Aivoni ajattelevi, kynäni kirjoittavi..

3. kesä, 2018

Julkaistu: Aamulehti 3.6.2018

Kotihoidon tukea pyritään rajoittamaan jotta lapsiaan hoitavat siirtyisivät työelämään nopeammin ja varhainen päivähoitoon siirtyminen onkin saanut yllättäen runsaasti palstatilaa. Tuorein hyökkäys kotihoitoa vastaan on palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimus, jossa väitetään, että 1-2 vuotiaille olisi lyhyellä aikavälillä parempi vaihtoehto kuin kotihoito.

Palkansaajien tutkimuksessa myönnetään, että kognitiiviset erot tasaantuvat myöhemmin. Kummassakaan tutkimuksessa ei huomioitu lasten hyvinvointia. Joten mitä näillä tilaustutkimuksilla tavoitellaan?

Elinkeinoelämän ei pidä ohjata varhaiskasvatusta, lapsen tarpeet on asetettava edelle. Erityisesti on varmistettava turvallisen kiintymysmallin kehittyminen. Pieni lapsi on riippuvainen häntä hoivaavasta henkilöstä kolmen ensimmäisen vuoden ajan. Alle kolmivuotiaat tarvitsevat pysyviä vuorovaikutussuhteita.

Pienen, alle 3-vuotiaan lapsen turvallisuuden tunne usein järkkyy, kun hän joutuu uusiin ja vieraisiin tilanteisiin. Hän ei kykene keskittymään leikkimiseen tai tutkimaan ympäristöä vaan hänen energiansa menee turvallisuuden tunteen hakemiseen. Se näkyy keskittymishäiriöinä, motorisena levottomuutena, vetäytymisenä ja itkuisuutena.

Päiväkodeissa liian suuret ryhmät, ero vanhemmasta, vaihtuvat hoitajat, melu ja lasten keskinäiset ristiriidat kuormittavat pientä lasta.

Kotihoito on erittäin kustannustehokasta ja sen on säilyttävä realistisena vaihtoehtona alle 3-vuotiaille. Näin vapautuu paikkoja sitä kipeimmin tarvitseville ja ryhmäkoot pysyvät pieninä ilman lisäkustannuksia.

3. kesä, 2018

Julkaistu: Pirkkalainen 9.5.2018

Nykyiselle, sirpaloituneelle sosiaaliturvalle on löydettävä toimiva vaihtoehto. Kristillisdemokraatit ovat esittäneet oman mallinsa jo vuonna 2015. Kauppatieteiden ja yhteiskuntatieteiden maisteri Asmo Maanselkä (KD) julkaisi mallistaan kirjan Kannustava perusturva, joka ilmestyi vuoden vaihteessa. Maanselkä kävi esittelemässä malliaan eri eduskuntaryhmissä ja ilmeisesti vastaanotto oli positiivinen, sillä sen jälkeen muutkin puolueet ovat esittäneet omia versioitaan Maanselän mallista, mm. Kokoomus ja Siniset. Mallia on kiitellyt myös Kelan tutkimusjohtaja, professori Olli Kangas.

Yksi työllistymistä estävä tekijä on kannustinloukut. Nykyinen järjestelmä ei kannusta työn vastaanottamiseen. Pirstaleinen, yhteensä 140 erilaisen tuen yhteisvaikutukset ja toisensa kumoavat vaikutukset voivat yllättää työntekijän. Ottamalla vastaan pätkätyötä, voikin samalla menettää asumistukensa.

Kokeiltavana oleva perustulo korvaisi korvaisi ehkä 4-5 etuutta, mutta jäljelle jäisi vielä yli sata erilaista nimikettä. Perustulo jaettaisiin automaattisesti kaikille ja rahoitus siihen kerättäisiin palkkaverotusta kiristämällä.  Vaarana on, että se passivoi kansalaisia. Perustulon kustannusarviot vaihtelevat 3,6 miljardista  30 mrd.euroon vuodessa. On aiheellista kysyä tuleeko yhteiskunnan holhota tasaisesti kaikkia vai kohdennetusti niitä, jotka apua oikeasti tarvitsevat?

Kannustava perusturva sitä vastoin maksetaan harkinnanvaraisena, elämäntilanteeseen sidottuna. Mallissa sosiaaliturvan etuudet yhdistyvät yhdeksi tueksi.  Mallin esikuvana on Iso-Britanniassa pilottikäytössä oleva "Universal Credit".  Siinä tuki maksetaan harkinnanvaraisena kansalaistilille - kansallinen tulorekisteri tuleekin Suomessa käyttöön 2019. Kyseiselle tilille kootaan kaikki saadut työtulot, tuet ja etuudet. Verotus muuttuu dynaamisesti, reaaliajassa tuen ja palkkojen suhteessa. Tuki vähenee tulojen noustessa. Pienillä tuloilla verotus pysyy alhaalla eikä tuki romahda kerralla. Järjestelmä laskee alkutason jokaiselle tarveharkintaiselle elämäntilanteelle. Siinä huomioidaan mm. lasten lukumäärä sekä asuinpaikkakunta.

Tässä järjestelmässä kannattaa ottaa vastaan myös eri palkkatasoisia töitä. Työtön voi olla varma, että jokaisen euron tienaaminen kannattaa. Byrokratia helpottuu, kun etuudet yhdistetään ja tukea tarvitsevien ei tarvitse juosta luukulta toiselle. Myös väärinkäytön mahdollisuus poistuu.  Pätkätyöläisten ja pienyrittäjien asema paranee.

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo kuvaa Asmo Maanselän (KD) tuoretta kirjaa Kannustava perusturva sanoilla ”hiukset nostattava”. Hiilamo toteaa, että eri intressiryhmistä muodostetut työryhmät eivät ole päässeet lähellekään samaan, mihin Maanselkä mittavassa ja perusteellisessa selvityksessään.

Hiilamoa vielä lainaten ”populistin erottaa vakavasti otettavasta kriitikosta se, että pystyykö hän esittämään vaihtoehtoa nykymallille. Tämän vaatimuksen Maanselkä täyttää hienosti.”

3. kesä, 2018

Julkaistu: KDlehden kolumni 5/2018

Nopea ja laadukas perusterveydenhuolto pystyy pitämään erikoissairaanhoidon kulut kurissa. Kansantaloudellisesti olisi järkevintä pohtia mitä toimivia järjestelmiä meiltä ja muualta löytyy. Eikä rikkoa toimivia rakenteita.

Tanskassa omalääkärimalli on luonut pysyviä ja laadukkaita hoitosuhteita. Malli perustuu yksityisinä ammatinharjoittajina toimiviin perhelääkäreihin, eli välistä puuttuvat kermaa kuorivat yksityiset yhtiöt. Omalääkärimallissa sairauden seuranta toimii eikä lääkäreiden aika mene potilastietojen selvittämiseen. Vaihtuvat hoitosuhteet sekä vuokralääkärit lähettävät potilaita erikoissairaanhoitoon vakituisia enemmän. On itsestään selvää, että pysyvä hoitosuhde tulee edullisemmaksi.

Toinen potilaslähtoinen malli on Pirkkalassa hyväksi koettu lääkäri-hoitajatyöpari. Se on lisännyt laatua ja tuonut kustannussäästöjä. Hoitajien ja lääkäreiden yhteistyö on parantunut selvästi työparimalliin siirtymisen jälkeen, työnkuvat selkiytyneet ja eri ammattien osaaminen voidaan hyödyntää tehokkaammin.

Pysyvässä yhteistyössä lääkärin mahdollisuus kouluttaa työpariaan mahdollistuu ja näin hän oppii tuntemaan hoitajan valmiudet ja työn delegoiminen helpottuu. Potilaiden luottamus hoitajiin onkin lisääntynyt. Potilaat ovat tyytyväisiä hoitajien vastaanottoihin, sillä hoitajilla on usein enemmän aikaa ja potilaat kokevat saavansa selkokielisempää päivitystä tilanteestaan.

Hoitajien työstä on tullut haastavampaa mutta samalla myös mielekkäämpää. Huomionarvoista on myös se henkinen tuki, kun voi työparin kanssa purkaa tuntemuksiaan. Omasta sekä parin jaksamisesta kannetaan huolta.

Omahoitaja tuntee potilaat ja tietää kuinka pitkän vastaanottoajan kukin tarvitsee. Näin potilas voi samalla käynnillä hoitaa kaikki asiansa eikä tarvitse varata uutta aikaa.

Pysyvä hoitosuhde motivoi laadukkaaseen hoitoon varmemmin kuin kilpailuttaminen. Tällaista mallia ei edes oppositio keksi vastustaa

3. kesä, 2018

Julkaistu: Aamulehti 13.4.2018

Yksityiset terveysvakuutukset yleistyisivät ellei sote-uudistusta saataisi, varoitteli Susanna Kallama (AL8.4). Tämä luonnollisesti eriarvoistaisi terveyspalveluja. Entäpä jospa unohdamme ongelmalliseksi osoittautuneen sote-uudistuksen ja pureutuisimme syihin, miksi lääkäriin ei pääse?

Iso osa lääkäreiden ajasta kuluu toimimattomien tietojärjestelmien parissa. Työn delegoiminen muille ammattilaisille on kustannustehokasta, esimerkkinä suoravastaanotot sairaanhoitajille.

Väestön ikääntyessä tarve lääkäripalveluihin kasvaa. Ongelma on ollut tiedossa jo pitkään. Lääkäriliitto kuitenkin vastustaa lisäkoulutusta ja tämä estää terveen hintakilpailun.

Lääkärit hakeutuvat pois terveyskeskuksista erikoissairaanhoitoon ja yksityiselle sektorille. Täyttämättömien terveyskeskusvirkojen vuoksi kunnat ovat pakotettuja palkkaamaan keikkalääkäreitä usein tuplapalkalla.

Lääketieteen opiskelijat harjoittelevat julkisella sektorilla ja harjoittelijoiden vaihtuminen estää pysyvien hoitosuhteiden syntymistä, ohjaa tarpeettomiin erikoissairaanhoidon lähetteisiin ja vaikuttaa laatuun.

Julkinen sektori kantaa vastuun moniongelmaisista ja kalliita hoitoja tarvitsevista. Lisäksi yksityisen sektorin komplikaatiot usein kaatuvat julkisen puolen hoidettaviksi. Nämä ovat heikentäneet kuntien taloutta ja sitä kautta rapauttaneet perusterveydenhuollon tasoa ja ovat yksi syy miksi lääkäriin ei pääse riittävän nopeasti.

Erikoissairaanhoidon paisuminen perustuu osin sen ansaintalogiikkaan.  Sairaanhoitopiiri hoitaa asiakkaan ja lähettää laskun kuntaan. Ja kunta maksaa, eihän sillä ei ole vaihtoehtoa. Perusterveydenhuollossa terveyskeskukset sen sijaan joutuvat sopeuttamaan toimintaansa yhä kurjistuvan kuntatalouden raameihin. Ja jonot kasvavat.

Tehokas ja nopea perusterveydenhuolto pystyy pitämään myös erikoissairaanhoidon kulut kurissa. Terveysvakuutuksiin ei ole tarvetta, mikäli voimme luottaa perusterveydenhuollon laatuun ja saatavuuteen. Panostetaan siihen eikä lähdetä hajottamaan Euroopan kustannustehokkainta terveydenhuoltoa.

7. huhti, 2018

Julkaistu: Pirkkalainen 28.3.2018

Suuri yhteiskunta eli Big Society on uusliberalistien suosima malli, jossa vastuu itsestä ja lähiympäristöstä siirretään kansalaisille itselleen. Idea on lähtöisin Britanniasta, missä ex-pääministeri Thatcher ideoi mallin ja ex-pääministeri Cameron toteutti sen.  Idea realisoitui mittavina julkisten palvelujen leikkauksina.

Cameron tavoitteli – ymmärrettävistä syistä – järjestelmää, jossa päästäisiin eroon vastikkeettomista tuista joilla on taipumus passivoida kansalaisia. Ääneen jäi sanomatta, että sosiaaliavustusten leikkaamisella uskottiin yhteiskunnallisen vastuun kasvavan. Eli kansalaiset ohjattiin ottamaan vastuu itsestään ja lähimmäisestään - mikä sinänsä on tavoittelemisen arvoista.

Uudistuksessa kirjastojen, puistojen siivoaminen ym. yhteisöllinen toiminta siirtyivät vapaaehtoisten vastuulle. Tällainen toimii varakkaimmilla alueilla, missä yhteisöllisyys on jo kehittynyt ja ihmisten ei tarvitse huolehtia jokapäiväisestä leivästään. Tämän varjolla kuitenkin oikeutettiin massiiviset julkisen sektorin leikkaukset.

Big society mielikuvamarkkinoitiin Britanniassa uskottelemalla, että tavoitteena on yhteisöllisyyden lisääminen, vaikka todellisuudessa tavoitteena oli raivata julkinen palvelusektori vapaiden markkinoiden tieltä.

Suomessakin julkisten menojen leikkausten vuoksi katseet kääntyvät kansalaisten vastuuttamisen suuntaan. Emeritaprofessori Briitta Koskiaho on huolissaan tavasta, jolla Big Societyä vyörytetään Suomeen. Vapaaehtoisuuden varjolla ajetaan suurten sote-talousjättien oligopolista (epätäydellinen kilpailu) järjestelmää. Big Society itsessään ei hänen mielestään ole ongelma, vaan miten se toteutetaan.

Kuntien taloudesta päättäville Big Society kuulostaa kieltämättä houkuttelevalta. Yhteisöllisyyteen ja kansalaisyhteiskuntaan vetoamalla julkisten palveluiden leikkaukset saadaan kuulostamaan oikeutetuilta.

Kolmannen sektorin vastuulle on Suomessakin enenevässä määrin siirtymässä niitä, jotka eivät terveysmarkkinoille kelpaa. Järjestöissä tehdään hyvää työtä, mutta eivät ne kuitenkaan saa korvata julkisten toimijoiden perustehtäviä. Sitä paitsi kolmas sektori tarvitsee myös resursseja, jos sen oletetaan korvaavan julkiselta sektorilta karsittuja palveluja.

Kolmannen sektorin rahoitusta on vähennetty, vaikka avuntarvitsijoita on tullut lisää. Lisäksi kunnat ovat vähentäneet ostojaan mm. saattohoitokodeista, ensikodeista ja päihdehoidosta. Kehitys Suomessa näyttää samansuuntaiselta kuin Britanniassa. Oletuksena on, että kolmas sektori saa rahoituksen hyväntekeväisyydestä.

Ovatko kansalaiset varautuneet siihen, että joutuvat mittavasti kompensoimaan julkisia palveluja? Julkisten laitospaikkojen vähentämisellä pakotetaan potilaita kotiutumaan puolikuntoisina - usein ilman riittävää kuntouttamista.

Yhteisöllisyys ja kansalaisyhteiskunnan toiminta ovat ehdottomasti tavoiteltavan arvoisia asioita, mutta niiden varjolla ei pidä oikeuttaa hyvinvointivaltion alasajoa. On täysin oikeutettua odottaa, että me vahvat ja terveet kannamme vastuun omasta elämästämme. Mutta sairauden, työttömyyden tai ikääntymisen kohdatessa pitäisi saada luottaa siihen, että yhteiskunnan turvaverkko pitää.