestönkasvun ja kaupungistumisen seurauksena luonnonvarojen määrä käy rajalliseksi. Puu on energiatehokkain rakennusmateriaali ja sillä on erinomainen kyky eristää ääntä ja se on hyvä lämmöneriste. Siitä valmistetut rakennukset ovat viihtyisiä, terveellisiä ja hengittäviä.

Puurakentamisen innovointi edistäisi myös seutuyhteistyötä puutavaran hankinnassa ja jalostamisessa. Se auttaisi kehittämään puurakentamisen investointeja, soveltavaa huippututkimusta ja koulutusta Pirkanmaalla ja syntyisi osaamista, josta maailmalla on jo kysyntää. Kansainvälisesti puurakentamisen suosio kasvaa, mutta Suomi on jäänyt puurakentamisen kehittämisessä reippaasti jälkeen kilpailijamaistaan.

”Puun käyttö kasvaa rajusti tulevaisuudessa, mutta siitä saatava kansantaloudellinen hyöty laskee” kertoo tuore PTT:n tutkimus. Vaikka puun käyttö lisääntyy, valuu hyöty siitä ulkomaille. Meille jää ympäristöriskit. Kun ennen veimme paperia, olemme nyt palaamassa alhaisemman jalostusasteen tuotantoon eli selluun. Äänekosken sellutehdas kyllä työllistää, mutta jos kaikki suunnitteilla olevat sellutehtaat toteutuvat, ei puuta riitä sellunkeittoon. Tulemmeko olemaan Venäjältä tuodun puun varassa?

Esimerkiksi Tanska, jossa puuta tuskin kasvaa, on pidemmällä puunjalostuksessa kuin Suomi. Me viemme ulos lankkua ja sellua ja paluukuormalla tuodaan ne jalostettuina takaisin.  Miksi emme itse jatkojalostaisi puuta? Tällä olisi sekä työllistävä vaikutus että se nostaisi viennin arvoa moninkertaisesti.

Maailman luonnonvarat ovat rajalliset, Suomen vienti tarvitsee kipeästi jalostusarvon nostamista, sisäilmaongelmat ovat kestämättömän yleisiä ja lisäksi puuosaamisella on kysyntää maailmalla. Pirkkala voisi kaavoittamalla ohjata puurakentamista ja suosia puurakentamista julkisessa rakentamisessa. Kestävä kehitys luonnon ehdoilla ja talouskasvu eivät siis välttämättä ole ristiriidassa keskenään.

8. huhti, 2019

Julkaistu: Maaseudun tulevaisuus 1.3.2019

YK:n arvionmukaan 2025 mennessä kaksi kolmasosaa maailman väestöstä kärsii vesi­pulasta. Väestön siirtyminen kaupunkeihin johtaa riittämättömiin pohjavesivaroihin.

Teollistuminen ja kaupungistuminen lisäävät vedenkulutusta. Jo nyt 60 prosenttia Euroopan kaupungeista käyttää liikaa pohjavesiä.

Maatalous on monin paikoin vaarassa vedenpuutteen vuoksi. Slummiutuminen johtaa puhdistamattomiin jätevesiin ja juomaveden puutteeseen.

Nestlén pääjohtaja on nimennyt veden maailman tärkeimmäksi elintarvikkeeksi. Hänen mukaansa maailman juomavedet pitää siirtää yksityiseen omistukseen ja veden hallinnointi pitää antaa liikemiehille.

Nestlé on maailman suurimpia juomaveden pullottajia, joten heidän tarpeitaan tällainen palvelisi loistavasti. Veden monopoli? Suomessa askel siihen suuntaan voisi olla vesilaitoksen yksityistäminen.

Veden kaupallistaminen on ollut jo vuosia Maailman kauppajärjestön WTO:n agendalla. Maailmanpankki ja suuret vesiyritykset edistävät järjestelmällisesti vesipalvelujen yksityistämistä.

Lukuisat asiantuntijat edistävät veden uudelleenmäärittelyä kaupalliseksi hyödykkeeksi, myös EU on ilmeisen avoin näille tavoitteille.

Vedestä on tulossa globaalia kauppatavaraa. Vesi on jo nyt konfliktien lähde sekä kasvava osa turvallisuuspolitiikkaa. Vesivarantojen hallinta antaisi melkoisen monopolin.

Sijoituspankit ovat jo lähteneet ostamaan makean veden lähteitä. Kun puhdas juomavesi alkaa olla kalliimpaa kuin auton bensa, pitää huolestua. Käydäänkö seuraavat sodat vedestä eikä öljystä?

Perustuslain mukaan vesi kuuluu kaikille eikä sitä voi kukaan omistaa. Kuka hyötyy sellaisen yksityistämisestä, jota ilman emme tule toimeen?

Vesi on ihmiskunnan yhteistä omaisuutta eikä puhtaan veden monopolia pidä luovuttaa yksityiseen omistukseen. Pohjavedet on pidettävä kansallisessa omistuksessa ja niille on laadittava suojeluohjelma.

29. maalis, 2019

Aamulehti 4.3.2019

Suomessa on arviolta 300 000 omaishoitotilannetta, mutta omaishoitosopimuksen on saanut vain n. 40 000 hoitajaa. Ilman omaishoitoa kuntien terveydenhuolto romahtaisi, sillä hoidettavien määrä on suuri. Ilman omaishoitajaa kaikki nyt läheistänsä hoivaamat ihmiset siirtyisivät julkisen terveydenhuollon vastuulle. Monet omaishoitajat ovat hoitosuhteen ohessa ansiotyössä, eli heidän työpanoksensa yhteiskunnalle on kaksinkertainen.

Osa omaishoitajista haluaa pysyä työelämässä kiinni ja ansiotyö lisäisikin heidän hyvinvointiaan ja samalla parantaisi taloudellista tilannetta. Osaamisen ylläpitäminen on yhteiskunnallisestikin tärkeää ja työn luomat sosiaaliset suhteet vaikuttavat positiivisesti omaishoitajan hyvinvointiin.

Omaishoitaja törmää pitkältä samanlaisiin kannustinloukkuihin kuin monet muutkin. Esimerkiksi ottaessaan vastaan pätkätyötä, voikin menettää jonkin etuuden, esimerkiksi asumistuen. Taloudellisten kannustinloukkujen lisäksi työvoimapoliittiset kannustinloukut haittaavat osallistumasta työelämään. Ilmoittautuessa työttömäksi työnhakijaksi ei voi hakea osapäivätyötä.

Omaishoitajan työllistymistä tukisi joustavat työkäytännöt sekä työyhteisön ymmärtävä suhtautuminen omaishoitajuuteen. Konkreettisina toimenpiteinä esimerkiksi osapäivätyö, työaikapankki, vuorotteluvapaa sekä etätyön mahdollisuus. Palkattomat vapaapäivät tarvittaessa madaltaisivat omaishoitajaa ottamaan työtä vastaan.

Paperityön runsaus voi lannistaa kenet tahansa ja tiedon saanti on haasteellista ja usein sirpaloitunutta.Omaishoito voi olla äärettömän raskasta ja sitovaa eikä voimavaroja byrokraattisten kannustinloukkujen taklaamiseen riitä.

Vaihtoehtoja erilaisiin omaishoidon tilanteisiin ei aina ole saatavilla. Vapaapäivät jäävät käyttämättä, mikäli osa vapaasta kuluu hoidettavan kuljettamiseen toiselle paikkakunnalle, pelko vaihtuvista hoitajista tai jos hoidon taso ei miellytä.

Ehkä suurin ongelma on kuitenkin se joustamaton työelämä. Työvoiman saatavuuden vähentyessä on etulyöntiasema sellaisilla työnantajilla, jotka joustavat perheiden tarpeiden mukaan.

23. helmi, 2019

KDLehti 1/2019

Yhteiskunnissa, joissa ei ole kristinuskoon perustuvia arvoja, ei myöskään ole toimivaa demokratiaa eikä tasa-arvoa - mukaan lukien taloudellinen, sosiaalinen ja terveydellinen tasa-arvo. Jos ei ole korkeampaa eettistä perustaa, ajaudutaan arvotyhjiöön, jossa oikean ja väärän raja on suhteellinen ja siirrettävissä tilanteen ja tarpeiden mukaan.

Meille kristittyinä ihmisarvo on markkina-arvoa tärkeämpää, joten eriarvoistumista ja syrjäytymistä pitää estää turvaamalla tasapuoliset lähtökohdat kaikille. Haluamme suojella elämää sen kaikissa vaiheissa, myös luontoa. Emme voi lisätä kulutusta loputtomasti ja syödä resursseja tulevilta polvilta.

Oikeudenmukaisuus ja moraali antavat raamit meidän toiminnallemme. Joskus moraaliset ratkaisut tehdään pelkän järjen avulla ja niitä perustellaan esimerkiksi taloudellisilla seikoilla tai mukavuudenhalulla. Siinä helposti mennään vahvempien ehdoilla. Kristilliset arvot suojelevat heikompia - ja myös niitä, jotka eivät Raamatun arvoja jaa.

Meidän päätöksiimme pitäisi vaikuttaa absoluuttinen oikea ja väärä, jota ei voisi valikoivasti pilkkoa osiin ja käyttää itselleen sopivissa tilanteissa. Moraali ja oikeudenmukaisuus näyttävät kuitenkin olevan alisteisia yhteiskunnan muutoksille.

Arvoliberaali haluaa irti normeista ja säännöistä, jotta voisi toteuttaa toiveitaan ja tarpeitaan vapaasti. Jos eläisimme täysin ilman rajoituksia ja normeja, muodostaisimme normit ja säännöt omista tarpeistamme ja pyrkimyksistämme käsin. Jos ei ole mitään korkeampaa eettistä perustaa, voimme ajautua arvotyhjiöön, jossa oikean ja väärän raja on suhteellinen ja siirrettävissä tilanteen mukaan. Lapsi, jonka elämästä puuttuu rajoja asettava aikuinen, ohjautuu median, kavereiden ja viihteen arvojen mukaan.

Äärimmilleen viety markkinaliberalismi puolestaan haluaa vapautua kaikista esteistä, jotta ihmiset voisivat toteuttaa tavoitteitaan ja ajaa omaa etuaan. Tällainen rajoitteista vapaa kilpailu käyttää hyväkseen ihmisen ahneutta. Talouselämä kyllä hyötyy, mutta tässä mennään vahvojen ehdoilla. Äärimmilleen viety markkinaliberalismi luo epätasa-arvoiset lähtökohdat terveyden, koulutuksen, varallisuuden ja hyvinvoinnin suhteen. Varattomilla ja syrjäytyneillä olisi hyvin vaikeaa toteuttaa itseään ja tavoitteitaan. Joten vapaus olisikin vain vahvojen ja parempiosaisten vapautta valintoihin. Köyhät ja heikommat jäisivät sivuun jo lähtökohtaisesti. Eriarvoistuminen on myös uhka yhteiskunnan rauhalle ja turvallisuudelle.

Sekä markkina- että arvoliberaali karsastavat sääntöjä, rajoituksia että normeja, jotka kuitenkin suojelevat heikompia sekä ylläpitävät tasa-arvoa ja turvallisuutta. Kristittyinä haluamme säilyttää kristilliselle arvoille perustuvan hyvinvointivaltiomme, jossa heikommista pidetään huolta. Yksilön ja yhteiskunnan hyvinvointi korreloivat keskenään. Hyvinvointi lähtee varhaisvuosista ja sen vuoksi perheiden ja lasten hyvinvointia pitää tukea. Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on lähdettävä heikomman asemasta. Esimerkiksi lapsen etu menee aina aikuisen toiveiden ja tarpeiden edelle.

23. helmi, 2019

Aamulehti 22.1.2019

Seksuaalinen ahdistelu, häirintä ja hyväksikäyttö ovat äärettömän vakavia ilmiöitä. Erityisesti lapsiin kohdistuvana. Niillä on pitkälle aikuisuuteen ulottuvia vaikutuksia mielenterveyteen ja suhtautumisessa omaan seksuaalisuuteen.

Tasa-arvolain mukaan on arvioitava toiminnan vaikutuksia uhrille. Käytös tai toiminta on ei-toivottua, jos se aiheuttaa ahdistavan ilmapiirin. Lapsi voi ahdistua esimerkiksi siitä, että hänelle kerrotaan tai näytetään asioita, joita hän ei vielä ymmärrä. Lapsen normaalia kehitystä voi häiritä opetus, ettei hän voi tietää, pitääkö hän pojista vai tytöistä ennen kuin on kokeillut. Lapseen ja nuoreen kohdistuvassa seksuaalisessa häirinnässä on kysymys heidän altistamisestaan ikään kuulumattomalle seksuaalisuudelle. Se hämmentää lapsen normaalia kehitystä.

Toiminnan vaikutukset siis ratkaisevat onko käyttäytyminen seksuaalista häirintää. Jos lapsi ahdistuu, on se silloin häirintää. Tällaiseen toimintaan pitäisi lasten suojelun nimissä puuttua.

Lapsen edun mukaista on, että hän saisi elää lapsuutensa rauhassa ja perehtyä aikuisten asioihin siinä vaiheessa, kun ne luontaisesti alkavat häntä kiinnostaa. Liian varhainen kyselykin voi ahdistaa lasta, jolle ei ole vielä syntynyt luonnollista tarvetta tietää asiasta.

Koulujen asiallinen, oikeaan aikaan annettu seksuaalikasvatus suojaa lapsia hyväksikäytöltä, liian varhaisilta kokemuksilta, virheellisiltä olettamuksilta ja myöhemmän seksuaalielämän ongelmilta. Medialukutaidon ja turvataitojen opettaminen sekä avoimen keskustelukulttuurin ja kysymisen mahdollisuudet tulee varmistaa.

Ongelmaksi se tosin voi muodostua, kun sitä kohdistetaan yhä nuoremmille, jopa ala-asteikäisille, ja se irrotetaan perhearvojen edistämisestä. Laajamittainen seksuaaliopetus seksualisoi lapsia ja johtaa väistämättä tilanteisiin, jossa osa lapsista hämmentyy ja ahdistuu. Jos samalla korostetaan lapsen oikeutta itse päättää missä vaiheessa haluaa lähteä kokeilemaan, sivuutetaan vanhemmille ja viranomaisille kuuluva velvollisuus suojella lasta asioilta, joita lapsi ei itse hallitse eikä ymmärrä tekojensa seurauksia.

Olisi hyvä pohtia voiko liian varhainen seksuaalikasvatus ja seksualisoiva viihde altistaa lapsia ja nuoria myös seksuaaliselle hyväksikäytölle? He eivät välttämättä tiedosta, että kyse on hyväksikäytöstä, sillä he ovat viihteen välityksellä omaksuneet asenteen, että kaikki erilaiset seksuaalisuhteet ovat samanarvoisia ja elämään kuuluvaa.

Viihteen kylkiäisenä tuleva moraalisten absoluuttien hylkääminen myös altistaa lasta hyväksikäytölle. Kun seksuaalisuus ymmärretään pelkästään nautinnon etsimisen välineenä, luodaan nuorille mielikuva, että normaaliin elämään kuuluu sarja satunnaisia seksuaalisuhteita. Miten nuori oppii tunnistamaan hyväksikäyttöä tällaisessa ilmapiirissä?

Lapsi, jolta puuttuu rajoja asettava ja terveisiin arvoihin kasvattava aikuinen, ohjautuu median, kavereiden ja viihteen arvojen mukaan. Avioliittoa, perhe-elämää ja pariuskollisuutta korostava seksuaalikasvatus puolestaan auttaa lapsia rakentamaan pysyviä ihmissuhteita ja suojelee heitä hyväksikäytöltä.